Tuntoaisti. Olisit seuraavanlainen tunne. Eksyminen kovilla pakkasilla metsään, ilman hanskoja, tuntikausien rämpimisen jälkeen vastaan tulisi metsänkeskellä saunamökki, lumen peitossa, sauna lämpimänä, olisit se tunne kun jäisenä lauteilla istuessasi heität ensimmäisen kerran löylyä, se lämmön tunne joka leviää koko kehoon, se helpotus, se ihanuus, se tunne kuin sormesi eivät ole jäässä, pystyt liikuttamaan niitä. Tai raskaan päivän päätteeksi pujahdat hyvän ruuan ja suihkun jälkeen silkkisiin vuodevaatteisiin.
Kuuloaisti. Heräät kesä-aamuna hyvin nukutun yön jälkeen ikkuna auki lintuen lauluun..
Näköaisti. Taj mahalin näkeminen, mullistava, kaunis, uskomaton. Tiesitkö muuten, että suurmogulien hallitsija nimeltään Shah Jahan rakennutti kyseisen vaatimattoman rakennuksen joskus 1600-luvulla, lemipivaimonsa muistoksi, se
varmaan oikeesti tykkäsi siitä? Joku maalaus olisi varmaan ollut halvempi.
Hajuaisti. Hieman mausteinen, vahvan mustikan ja vadelman tuoksu.
Lämmin, intensiivinen, rehellinen, omaperäinen, omanlainen, aito, tinkimätön.
Makuaisti. Salaperäinen, elegantti ja hienostunut. Häivähdys metsämansikoita,
harmoninen, kaikki balanssissa, tuore, pitkä. Jälkimaussa kanelia. Syksyinen sadekaste. En ole maistanut (häntä).
Hyvää pääsiäistä! :).
Kuuloaisti. Heräät kesä-aamuna hyvin nukutun yön jälkeen ikkuna auki lintuen lauluun..
Näköaisti. Taj mahalin näkeminen, mullistava, kaunis, uskomaton. Tiesitkö muuten, että suurmogulien hallitsija nimeltään Shah Jahan rakennutti kyseisen vaatimattoman rakennuksen joskus 1600-luvulla, lemipivaimonsa muistoksi, se
varmaan oikeesti tykkäsi siitä? Joku maalaus olisi varmaan ollut halvempi.
Hajuaisti. Hieman mausteinen, vahvan mustikan ja vadelman tuoksu.
Lämmin, intensiivinen, rehellinen, omaperäinen, omanlainen, aito, tinkimätön.
Makuaisti. Salaperäinen, elegantti ja hienostunut. Häivähdys metsämansikoita,
harmoninen, kaikki balanssissa, tuore, pitkä. Jälkimaussa kanelia. Syksyinen sadekaste. En ole maistanut (häntä).
Hyvää pääsiäistä! :).
Vastaukset 26
Vanhimmat
olet metallialalla? Nimikirjaimesi viittaa siihenmalliin. Vaikka olenkin nainen, niin tiedän. ;)
hän(mies) oli minulle se tunne kun lapsena ollaan antamassa makeaa koreaa tikkaria ja sitten kun olen ottamassa sen käteeni ja just kerkeen nuolasta,joku riiviö nappaa sen minulta...yritän juosta perään ja se riiviö heiluttelee sitä tikkaria ja näyttää kieltä ja lopuks puraisee sen omaan suuhunsa....
Hienosti kuvaat, juuri sitä mitä elämä oikeasti on, eli niitä onnenhetkiä ja tilanteita kun onni on, sitä ei tarvitse etsiä.
Onni on, minussa, sinussa, hänessä, heissä ja teissä, hetkissä, ohikiitävissä, siksi haluan tuntea onneni noissa pienissä elämän hetkissä, silloin kun se osuu kohdalle, koska onni ei voi aina olla läsnä, miten erottaisin onneni muusta.
Onnellista pääsiäistä kaikille ja tietenkin aina erikseen eräälle ihmiselle.
Minun onneni on olla vapaalla juuri nyt, saan puuhastella mitä haluan ja puuhaa riittää. :)
Kiitos ihanasta lukukokemuksesta. Onnellinen hän jota noin kuvaat. Menikö miehelle vai naiselle?
Aivan ihana ja hyvää mieltä tuova kirjoitus. Kyllä osaa aloittaja kirjoittaa kauniisti.
Hyvää pääsiäistä.
:DD
Se tunne, kun menee saunaan sormet ja varpaat jäässä on lähinnä tuskallinen. Polttaa, kirvelee, turpoaa.
On myös väitetty, että ihminen valitsee parikseen sen, jonka tuoksu tuntuu miellyttävältä. Kirjoittajasta paljastuu selkeästi aistillisuus.
On myös väitetty, että parinvalinta menee nykyaikana metsään kun e-pillereiden hormoonit sekoittavat liikaa.
Aistillista ja taidokasta kuvausta. Se pysähdytti ja toi uusia ajatuksia.
Oikein riemukasta lukea erilaistakin kirjoittelua .Mietin, miten jännittävä persoona onkaan hän, joka on tuon kirjoittanut - ja kuvittelen hänet tuohon eteeni. Varmasti hyvä tapaus, kun osaa sanailla. . .
Hyvää Pääsiäistä!
Ihanasti kirjoitettu jostakin - naisesta?
Joku kirjoitti joskus Taj mahalista, että se kohoaa maisemasta kuin aikaan ripustettu kyynel.
vmp
Tuosta tulee mieleeni kemian tunnit.
Kuudes aisti "I see death people".
Okei rakkaus on ihanaa. Huumori myös.
Tämä ois kiva aihe kirjoittaa runo.
Se tunne, kun ihan finaalissa lukee jotain kivaa
=]
*************************************
Pääs1ä15tä m@ht@v@@!
aamu liikenteen meluun ja pakokaasuun, jos ikkuna sattuisi jäämään auki. Siksi maalla onkin niin mukavaa, koska hiljaisuus hivelee korvia ja kaikkia aisteja.
Miksi tätä aloitusta ei saa plussattua?
näköaistiasi ja kokeilen tärppääkö ap:lle.
Ihana kirjoitus ap, harmi että hukkaat sen vain tänne.
Tänään pitkäperjantai, joten sun pääsiäismunayllätys on etuajassa. On se kyllä koristeellinen suklaasydän, mutta tiedäthän, tinakuoret murtuu sulaen. Aitoja vain mä löydä en.
Hyvää pääsiäistä, siitä huolimatta!
yhtään mitään noista, mistä selität.
:) Mun hän..
Sellanen hymyviirusilmäninen, silmät heijastelee auringon kimalletta tyyneltä järveltä. Kivasti silti väreilee iiriksen pinnalla. Sellainen tunne kun fillarilla polkee ja tekisi mieli nokittaa ja ajella takapyörällä. Määrätietoinen niin että joutuu vähän nielaista ja kaivaa syvempään kantapäitä jos tulee jotain yllättävää. Huomaavainen. Se joka haluaa antaa kaikille suunvuoron vaikka itselle tahtoo viimeisen sanan. Tahdonvoimaa, uskallusta, voitontahtoa...ja yllättäen...epävarmuutta. Sellainen suloinen ja pistävä. Vaarallinen. Ehdottoman vaarallinen. :D
kappas vain. luulin olevani kuin vieraalla palstalla, mutta nyt tiedän...erehdyin.
Onko noi silkkilakanat oikeesti hyvät?
Onpas hieno ilma! Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle ;).
Samoin hänelle :)