Vihreitten tyräys

Putaan Vihreät antoi oikean julki lausuman että harmittaa Ouluun liittyminen kun asiat menee päin peetä.Sallikaa mun nauraa kun muistelen millä innolla ajoitte fuusiota Ouluun ja pääsyä kallioparkin maksumieheksi.
Kyllä meni teidän porukan uskottavuus kerralla ja nyt nolasitten vielä pahemmin kun takkia tässä vaiheessa kääntelette.
4145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Selailin tuossa hieman vanhoja uutisia ja sattui silmään 26.2.2009 Kalevassa ollut uutinen silloisen Haukiputaan kunnan valtuutettujen kannat Ouluun liittymisestä.
Silloin jo vihreiden kolmesta kaksi riemurinnoin oli Ouluun liittymisen kannalla.
Toinen uutinen koski, kuinka eri puolueiden kannat olivat kuntaliitoksesta ja tulos aika tyrmäävä, kun kokoomuslaiset 31% kannattivat eniten, mutta vihreät toisena kannattivat peräti 22% kuntaliitosta, muut puolueet jäivät kauas em. luvuista.
Jo näiden perusteella en ymmärrä vihreiden jälkijättöistä harmia kuntaliitoksesta eli he saivat juuri sitä mitä tilasivat.
Toisaalta kyllä harmittaa paljonkin Haukiputaalla asuvien Oulun valtuutettujen toiminta ja "hissukseen" oleminen niin monen Haukiputaan palveluiden alasajossa ja jolle loppua ei tunnut näkyvän eli heikot tuntuvat olevan eväät ja halut puolustaa Haukiputaan asukkaiden oikeuksia hyviin ja toimiviin palveluihin.

Äänestä

Haukiputaan vihreät ovat pystyneet vastustamaan Kurtinhaudan rakentamista, nyt Oulu voi myydä tontteja rivi/kerrostaloille. Joki ja meri on aivan vieressä, paikkaa kävi ihailemassa rakennusalan yrittäjät.

Äänestä

paskanmarjat sinne mitään kerrostaloja tai rivareita tule,höpöhöpö keskelle korpea,, mutta näitten firmojen pomojen omakoti linnoja sinne alkaa ilmestyä, saa sitten köyhät narista kateuksissaan. jos se kurtinhauta ois haluttu pitää rakentamattomana niin ois kannattanu hoitaa et se on ihmismäisen näkööne eikä mikään risukasa

Äänestä

Ei ole muuten naurunasia, Jumalan luoma se on Terttukin.Itse kirjoittelet ivakirjoitusta, voisin samoin nauraa kin Pekka-Puupään Pätkä, mutta asiahan ei minulle kuulu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


terveiset tertulle kirjoitti:

Putaan Vihreät antoi oikean julki lausuman että harmittaa Ouluun liittyminen kun asiat menee päin peetä.Sallikaa mun nauraa kun muistelen millä innolla ajoitte fuusiota Ouluun ja pääsyä kallioparkin maksumieheksi.
Kyllä meni teidän porukan uskottavuus kerralla ja nyt nolasitten vielä pahemmin kun takkia tässä vaiheessa kääntelette.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu