Alkoholistiäidin kanssa tappelu ja riehuminen

Eli olen täysi-ikäinen tyttö, olen lapsesta asti asunut erään sukulaiseni perheen luona sijaiskodissa, koska vanhempani eivät minusta osanneet huolehtia. He ovat alkoholisteja ja heillä on mielenterveysongelmia. Isä myös väkivaltainen.

Olen aina molempia vanhempia tavannut vähän väliä, nyt aikuisuuden kynnyksellä huomaan että en enää tule toimeen äitini kanssa. Hänestä on tullut entistä höperömpi (hän on aika vanha ja juonut vuosikausia rankasti mielenterveysongelmat) eikä hän todellakaan koskaan ole ollut minulle mikään kunnon äitihahmo... Hänelle ei voi koskaan kertoa ongelmia, koska hän stressaantuu niistä niin paljon. Hän myös puhuu vain omista huolistaan ja on todella raskasta seuraa tämän vuoksi.

Emme tule toimeen keskenämme enempää kuin muutaman päivän tätä nykyä. Jossain vaiheessa äiti on ihan mahdoton ja suuttuu minulle mitättömästä asiasta, mitä minä en siedä, ja alamme huutaa toisillemme. Tämä johtaa usein tappeluun, jossa minä haukun ja uhkailen häntä. Minulla ei ole lainkaan kunnioitusta vanhempiani kohtaan, ja suoraan sanottuna eivät he sitä ansaitsekaan. Äiti on silmissäni tätä nykyä lähinnä onneton vanha juoppo, jolta en kestä minkäänlaista päänaukomista, komentelua, mutten myöskään mitään tunteiden osoituksia, kuten itkemistä. Nämä saavat minut raivoisaksi.

Viime kyläily hänen luonaan oli ekat päivät ihan mukavaa, leivottiin yhdessä jne. Mutta sitten jouduimme tappeluun mitättömästä asiasta, äiti huusi ja rupesi heittämään vettä päälleni kun oli pesemässä hampaita. Minä aloin rikkoa tavaroita, suoraan sanottuna sain hirveän kaaoksen aikaan kokoa asunnossa. Hakkasin vessan oveen pari reikää ja sotkin keittiön, kaadoin kaappeja, revin valokuvia ja kortteja sekä tuhosin täysin taulun, jonka olin maalannut äidille ja hän oli sitä monta päivää kehunut. Lisäksi uhkaan aina hakata tai tappaa äitini, tönin häntä, haukun kaikella mahdollisella tapaa. Tällä kertaa myös itkin ja syytin siitä, millaisen lapsuuden olen saanut kokea ja millaista helvettiä hän on elämästäni tehnyt.

Menin sitten vain nukkumaan, äiti siivosi sotkujani ja myös pyyteli anteeksi kaikesta. Minä häivyin aamulla, hän ei mulle sanonut mitään. Tiedän, millaisissa omantunnon helvetillisissä tuskissa äiti elää harvasen päivä, kun on ollut huono äiti, molemmille lapsilleen. Hän on yksinäinen ja sairas. Häntä myös kummittelevat traumat koko elämänsä varrelta; köyhä lapsuus, väkivaltainen insesti-isä, kylmä äiti, julmat sisarussuhteet, alkoholismi, raiskaukset, väkivaltaiset miehet. Tiedän että hänen elämänsä on ollut alusta tähän päivään saakka yhtä kurjuutta. Hänen on helpompi elää kun työntää ikävät muistot pois.

Haluaisin olla hänelle mukava, että hänellä olisi edes vähän iloa elämässään enää. Mutta en vain pysty. Olen itsekin niin ailahteleva, sekaisin, vihainen, katkera, lapsellinen, vähän masentunut ja toivoton tapaus. Enkö tule enää ikinä äitini kanssa toimeen?