Oinaan vuosi 2014

11.4.76 19:15

Mitä ihmettä oinaalle on tapahtumassa?
Tuntuu, ettei vastoinkäymiset lopu ikinä! Kaikki alkoi pahenemaan jo viime vuoden puolella. Nyt on mennyt jo ihmissuhde, työpaikka ja terveydenkin kanssa on ilmennyt ongelmia.
Jotain kivaa saisi jo tapahtua!

5

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taas ja taas

      ihan sama tilanne tällä oinaalla. Uskomatonta. Kurjaa jota seuraa lisää kurjaa.

    • Uranus1/Pluto neliö

      Olisi parempi tutkia omia transiitteja. Vaikea uskoa kaikilla Oinailla olevan vaikeaa. Syntymäpaikka tarvitaan astrologiassa.

      • Entä Transujänis?

        Transvestiitti oinaat on yleesä pienimulkkusia...ja niillä on aina vaikeaa.


    • tarkkuuttasänkyyn

      Älkää synnyttäkö niitä oinaita. Mutta eihän rakkaus rajoja tunne. Niin ainakin sanotaan, tai sitten kyseessä on ihmisten välinpitämättömyys. Kunhan vain kiinnostus kohoaa niin kimppuun kuin sika limppuun, ihan sama mitä kersasta tulee. Sitten valitetaan.

    • T-pusseja imemään

      Minä olen voittanut lotosta vuonna 2014 ja parantunut syövästä. Lisäksi monen vuoden jälkeen olen saanut erektion ja mennyt naimisiin itseäni 20 vuotta nuoremman valokuvamallin kanssa. Kaikki on mennyt todella hyvin tänä vuonna. Tämä johtuu siitä, että olen Oinas, joka on arabialaisessa horoskooopissa saivare. Eli kaikki riippuu siitä millainen oinas olet. Voit testata asian seuraavasti: osta t-pusseja, laita t-pussit likoamaan lämpimään veteen eli noin litra vettä ja 20 t-pussia. Ihan sama mitä teetä. Kun on täysikuu, kello 12 yöllä juot tämän teen ja sen jälkeen välittömästi laitat suuhun 4-5 märkää t-pussia ja imeskelet niitä noin 5 minuttia, TÄmän jälkeen heti vaihdat suuhun uudet t-pussit. Samalla tuijottelet taivaalle. Jos taivaalle ilmestyy lentäviä eläimiä, voit sitten yhdisää nämä eläimet horoskooppiin. Jos ei ilmesty, olet pelkkä tavallinen OInas, jolla ei ole mitään tekemistä horoskooppien ja astrologian kanssa eli ne ei koske sinua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2114
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      92
      1935
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1911
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1613
    5. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      488
      1476
    6. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1464
    7. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1427
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      48
      1267
    9. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1139
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      73
      1134
    Aihe