Vauhdinmaailman pääkirjoitus

Uusin VM

Kaikki alkaa kartingista.
Ajamisen voi aloittaa 6-7-vuotiaana, eikä harrastaminen ole ensimmäisillä portailla sen kalliimpaa
kuin muukaan nuorisourheilu tänä päivänä-rahaa kyllä palaa, mutta niin sitä palaa jääkiekossa ja jalkapallossakin. Kartingissa kyse on korostetusti perheenyhteisestä tekemisestä. Poika ajaa, isä ruuvaa autoa ja neuvoo, äiti toimii huoltajana. Muunlaisia variaatioita totta kai löytyy myös, mutta juuri tämä on se peruskuvio ja kivijalka, jonka varaan suomalaisen autourheilun menestys on aina rakentunut.

KARTINGIN MERKITYS ravintoketjussa on niin kiistaton, että sen pitäisi olla AKKn kaiken toiminnan itsestään selväpaino pistelaji. Näin ei ikävä kyllä ole. Kartingilla ei ole käytännössä ollut edes omaa lajipäällikköä vuosikausiin. Lajin toisarvoisuudesta kertoo sekin, että SM-sarjansäännöt julkistettiin vasta helmi-kuun puolivälissä. Liiton voimavarat menevät Neste Oil Rallin, rallicrossin MM-osakilpailun ja jossain määrin myös FinRace-ratasarjanjärjestämiseen. Ruohonjuuritasolle-ja tämä koskee myös jokamiehenluokkaa-ei juuri panoksia laiteta. Liiton valtionavut ja markkinointiyhtiö AKK Sportsin mahdolliset tuotot käytetään varmasti jo johonkin hyvään tarkoitukseen. Karting-ja jokkis varikoille nämä rahat eivät ainakaan päädy.

JUNIORIURHEILU ON tänä päivänä lajista riippumatta huomattavasti ammattimaisempaa kuin
kymmenen vuotta sitten. Maksulliset tallipaikat ja "tehdastiimit" ovat tulleet suomalaiseen kartingiin jäädäkseen. AKKn puheenjohtaja Juhani Pakari ja silloinen varapuheenjohtaja Kimmo Vainio lanseerasivat kaksi vuotta sitten SM-sarjaan tallin, jonka ajatuksena ja filosofiana oli toimia eräänlaisena rata-autoilun huipulle johtavana kehitysohjelmana ja-akatemiana", Pakarin ART GP on vuodesta toiseen pyrkinyt haalimaan riveihinsä ikäluokkansa Parhaat suomalaiskuljettajat, ja aika hyvin siinä onnistunutkin.

Näkökulmasta riippuu, onko hyvä vai huono asia, että AKK: n puheenjohtaja on henkilökohtaisesti
mukana siinä pienessä bisneksessä, jota suomalaisilla karting varikoilla yritetään pyörittää.
Useimmissa lajeissa tällainen ei tulisi kuuloonkaan. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola ei yksinkertaisesti mitenkään voisi olla mukana vaikkapa HIFKn tai Tapparan toiminnassa.

KARTINGIH SM-SARJASSA voi aivan varmasti vielä tänä päivänäkin menestyä perinteisellä isä, poika ja pakettiauto-konseptilla, mutta psykologisesti tilanne on haastava. Kuinka moni enää oikeasti uskoo menestyksen mahdollisuuksiin, kun vastassa ovat ammattitiimien näyttävät rekat, suurenmaa ilman varikkoteltat, italiaa puhuvat mekaanikot ja AKK n suosikkipojat?
Tilastojen valossa entistä harvempi. Kartingin SM-sarja on näivettynyt kovaa vauhtia. Moni
perinteinen tiimi on kadonnut varikolta. Kun vielä viimevuosi kymmenel1ä eri SM-luokissa kilpaili hyvinkin toistasataa kuljettajaa, tänä vuonna ollaan tyytyväisiä, jos KF2-ja KF3-luokkiin
saadaan mukaan yhteensä 30-40 kuskia.

RUOHOUJUURITASOLLA. 10-12-vuotiaidensarjoissa, harrasteluokkien tilanne on suuressa murroksessa. Kahden kilpailevan luokan järjestelmästä ollaan hankkiutumassa eroon. Luokista modernimpi KF6 ajetaan alas, kun taas edullisempi Raket saa AKK vetoapua peräti SM-statuksen(!) muodossa. KF6-luokan kalustoon satsanneille päätös on karvas nieltäväksi. Autot ja moottorit muuttuvat ensi vuonna käytännössä arvottomaksi romuraudaksi. Voimakkaasti puheenjohtaja Pakariin henkilöityvällä päätöksellä on hyvät ja asialliset perusteet.
Ikäluokan parhaat juniorit kootaan jatkossa samoihin kisalähtöihin. Kisoista tulee tasokkaampia,
mikä kehittää nuoria kuljettajina. Tämä on ehdottomasti kannatettavaa.
Toivottavasti näin saadaan yhä useampia perheitä mukaan hienon harrastuksen pariin.

11

566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Shit

      Shit

    • Vika kappale

      Vika kappale vetää hienosti yhteen miksi nyt tehdyt päätökset junnuluokista on oikeita ja hyviä.

      • Jäävi mikä jäävi.

        Todelliset perusteet kerrottiin siinä edellä: "AKK: n puheenjohtaja on henkilökohtaisesti
        mukana siinä pienessä bisneksessä, jota suomalaisilla karting varikoilla yritetään pyörittää. "


      • Höpsistä
        Jäävi mikä jäävi. kirjoitti:

        Todelliset perusteet kerrottiin siinä edellä: "AKK: n puheenjohtaja on henkilökohtaisesti
        mukana siinä pienessä bisneksessä, jota suomalaisilla karting varikoilla yritetään pyörittää. "

        Puheenjohtajan tiimiä ei pikkuluokissa juuri ole näkynyt.


    • Vladimir Pakoputki

      Samanlaiset perusteet oli aikanaan herroilla nimeltä Engel ja Marx. Siitä voidaan olla montaa mieltä kuinka hyvät ja asialliset ne perusteet olivat.

      • lettomela

        Vladimir, älä unohda Hitleriä. Hänkin halusi yhdenmukaistaa maailman miuluisekseen.


    • Totta&potaskaa

      Natsi- ja Leninkortti heti pelissä...huhhuh.

      VMn pääkkärissä se näkemys, että karting on ehkä tulevaisuuden kannalta tärkein autourheilulaji oli oikein. Myös isä- poikayhdistelmien puolustaminen ja näkemys SM-luokkien tilasta oli aivan oikein.

      On myös kiistatonta, että AKKn kartinglajiryhmä on ollut viimeiset muutamat vuodet täysin perseestä.

      Muu oli poliittista potaskaa, kenen lie Koivusalolle syöttämää. Omia ajatuksiaan se ei kirjoittanut.

    • 232322aasas
    • Anonyymi

      ja joskus se myös päättyy sinne

    • Anonyymi

      up!

    • Anonyymi

      Suomi100

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3323
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1344
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      799
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      687
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      646
    Aihe