Taantunut

Olen henkisesti taantunut ja luulen että neuroleptilääkitys on osasyy. Olin lyhyitä aikoja sairaalassa ennen kuin aloin syömään säännöllisesti neuroleptiä, mutta pidän sitäkin parempana vaihtoehtona kuin tätä kamalaa latistavaa olotilaa ja taantumusta. Itse asiassa taannuin henkisesti terapiassa, eli olin liian herkkä siihen. Menee usko koko psykiatriaan kun oma olo menee vain pahemmaksi. Tiedän että syy on osittain myös omassa haavoittuvuudessani mutta miten voisin hakea apua enää kun olen jo aiemmin taantunut liikaa.. Miksi mun pitikään aloittaa se terapia joka vain pahensi oloani. En enää edes tunne olevani oma itseni. Olen kuin joku tyhjä kuori josta on poistettu sisälmys.. Tuntuu ettei minua ole enää edes olemassa. En pysty enää luottamaan yhtään kehenkään. Tuntuu että kaikki yrittävät vain satuttaa mua eikä kukaan hyväksy. Kukaan ei anna mun olla sellainen kuin oikeasti olen. Tarvisin omaa rauhaa, haluaisin muuttaa jonnekin metsän keskelle, jonnekin missä saisin olla oma itseni ja elää rauhassa omaa elämääni..
7325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Neuroleptit hävittävät tunteet, motiivit, oppimisen, muistin, aistikeskuksia jne., kun ne tuhoavat otsalohkon ja limbisen järjestelmän:
Martin Harrowin 15 ja 20 vuoden tutkimuksissa seurattiin potilaita hyvin pitkäaikaisesti, ja yllättävän suuri osa esimerkiksi skitsofreniadiagnoosin saaneista potilaista lopulta lopetti neuroleptit. Tämä ryhmä myös lopulta pärjäsi paljon paremmin toiminnallisesti kuin neurolepteja syönyt ryhmä.

http://psychrights.org/research/digest/nlps/OutcomeFactors.pdf
https://www.pubmed.com/pubmed/23512950
http://www.madinamerica.com/wp-content/uploads/2012/05/Harrow.pdf
http://www.madinamerica.com/2013/09/behind-amazing-victory-mental-health-activists-robert-whitaker/

Jne. Neuroleptit lamaavat "antipsykoottisilla" tasoilla aivojen dopamiinipolkuja ja siten korkeampiin ihmisen ajattelun ja tunteiden säätelyyn liittyviä aivojen alueita, kuten otsalohko ja limbinen järjestelmä. Tämän ominaisuuden vuoksi niitä lääkkeitä voidaan käyttää esimerkiksi "skitsofrenian", "bipolaarisuuden" ja nuorten ja vanhusten käytöshäiriöiden kontrollointiin. Nämä lääkkeet eivät varsinaisesti paranna mitään aivoissa olevaa sairautta, ne lamaavat ison osan aivoista. Jotkut potilaat ja varsinkin potilaan läheiset ja muu yhteiskunta voivat kokea "kemiallisen lobotomian" vaikutukset hyödyllisinä, mutta on myös suuri osa "skitsofreniaa" tai "bipolaarista" sairastavia (tarkemmin niillä nimillä diagnosoituja), jotka voivat toiminnallisesti paremmin hyvin pienellä annoksella näitä lääkkeitä tai jopa ilman niitä

Todennäköisesti olet saanut liikaa neuroleptejä. Useimpien Suomen psykiatrien mielestä neuroleptejä kuuluu käyttää loppuelämä, Suomessa ainoa poikkeus on Keropudas.

Pitäisi laatia hoitovaihtoehtoina esim. eutanasia ja neurokirurgia. Kirurgiassa poistettaisiin aivot kokonaan, joten ensikertalainenkin onnistuisi varmasti. Siten psykiatrit saisivat uuden näkökulman neurolepteillä aiheuttamiinsa aivovaurioihin.

Samoin terapiamuotosi on saattanut olla väärä tai terapeuttisi ammattitaidoton.

Äänestä
  • Mulla ainakin on tunteet vaikka syön neurolepteja. Ihan samanlaisia kuin ennen niitä. Poissa on vain pakokauhu, masennus ja vainoharhat.

    Äänestä

No voimia sulle, ihmettelen vaan tätä systeemia kun tollein pitää kohdella ihmisii kun jotain koe eläimiä , uskon että löydät tien vielä parantumiseen ja voit jättää ton hoidon sikseen, oon ite kärsiny pstd ongelmasta tosi pitkän ajan, mutta olen parantumassa kokoajan, olin harkinnut kyllä terapiaa ja oloa siellä kun olin yhteen aikaan tosiepätoivonen, kyllä sä vielä voitat ton sairauden:P

Äänestä

Kuulostat perus masentuneelta. Noita kaikkia tunteita kuuluukin olla masentuneena. Anna itsellesi aikaa. Kyllä se siitä.

Äänestä

Mä elän "metsän" keskellä. En näe vieraita ihmisiä kuukausiin, voi mennä
puoli vuotta, vuosikin. Kaupassakäynnit poislukien, niitäkin olen pyrkinyt
rajoittamaan minimiin, haaveena olis vähentää yhteen kertaan kuukausi nekin.
Onnistuis kohtalaisen helposti käytännön tasolla, ei vaan vielä ole natsannut.
En pidä yhteyttä muihin ihmisiin, eikä ne pidä yhteyttä minuun.

En käy koskaan missään, matkustele, harrastuksiakaan ei käytännössä
juurikaan ole. Vietän päivistäni 99% sisällä neljän seinän sisällä.
Tätä jo melkein useampia vuosikymmeniä.

Niin sitä omaa rauhaa, onko sitä? No ei ole, kun prhana joutuu melkein
pakosta nykyään nettilaitteen hankkimaan, sieltä kautta sitten tulee
vedetyksi tämän mielipuolisen mielipuolia täynnä olevan maailman
kaikkiin p*skakuvioihin mukaan. Sen nettilaitteen/laitteiden mukana tulee
todellakin mielenkiintoinen urkintakuvio.

Saattaa joutua maailmanlaajuisten vakoiluorganisaatioiden kohteeksi,
yksittäisten verkostoituneitten puolirikollisten nettihörvelöiden kohteeksi,
kaikkea tämän nykymaailman mielipuolisuuksia tunkee sitten joka tuutista.
Jos aukaiset nurkkajumalan, töllön, sieltä saattaa joutua näkemään
itseään vasten kohdistettuja, tarkasti yksilöityjä hyökkäilyjä joistain
p*skaohjelmista käsin, osalla näistä miljoonalevikit maailmanlaajuisesti.

Semmoinen urkinta sontamaailma tosiaankin tunkee sisään sinne tölliin
joka tuutista. Pitäis vielä hävittää kaikki elektroniset laitteet pois sieltä
tönöstä, sitten ei ainakaan pystyis enää noilla keinoin hyökkäilemään se
p*skasakki, joka sitä tekee. Tosin jos joutuu näiden organisaatioiden
kohteeksi, ne miinoittaa sen tönön joka tapauksessa tavalla tai toisella.

Eikä juuri enää kiinnosta se urkinta p*skasonta sakki, keitä ikinä lieneekkään
milloin missäkin vaiheessa siinä kyttäys sonnassa mukana kuvioissa
pyöriikiin ja on pyörinyt, toivottavasti saavat mahdollisimman kurjan kohtalon.
En aio olla koskaan niiden kanssa mitenkään isommalti tekemisissä. Rikosoikeudelliseen vastuuseen ehkä vielä kiinnostaisi alkaa niitä laittamaan, mutta nää on erittäin hyvin systeemin suojelemia.
Minua ainakin kiinnostaisi selvittää tämä viimeisin vakoilusontalaite, missä vaiheessa siihen asennettiin kaikki se ylimääräinen vakoiluteknologia?

Tapahtuiko se tässä maassa ja kenenkä toimesta, ketkä kaikki olivat siinä
asennuksessa mukana? Vai tuliko se kaikki valmiiksi sisäänrakennettuna
laitteeseen ulkomailta käsin, se vain sitten myöhemmin otettiin käyttöön
organisaatioiden toimesta. Kun mun laitteessa webbikameran teippaaminen
umpeen ei ole auttanut mitään.

Soon vähän niin kuin nämä veroparatiiseihin erilaisia sijoitusyhtiöitä
tehtailleet yritysjohtajat, puoluejohtajat, kaikki suuremmat - nykyään myös
pienemmät - yhtiöt, niiden palkkalistoilla olevat lääkärit, kaikki kellokkaat,
ne on siellä. Eikä niitä kuulemma voi mitenkään laittaa kuriin, kun ei ne ole
tehneet mitään väärää, ne on niin oikeudenmukaisia ihmeisiä että.
Näistä osa on myös sotkeutuneena tähän likaiseen peliin.

Kolikon kääntöpuoli on se korruptoitunut mätä järjestelmä, missä nämä
kaikki häärää mukana. Tämä kaikki, se on niin kuin se monissa perheissä
häärännyt insestihomo, mikä kävi kaikki perheen pennut nuulaamassa, se ei
ole koskaan mitään väärää tehnytkään, niin oikea ihminen kuin olla vain voi.

Nämä veroparatiisivehkeilijät ja nettiurkkijat, ne on samanlaisia. Ne tekee
koko ajan kaikkea p*skaa, mutta kun niitä alkaa syyttämään, ne ei oo koskaan mielestänsä mitään väärää tehneetkään. Ja niitä on erittäin vaikea saattaa
edesvastuuseen teoistaan.

Jep jep, taantunutpa hyvinkin ja täällä saa tosiaankin elellä rauhassa
omaa elämäänsä. EEHHEEEHHEEEHHEHEHEE.

Äänestä

Neuroleptit kemiallisesti lobotomoivat käyttäjänsä, se on fakta. Lobotomia voi jäädä pitkäaikaiseksi tai pysyväksi vaikka neuroleptimyrkytys lopettaisiinkin. Lopputulos on yleensä tyhjä ihmiskuori, joka ei tunne eikä koe enää juuri mitään. Psykiatrian alalla ansioitunut Peter Breggin selittää tarkemmin.

Peter Breggin MD: How Do Psychiatric Drugs Really Work?
http://www.youtube.com/watch?v=W4Xb29geVwE
www.breggin.com

Psykiatrinen totuus: www.toxicpsychiatry.com

Äänestä

Auttaisko sinua vähäsen kuvaus. Kun käydään terapiaa, parantuminen on yleensä pitkä prosessi. Homma on vähän kuin remtoisi hyvin vanhaa rakennusta, korjaisi vaihe vaiheelta sitä uuteen uskoon. Lahot ja ajanpatinat ovat tulleet vuosien saatossa, pitää purkaa, laittaa uutta, välillä antaa uusien rakenteiden, laastin ja liimojen kuivua ja taas jatketaan.

Psyyken maailmoissakin vanha saattaa olla pahasti hajalla ja auki ja kaaoksessa ja terapia kuluttaa valtavasti energiaa. Silloin automaattinen torjunta ja puollustusmenkanismit hillitsevät liikaa aivotoimintaa ja on turta olo. Nyt sinulla on erittäin huono olo,miutta jospa sitten kun kellarit roskat on saatu raivattua ja ulos, se epämääräinen paha olo on poissa ja rakennus on kuin remontin jäljiltä.
Nyt on hyvä olla lääkkeet jotta homman kestää. Voihan olla että ajallaan, et sitten enää tarvitsekkaan lääkitystä.
Parantuminen on aina tuskallista, mutta se kannattaa.
En ole mielenterveyden ammattilainen, mutta olen lukenut paljon näistä asioista ja itsekkin kokenut jotain.
Jos sinulla on mahdollisuus saada terapiaa, niin en kyllä jättäisi tässä vaiheessa kesken. En usko, että ole taantunut ja syy on noissa lääkkeissä. Olotila on vain väliaikainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haavoitettu kirjoitti:

Olen henkisesti taantunut ja luulen että neuroleptilääkitys on osasyy. Olin lyhyitä aikoja sairaalassa ennen kuin aloin syömään säännöllisesti neuroleptiä, mutta pidän sitäkin parempana vaihtoehtona kuin tätä kamalaa latistavaa olotilaa ja taantumusta. Itse asiassa taannuin henkisesti terapiassa, eli olin liian herkkä siihen. Menee usko koko psykiatriaan kun oma olo menee vain pahemmaksi. Tiedän että syy on osittain myös omassa haavoittuvuudessani mutta miten voisin hakea apua enää kun olen jo aiemmin taantunut liikaa.. Miksi mun pitikään aloittaa se terapia joka vain pahensi oloani. En enää edes tunne olevani oma itseni. Olen kuin joku tyhjä kuori josta on poistettu sisälmys.. Tuntuu ettei minua ole enää edes olemassa. En pysty enää luottamaan yhtään kehenkään. Tuntuu että kaikki yrittävät vain satuttaa mua eikä kukaan hyväksy. Kukaan ei anna mun olla sellainen kuin oikeasti olen. Tarvisin omaa rauhaa, haluaisin muuttaa jonnekin metsän keskelle, jonnekin missä saisin olla oma itseni ja elää rauhassa omaa elämääni..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu