Minut irtisanottiin (mielestäni) laittomasti vuoden 2012 lopulla parin vuoden työsuhteen jälkeen. KHO 1994/5061 päätöksen mukaan raastuvanoikeuden määräämää korvausta ei voida pitää puhtaasti työsuhteen kestoon perustuvana kertatulona. Toisaalta taas irtisanomiskorvaukselle josta on sovittu irtisanomisen yhteydessä voidaan tehdä tulontasaus.
Mikä on tilanne näiden kahden välimuodossa, jossa irtisanomiskorvauksesta ei sovittu irtisanomistilanteessa, mutta asia ratkaistiin kuitenkin lopulta käräjäoikeuden ulkopuolella, ja työnantajan kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen sain korvauksena 4 kk palkkaa vastaavan summan.
Lisäksi, voinko vähentää asianajajan palkkiot tulonhankkimiskuluina (siltä osin kuin liiton oikeusturvavakuutus ei niitä korvannut)?
tulontasaus irtisanomistilanteessa.
2
103
Vastaukset
vero.fi
Tulontasauksen edellytykset (TVL 128 §)
Tulontasaus tulee kysymykseen vain luonnollisen henkilön tai kuolinpesän verotuksessa. Tulontasaus voidaan toimittaa, jos henkilö tai kuolinpesä on verovuonna saanut VÄHINTÄÄN 2 500 euron suuruisen ansiotulon, joka on kertynyt etu- tai jälkikäteen KAHDELTA tai useammalta vuodelta. Lisäksi edellytetään, että kertatulo on VÄHINTÄÄN neljäsosa verovelvollisen verovuonna saaman puhtaan ansiotulon yhteismäärästä.
Asianajajan palkkioita tuskin voi laittaa verotukseen...Hei nimim. ”irtisanottu” ja kiitos kysymyksestä!
Tulontasauksen edellytys on, että kertatulo on vähintään 2 500 euroa ja samalla vähintään neljäsosa maksuvuoden puhtaan ansiotulon määrästä. Tarkemmin asiasta kerrotaan täällä: http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Henkiloasiakkaan_tuloverotus/Tulontasaus.
Työsuhteen päättyessä kertakorvauksena maksettu erokorvaus tai eroraha voi oikeuttaa tulontasaukseen, jos sen määräytymisperusteena on sopimuksen mukaan ollut työvuosien lukumäärä tai muutoin työsuhteen kesto taikka esimerkiksi eläkeikään jäljellä oleva aika. Kertymisaikaan ei vaikuta se, että korvauksen määrän perusteena saattaa olla 1-12 kuukauden palkka.
Tulontasauksen edellytyksenä on vielä se, että kertatulo on kertynyt yli vuoden pituiselta ajanjaksolta. Esimerkiksi työsuhteen irtisanomisesta johtuvan kertakorvauksen katsotaan yleensä kertyneen koko työsuhteen ajalta. Millä perusteella sinun irtisanomiskorvauksesi määräytyi?
Koska saamasi kertakorvaus on verotettavaa tuloa (tulontasauksella tai ilman), niin sen hankkimisesta aiheutuneet kulut ovat vähennyskelpoisia tulonhankkimiskuluja. Siksi tämän tulon hankkimisesta aiheutuneet asianajajan palkkiot ovat verotuksessasi vähennyskelpoisia siltä osin, kun ne ovat tulleet sinun maksettavaksesi.
Vaatimuksen tulontasauksesta voit tehdä maksuvuoden veroilmoituksella.
ystävällisin terveisin Satu V. Verotiimistä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207081Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1194847L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa634116TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143414Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7072171Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2501567- 671415
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581398Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j561354Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221196