onko tää normia raiskauksen uhrille?

mut raiskattiin, poliisin hoidossa homma.en tahdo mieheni tietoon asiaa ja poliisin kans hoidammekin asiat puhelimessa ja jos papereita tarttee noudan paikanpäältä tai sovitusta paikasta.

mulla on alla anoreksia josta olen juuri toipumassa, sitten on paniikkihäiriö, dissassotiivinen häiriö, epävakaa persoonallisuushäiriö ja kaksisuuntainen mielialahäiriö ja heitänpä viel fyysiset tähän et onko oireilu niistä vai mitä....eli anemia kilpparin vajis. ai no niin mulla on ollut masennus yli 15 vuotta.

noh...siis mä en oikein tunne mitään tällä hetkellä.aluksi tunsin surua, itkin kamalasti, sitten vihaa, nyt on tyhjää....välillä itkua.

en voi nukkua en saa syötyä....paniikkikohtauksia paljon.

minulle on ilmaantunut taas ton jälkeen hallusinaatioita ja pelkotiloja ja kuuloharhoja yms.öisin jos nukun mä esim.viimeyönä olin noussut istuu sängylle ja mies ihmetteli ja luuli et nousin vessaan.tartuin verhoihin ja pidin kiinni siitä ja juttelin verholle(en muista tätä tapahtumaa) olin puhunut selkeitä lauseita ja toisellut samoja lauseita ja sanoja.suurimmaksi osaksi toistin "miksi minä, en tehnyt mitään pahaa" mies tuli viereen ja hoki mun nimeä ja katselin häntä silmiin, hän otti olasta kiinni ja koitti"herättää" olin tuijottanut silmiin häntä mutten sanonut mitään.katsoin vain.mies asetti minut takas sängylle makaamaan ja ilmeisesti nukahdin.aamulla heräsin siihen kun huusin "apua apua apua" sit huusin "se sattuu mä kuolen mä en saa henkee" havahduin ja niin mieskin...

siis oon ennenkin tehnyt kaikkee unissani mutta nyt on alkanut taas tää pahenee.

nyt vaan lähinnä teen kotityöt kuten ennenkin kun oon kotirouva, mutta en jaksa nauraa, en itkee, en hymyillä, en tarttua asioihin mitkä innostaa ja kiinnostaa.....en voi keskittyä........tuijottelen seiniä ja ajatuksissa ei ole MITÄÄN.pelkkää tyhjää.puhun välillä tuijottaessani...jotain ihan omituisia....

tänään istuin nurkassa ja sanoin "ei mulle voi käydä näin" ja sit aloin itkee.... :O olenko sekoamassa vai onko normaalia? mulla ei ole ystäviä ollenkaan tässä kaupungissa ja perhe toisessa kaupungissa.mieheni kanssa kaksin täällä vietän aikani...ei ole tukea kun en ole kertonut miehelleni asiasta....

onko reaktioni oikeita vai olenko jotenkin kummallinen.... :O vihaan sisimmässä rajusti..tuntuu et sisällä on joku möykky joka tahtoo pois muttei pääse.......