Lewyn kappale -dementia ja harhat

memuschkaja

Hei! Olen päälle parikymppinen nainen ja 63-vuotias isäni sairastaa lewyn kappale -dementiaa. Hän asuu hoitokodissa, koska kotona hoitaminen kävi mahdottomaksi harhojen takia, yksin häntä ei voi jättää ja kaikki meidän perheenjäsenet käyvät päivätöissä.

Eniten tässä taudissa hämmentää nuo harhat. Ei välttämättä se, että niitä harhoja on, mutta miten ihmisen kanssa tulisi toimia, kun harhoja tulee? Isäni puhuu paljon erilaisista vaaroista ja vainoajista, jotka ovat hänen perässään ja hän epäilee useinhoitohenkilökuntaa pahantekijöiksi, eikä pysty ollenkaan rentoutumaan hoitopaikassaan. Minä menen ihan lukkoon ja yritän selittää, etten näe mitään vaaraa tässä tilanteessa ja yritän aina painottaa, ettei hänellä ole mitään hätää ja perustella, miksi tilanteessa ei ole mitään vaaraa. Onko tähän jotain ohjeita olemassa, miten tällaista harhailevaa ihmistä voi rauhoittaa? Jostain luin, ettei harhoihin saa mennä mukaan, mutta toisaalta se tuntuu aivan mahdottomalta, jos toinen ei millään usko.

Oikeastaan en odota, että mitään ohjeita olisi olemassa ja että jokainen on yksilöllinen tapaus - lähinnä kaipaisin ajatuksia ja neuvoja muilta lewyn kappale -dementiaa sairastavien läheisiltä. En tiedä mihin pitäisi ottaa yhteyttä tai saada vertaistukea.

Ei muuta, kiitos jo etukäteen!

4

6344

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1+1

      Minä menin kyllä mukaan harhoihin, tai siihen tunteeseen , en ainakaan koittanut oikasta. Ainakin meillä yltyi vaan levottomuus ja harhat jos oikaisi. Lisäksi koitin harhauttaa, keksii muuta. En tiedä , mutta nykykäytännön mukaan , suositellaan että ollaan mukana harhassa, ainakin meillä se toimi. Sairaillehan se on todellista ja tulee hätä jos sanoo että kuvittelee vaan.

    • memuschkaja

      Kiitos vastauksesta! Joo, minäkin yritän aina päästä siihen tunteeseen mukaan ja ymmärtää, että tämä on isäni todellisuutta. Usein kuitenkin isälläni toistuva harha siitä, että esimerkiksi hoitopaikan käytävällä kerätään porukkaa kokoon ja heille ollaan tekemässä jotain pahaa, tai että siellä ammuskellaan - ja kun minähän tulen isäni huoneeseen tämän kyseisen käytävän kautta. Yleensä tähän sanon, että "minä näin ihmisiä katsomassa televisiota" tai että "en ainakaan huomannut mitään epäilyttävää" ja yritän sitten rauhoitella ja silitellä. Usein hän myös pian häätää pois (noin 10 minuutin oleilun jälkeen), koska "on liian vaarallista". Inhottaa vain, kun ei voi oikein toista auttaa tai houkutella häntä tekemään mitään mielekästä, koska hänen maailmansa on täynnä vaaroja ja uhkakuvia. Äitini onnistuu saamaan iskän joskus ulkoilemaan, mutta minä harvemmin saan. Pelottaa myös välillä lähteä, jos toinen on kovin harhainen, kun ei tiedä mitä tapahtuu. Jotenkin vain tuntuu, etten tee tarpeeksi, en yritä tarpeeksi, pelkään liikaa ja en osaa toimia oikein.

    • Teet ihan tarpeeksi, etkä enempää voi. Miulla oli harhainen ja väkivaltainen alzheimerhoidettava . pelotti välillä ja sain vartioida yötä päivää. Pitää aina muistaa, että sairaille tuo on todellisuutta, eikä terve pysty enempää , kuin mihin ymmärrys ja välittäminen riittää. Parasta olla itse rauhallinen ja olla läsnä , ja poistuu paikalta jos on vaarallista. Kyllä sitä tuntee itsensä tosi riittämättömäksi, kun ei mitään voi.
      Jos sinua pelottaa , älä pakota itseäsi. ja pyydä vaikka joku hoitaja mukaan/ vierelle kun olet siellä hoitokodissa, kyllä siellä ymmäretään, tai pitäisi ymmärtää.
      Meillä oli harhat niin valtavia ja niitä ihmisiä oli välillä jopa saunan uunissa ja sota oli käynnissä. Sohvalla istui aina joku näkymätön, ja telkkari pelotti , siellähän aina porukkaa :)
      Vaikeeta se on katsella vierestä , mutta muokkaa kohtaamisista sellaisia, että sinulla on hyvä ,pieniä hetkiä ja usko pois, et pysty enempää tekemään.

    • sairaus sen tekee

      Hoidan itse dementoituneita vanhuksia. Harhat ovat helle todellisuutta ja ei niitä millaan oikaise. Adistaa vain, jos alkaa inttämään.
      Kerran eräs mummo sanoi, että tyynyn alle meni haavoitettu eläin ja kotistetyyny on päältäkinpäin veressä. Tyynyliinassa oli punaisia valkoisella pohjalla.
      Otin tyynyn ilmaan, katsottiin yhdessä että alla ei ollut mitään ja sanoin että en kuule korvillani valitusta. Sitten selitin että tyynyliinan punaiset täplät ovat ruusuja, kukkia.
      No vanhus rahoittui ja sillä kertaa harha unohtui.

      Itse koen joskus, että on tärkeää olla vain läsnä ja kuunnella vanhuksen ahdistusta. Harhat aiheutuvat aivojen rappeutumisesta ja mikään inttäminen ei auta ja paranna tilannetta.
      Pitää hyväksyä sairas sellaisena kuin hän on. Jos harha on hirveä, niin on oltava vain levollinen, ja rauhoiteltava että mitään pahaa ei tapahdu. Asiat järjestyy. Näin olen itse päässyt eteenpäin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      981
    2. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      677
    3. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      665
    4. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      638
    5. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      631
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      625
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      619
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      609
    9. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      548
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      62
      536
    11. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    12. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      40
      526
    13. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      16
      524
    14. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    15. 56
      517
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      488
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      482
    18. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      427
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      46
      423
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      28
      411
    Aihe