PALSTATOTUUS.

Ihmisenä olet vajavainen. Olet palstalla vain siksi, ettet uskalla tuntea ja heittäytyä. Irl:ssä sinulla on rooleja. Et uskalla olla itsesi. Haavoitut.

Palstaltakin omit itsellesi kirjoitukset, jotka heijastavat omaa toivetta toisesta. Haluasit rakastaa, mutta pelkäät. Itseäsi.

Hän on erilainen kuin luulet, itsekin olet ihmisenä aivan toisenlainen kuin oikeasti olet.

Tälle nimitys on: harha.

Sitä. Elät harhassa hani.
Harhassa.
Palstaharhassa.

Herää jo. Ja uskalla olla itsesi, se sattuu, mutta rakkauden tehtävä on paljastaa todellinen itse. Oletko valmis kohtaamaan itsesi kaikkine vikoinesi?
33276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kai tiedän omat vikani...vedän muutakin kuin pulkkaa.

Äänestä
  • Ei koske minua. En ole irl:ssä ollut -

    Äänestä

  • pörriäinen kirjoitti:

    Ei koske minua. En ole irl:ssä ollut -

    Mutta noista vioista, niitähän on meissä kaikissa.

    Itsessäni on raadollisuus paljastunut oikein toden teolla, kun pyrkii ulos ne negatiiviset tunteet, mitä olen joutunut patoamaan. Olen siis tullut julmasti kaltoinkohdelluksi ja tylytetyksi. Anteeksi olen antanut, mutta psykologisesti tunnetyöskentely on vasta alussa. Toivottavasti pääsen sinne terapiaan pian! Miten, millainen siis lupa "vihata" turvallisesti, ja millä tavalla siis toimia?

    Meidät suomalaisethan on jotenkin saatu siishen harhaan, ettei negatiivisia tunteita oikein saisi näyttää, vaan olisi mentävä hammasta purren. Onneksi omassa lapsuudenkodissani on saanut näyttää myös negatiivisia tunteita. Joten voiton puolella siinä mieles täs tilantees oon -

    Luulen et joku terä on jo taittunut siltä pahalta ololta!

    Äänestä

  • pörriäinen kirjoitti:

    Mutta noista vioista, niitähän on meissä kaikissa.

    Itsessäni on raadollisuus paljastunut oikein toden teolla, kun pyrkii ulos ne negatiiviset tunteet, mitä olen joutunut patoamaan. Olen siis tullut julmasti kaltoinkohdelluksi ja tylytetyksi. Anteeksi olen antanut, mutta psykologisesti tunnetyöskentely on vasta alussa. Toivottavasti pääsen sinne terapiaan pian! Miten, millainen siis lupa "vihata" turvallisesti, ja millä tavalla siis toimia?

    Meidät suomalaisethan on jotenkin saatu siishen harhaan, ettei negatiivisia tunteita oikein saisi näyttää, vaan olisi mentävä hammasta purren. Onneksi omassa lapsuudenkodissani on saanut näyttää myös negatiivisia tunteita. Joten voiton puolella siinä mieles täs tilantees oon -

    Luulen et joku terä on jo taittunut siltä pahalta ololta!

    Itse asiass ei ole enää tarvetta "vihata." Luulen että asian ydin on jo tullut selväksi, ja sen tiedostaminen helpottaa.

    Äänestä

Kuka nyt Palstasta haluaa pois. Palsta pitää huolen kaikista.

Äänestä

Sä taidat olla palstalla siks että taipumuksesi analysointiin ja toisten tuomitsemiseen( vikojen etsiminen muista) on ajanut kaikki tuttavuutesi karkuun. Olet itse tehnyt itsesi yksinäiseksi.

Äänestä
  • En etsi vikoja muista. Ne mitkä ilmeisenä pistävät silmään ja ovat aiheuttaneet lähimmäiselle (itselleni siis) kärsimystä, ovat olleetkin välttämättömiä saattaa päivänvaloon. Kas niin voi toipuminen sen myötä alkaa. Mutta pyydän anteeksi taitamattomuuttani, en ole tod. täydellinen - lähelläkään sitä.

    En suinkaan ole ajanut tuttaviani karkuun. Ystäviäkin löytyy ja läheisiä, ja he ovat tukenani. Kaipaan kuitenkin yhteisöllisessä mielessä asioiden selvittelyä, sillä tämä juttu on ollut niin laajamittainen.

    Itselläni on vaan ollut vaikea lähetyä (usein tuntuu että mahdoton) toisia, varsinkin jotka liippaa asianosaisiksi tässä jutussa. Joten toivon, että tulette vastaan. Kiitos jo etukäteen! (ja pientä liikettä on jo tapahtunutkin -)

    Äänestä

No mutta missä sinä harhassa sinä elät jos noin kehtaat väittää.

Äänestä

huomaan, se on kroonistunut. Usealla. Hyvää loppu elämää, korjaan harhaa.

Äänestä

Näinhän se on Hani, varmaa pitäis tutustua uudelleen :)

Äänestä

No tämä ei ainakaan koske minua...

Äänestä

Missään harhassa elä. Tiedostan kyllä vikani :). Luettelenko ne ?

Äänestä
  • Tietysti kaikki on erilaisia kuin kaikki luulee :) vai väitätkö toisin :) se mitään harhaa ole jos asiat on niin käytännössä.

    99 pros ihmisistä pidättelee ja peittelee omaa itseään, tutustuessaan uuteen tuttavuuteen :) "Oih, Hän ON sitä ja tätä ja tota, oon rakastunut ihana ihminen, kuin se voikaan olla niiiiin... ihana ja sitä ja tätä ja tota.. "

    Harhaako se onkin jos viiden viikon tuttavuuden jälkeen paljastuukin ihmisen todellinen minuus ? Pikku hiljaa askel askeleelta ?

    Hyi helevetti.

    Äänestä

Ei täällä nyt voi luulla yhtään mitään, ei aloittaja kun kukaan mukaan, ellei elä harhassa. Jollain tavalla astuit omaan selvännäköisyyteesi. Hän on varmasti erillainen, saatan luulla, kun en tiedä. Hän on varmasti parempi kuin uskoa saattaa, en sitä tietysti halua epäillä ja kuka ihatuksestaan /rakkaastaan haluaisi. Jos toinen noin luulee miksi sitten luulee, on varmasti olemassa syitä luuloille, kuin sille että suoraan kannattaa kommunikoida vaikka tekstiviestein jos huomataan, niinkuin ap. kerrot että toinen on luisumassa väärille urille toisen suhteen kannattaa niitä oikaista ihan vaikka lähettämällä sydämmen. Niin pienillä seikoilla voi saada palstaharhoja oikaistua.

Täällä kannattaa pitää pää kylmänä tai kertoa lämpimiä aitoa koitosta odotellen.

Ja etten luulisi tämän tarkoittavan minua ja sitä kautta saavani harhan viittaa ympärilleni. En luule ; ) Huomaatko, näin se käy.

Äänestä
  • Muistakaa ettei koskaan voi olla varma, kuka on minkäkin tekstin takana. Itse olen kirjoitellut toisinaan nimimerkillä kevätperhonen, viimeksi olisikohan ollut toissapäivänä. Nyt kun yritin hakea sillä haulla sitä erästä keskustelua, eipä tullut näkyviin. Sen sijaan tuli parin vuoden takaisia tekstejä, huomasin vasta myöhemmin et tosiaan pari vuotta vanhoja tekstejä. Joku oli tuolloin käyttänyt samaa kevätperhonen -nimimerkkiä, ja vietien sisällöt oli ala-arvoisia.

    Itse siis viime kesänä oon eka kertaa suomi24ään kirjoittanut, joten kaikki sitä ennen samalla nimimerkillä löytyvät kirjoitukset ovat jonkun muun, joka on napannut nyt sattumoisin saman nimimerkin veistilleen.

    Et näin! Pitäkäämme siis varamme, ettemme tule harhaanjohdetuiksi.

    Äänestä

Mitäs se kertoo musta että mä omin itselleni kaikki negatiiviset aloitukset palstalta en ollenkana niitä positivisi? positiivisista ajattelen: "se on jollekin muulle" negatiivisista: " tää on mulle. tiedän. se vihaa mua. ei ikinä halua nähdäkään mua ja unohtaakin jo mut ja ehdottomasti ajattelee että olen huora"

Elänkö mäki haaveissa? haaveilenko sadismista? hmm.. mulla on sitten helv. sairas mieli!

Äänestä

Kyllä, olen vajavainen. Uskallan heittäytyä ainakin irl, mutta minulla on myös järki ;) Iminulla on vähän rooleja. Ehkä työrooli ja se vapaa-ajan ihminen erikseen.
En omi kirjoituksia itselleni palstalla.
En taatusti ole erilainen kuin oikeasti, tuo on täyttä aloittajan harhaa.
Ja kyllä, olen varmasti valmis kohtaamaan itseni kaikkine vikoineni, mutta oletko sunä valmis kohtaamaan omat ja toisten viat ?
Harhaa on ihastumiseni. Häntä en tunne tarpeeksi. Siksi kutsunkin tätä olotilaani kiinnostukseski, joten sekään ei taida olla täyttä harhaa.
Tunteeni ovat ainakin aitoja :)

Äänestä

Kun ihmiset alkaa tustua ja seurustelemaan, ne normaalit omat itsensä astuvat esille ennemmin tai myöhemmin. Kukaan ole alkutilanteessa aivan oma itsensä.

Näähän on ihan perusasioita. Ihmiset on just siinä parisuhteessa enemmän omia itsejään kuin missään muualla. Kukaan jaksa parisuhdetta missä pitäsi esittää jotain muuta kuin on. Ei tollasia opeteta kuin ihmisille ketkä ei mistään mitään tiedä.

Äänestä

Ihmisen perusluonnetta tulee kyllä esiin jo pienenkin tutustumisen myötä. Ihmistä voi myös tarkkailla muiden seurassa ja katsoa miten hän toimii.

Äänestä

AP:lle, nyt ja ajatuksen kans. Varsinkin, jos ajattelisin, että teksti olisi minulle, ja että vielä henkilöltä, kenen ajattelisin kirjoittaneen minulle noin.

Olet monilta osin väärässä. Olen tullut yhä enemmän omaksi itsekseni kokoajan tämän kaiken myötä. Rohkeutta se kysyy, mutta haluan olla aito, ja toivon, että muutkin olisivat.

Rooleja voi ihmisellä olla monia, ei siinä mitään pahaa ole. Olen herkkis; vähän modernia runotyttöä ja vihreää metsänneitoa (cityihminen en siis kovin ole, vaan luontoihminen). Feministi (joskin maltillinen) nostaa minussa kuitenkin päätään tarpeen tullen, kun koen tulleeni uhatuksi jollain tavalla - silloin siis, kun täytyy itseään puolustaa. Ettei vaan anna kenenkään kävellä ylitseen, tai varsinkaan hyväksikäyttää millään tavalla.

Ei tuossa mitään ristiriitaa mielestäni ole. Lapsena ja nuorena olen ollut hyvinkin tamperamentikas, ja viimevuosien apatiaan vaipumisen jälkeen huomaan että olen herännyt taas eloon. Kevällä aina herään, talveksi vetäydyn omiin oloihini. Terävimmät särmät luulen, että aika on hionut, ja luonne tasoittunut, mutta paljon on vielä työn alla, huomaan - täpäriin tilanteisiin joutuessa, ja huomatessa millaiset omat selviytymisstrategiat oavt, voi vain todeta, että niissä voisi olla parantamisen varaa.

Pienen ikäni olen pitänyt huolta toisista ja kantanut aivan liikaa vastuuta jo aivan liian nuorena. Siksi, kun on tullut tenkkapoo , sitä on toivonut. että ympäristö lukis ajatukseni, ja pitäisivat nyt vuorostaan VÄHÄN huolta minusta -

Äänestä
  • Ei sillä, ettenkö itse itsestäni huolehtisi, ja pärjäisi, mutta kun tämä on nyt ollut tällainen mikä on. Että toisten tukea kaipaa -

    Äänestä

  • vastamäkiä - kirjoitti:

    Ei sillä, ettenkö itse itsestäni huolehtisi, ja pärjäisi, mutta kun tämä on nyt ollut tällainen mikä on. Että toisten tukea kaipaa -

    Tuosta tulee mieleeni Pave Maijasen vanhahko biisi " Pidä huolta"

    Äänestä

Olen sanaton.

Äänestä

Entä jos kokee olevansa sellainen iso VIKA?

Äänestä

Ihmisenä olen vajavainen, täynnä vikoja ja virheitä, siksi en muille ihmisille kelvannut. Eikä kukaan voi näin huonoa rakastaa, sen olen ymmärtänyt vuosia sitten. Joka päivä joudun kohtaamaan itseni ja joka päivä tiedostan etten kelpaa muille, koska olen vikoja täynnä. Kuka näin huonoa ja kakkoslaatua olevaa edes huolis, kun maailma on täynnä täydellisiä ihmisiä.

Äänestä
  • Kulti, et saa aatella noin. Mut luulen, et parempi käydä jotain omia juttuja läpi ennen kuin odottaa / olettaa, että joku tulis ja pelaistais pulasta.

    Tavallaan, juuri sitäkö olen itse odottanut? ehkä johtuen siitä, että sitä yhteisöllistä tukea ei ole tullut sillä tavalla, kuin mitä olisi toivonut. Silloin toivoisi, että tulisi juuri joku erityinen ihminen kohdalle, ja ottaisi homman haltuun -

    Sanon kulti, koska luulen tietäväni kuka oot, ja mieltäni riipoo ja vihloo kovin. Ei sillä, ettäkö ajattelsin ja haavelisin Sellaista yhtälöä (minä sinä) kohdallemme, vaan noin ihan yleisen inhimillisyyden ja lähimmäisenrakkauden nimissä.

    Äänestä

Hienoa pidetään huolta, ihmetys.

Äänestä

Miksi sinä aloittaja olet palstalla? Vai oliko tämä ihan "yleismaailmallinen aloitus", tarkoitettu kaikille herättäjäksi?

Mitä oman itseni tuntemiseen ja vikoihini tulee, niin tämän kaiken myötä, palsta mukaan lukien, olen tullut hyvinkin tietoiseksi oman itseni niistäkin puolista, joita en luullut itsessäni olevankaan. Eikä ne ole olleet mitään mieltä ylentäviä piirteitä.

Äänestä

, mut muutamat muut ei olleet valmiita kohtaamaan mua vikoineni.
Taisin järkyttää liikaa, kun en ollutkaan metsänneitokeijukainenkodinhyvähengetärjatyöpaikanapulainenkilttiihanainen. vaanjapjaskat
Läksin ongelle.

Äänestä
  • Korjaus: metsänneito-yhteiskunta-aktiivii-ei.liian.kiltti-tietää.mitä.haluaa-ei.kuiten.indivisualisti.vaan.yhteisöllinen-ei.mikään.apulainen.mut.toimija-auttaa.kuitenkin.tarvittaessa,mut.odottaa.myös.saavansa.tukea.itse.silloin.kun.on.kipeesti.sen.tarpeessa -

    Mut mitä olikaan se pyyteetön rakkaus? Kuka siihen kykenee? Äiti tai isä mahd. lastaan kohtaan? Vaiko vaan -näin pääsiäisen alla -Jeesus (ja Jumala)?

    ..pientä ihmistä kohtaan?

    Äänestä

Tiedän vikani ja vajavaisuuteni. Siksi olen yksin. Ei tarvitse kenekään kärsiä seurastani eikä kuluttaa turhaan aikaansa valittamalla minusta. Enkö olekin ajattelevainen, ainut hyvä puoli minussa.

Äänestä
  • Tuo on syvää alemmuudentuntoa tuot tuollainen ajattelevaisuus. Mitä ilmeisimmin huonoa itsetuntoa, ja se mua riipasee. En halua sua sääliä kuitenkaan - sääli olisi myös alentuvaa asennetta toista kohtaan.

    Sitä mieltä vaan olen, että joku tunnetyöskentely auttaisi sua elämässäsi eteenpäin, noissa fiiliksissä. Se on kuin laittais rahaa pankkiin.

    Hyvää pääsiäistä, ihminen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


en elä itse siinä kirjoitti:

Ihmisenä olet vajavainen. Olet palstalla vain siksi, ettet uskalla tuntea ja heittäytyä. Irl:ssä sinulla on rooleja. Et uskalla olla itsesi. Haavoitut.

Palstaltakin omit itsellesi kirjoitukset, jotka heijastavat omaa toivetta toisesta. Haluasit rakastaa, mutta pelkäät. Itseäsi.

Hän on erilainen kuin luulet, itsekin olet ihmisenä aivan toisenlainen kuin oikeasti olet.

Tälle nimitys on: harha.

Sitä. Elät harhassa hani.
Harhassa.
Palstaharhassa.

Herää jo. Ja uskalla olla itsesi, se sattuu, mutta rakkauden tehtävä on paljastaa todellinen itse. Oletko valmis kohtaamaan itsesi kaikkine vikoinesi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu