Ei mitään puhuttavaa

Toiset ovat puheliaita ja toiset syvällisiä ajattelijoita ja sanovat vähän ja harkittua. Sinussa on hyviä pitempiaikaisen ystävän piiretiä: et lörpöttele liikaa, et ilmaise epähuomiossa toisten asioita, et puhu päälle ja ärsytä. Olet sillai uskollinen ystävänä.
Yleensä tällaiset tyypit hakeutuvat toisten hiljaisten seuraan ja löytävät hengenheimolaisensa, vihtyvät sitten toistensa seurassa. Hiljaisille yleensä tällainen vähäpuheinen läsnäolo toiseten seurassa riittää. He tarkkailevat ja kuuntelevat, kun toiset puhuvat.
Kun et halua puhua paljon, niin tuskin sinulla on niin suurta tarvettakaan päästä lörpöttelemään vaan tyydyt että saat kulkea porukoissa.

Itse puheliaana koen kyllä hieman ikävänä tilanteet , joissa toiset ovat tuppisuuna ja saa yksisanaisia vastauksia ja jotuu pitämään koko ajan juttua yllä.

Osallistua voi myös eleillä ja käytöksellä porukoissa. Sekin on osa kommunikointia.

Olin itse juuri tuollainen nuorempana ja joskus tunsin itseni todella kiusaantuneeksi ihmisen kanssa jolle hiljaisuuteni oli "ongelma" eli hän käyttäytyi ja kohteli minua sen mukaan, mutta ajattelen näin, että oman tyhmyytensä hän siinä julki toi!
Vanhemmiten sitä on tullut puheliaammaksi tai sanoisinko sitten juuri sellaiseksi tyhjän puhujaksi kun en järkevääkään puhuttavaa keksi. En sitten itse tiedä pidänkö siitäkään, mutta ehkä sitä tuntee olevansa normaalimpi eikä enää tunne itseään täysin ulkopuoliseksi.

http://en.wiktionary.org/wiki/Wikisaurus:chatter

Jos et sano mitään kuuluu suomalaiseen perinteeseen jättää sinut rauhaan.

Pitäisi vähimmillään yrittää sanoa jotakin jolla kumoaa tuon rauhassaolosäännön.

Sama ongelma täälläkin. Kohdallani se taas johtuu lähinnä siitä, ettei monia ikäisiäni kiinnosta samat jutut kuin itseäni. Sitten on helppo jutella, jos on samat kiinnostuksenkohteet.

Muistakaahan ihmiset, että hiljaisemmat ihmiset ovat paljon mielenkiintoisempia kuin pälpättäjät. Ja on ihmisiä, joihin vetoavat juuri nimenomaan hiljaiset ihmiset. Kyllä se onni sieltä löytyy ja ystäviäkin. Ohimenevä tuo ongelma on, uskokaa vaan.

Sama ongelma täällä. Paheni vain kuin entiset kaverit alkoivat jopa kiusata siitä. Mutta sen takia ne ovatkin entisiä kavereita. Alan hyväksyä itseni tämmöisenä ja puhun sillloin kun on puhuttavaa. Tietenkin koko ajan parantaen sosiaalisia taitoja mutta en ala stressaamaan. t 20v miehenalku

Lisättäköön tuohon vielä että en itsekään ole ujo. Omasta mielestä aika itsevarmakin, mutta puhetta ei tule niin ei tule :D

Ei kai ihmisen kannatakkaan tehä sitä mihin ei luonnostaan pysty. En minäkään oo mikään himopuhuja. Joskus oon ehkä koittanu jotain juttua vääntää mutta oon niin hias ja puheessani ja sönkkö eikä mitään tarinankerrontalahjoja mulla oo. Niin siinä on käyny että jälkeenpäin on vaan vituttanu pirusti että taas piti koittaa leikkiä jotain supliikkia eikä kukaan saanu selvää kertomisistani.
Veikkaan että aika monesta on kaikkein eniten iloa omana itsenään.