kirurgin näkemys viljojen haitoista

Ewerlast1

11

576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Salus

      Kyseisen Akuutin päiväys oli Areenassa jo mennyt vanhaksi, mutta täältä löytyy Akuutin tekstiversio: http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/eroon_vehnasta

      Tuo THL:n Ovaskainen on ihan höpö. Sanoi Ylen Aamu-TV:ssä kerran ettei ihmisellä ole mitään syytä noudattaa gluteenitonta dieettiä, jollei ole saanut keliakiadiagnoosia. THL:n tyypeillä on oma napa lähinnä, ne viis veisaa sairastuvatko suomalaiset vai ei, pääasia tuntuu olevan, ettei heidän maineensa kärsi, koska ovat vuosikymmenet suosittaneet täysin väärää lautasmallia ja vitamiinitasoja.

      Pahinta on, kun lapsi oireilee viljoista eikä keliakiaa todeta: päiväkoti- ja kouluruokailu ja koulun kotitaloustunnit muuttuvat painajaiseksi. Meidän onneksi lastenlääkärimme oli jäämässä eläkkeelle ja sanoi, ettei kukaan kyseenalaista tällaisen vanhan kirjoittamaa lausuntoa viljattomasta dieetistä. No, kouluterveydenhoitaja otti lapseni tehotarkkailuun, kun lapsi siirtyi gluteenittomaan ruokavalioon. Hän on tehnyt äidistä mt-diagnoosin ja selitti koululääkärillekin, että äiti HALUAA näitä erikoisruokavalioita. Mitään merkitystä ei ollut kai sillä, että viljojen seurauksena lapsi ripuloi jatkuvasti ja oli väsynyt ja kasvu pysähtynyt.

      Nyt noudatamme myös maidotonta ruokavaliota, syömme lisäravinteita ja melko orjallisesti autoimmuunipaleo-dieettiä. Ja voimme paremmin. Emme vieläkään parhaimmin, koska kilpirauhanen ei ole vielä kokonaan kunnossa johtuen siitä että asumme homekämpässä ja koulurakennuksessa on kosteusvauriohometta.

      Viljojen gluteeni yhdistettynä leipomoteollisuuden käyttämään säilöntäaineeseen (E280), transrasvoihin ja glukoosisiirappiin on sellainen koktaili, että Eviran pitäisi jo huutaa Stop koko leipomoteollisuudelle, mutta ainoa josta saa lukea suurenneltuja varoituksia on tilamaito!

      Hallintomme tappaa meidät!

    • Viljoista vaivoja

      vain harvoille.

      Kertomasi mukaan lapsesi on ilmeisesti gluteeniyliherkkä ja gluteenin välttäminen aiheellista ainakin toistaiseksi. Aikuistuessa hän ehkä voikin syödä viljaa ongelmitta. Keliakian voi diagnosoita kokeilla, mutta yliherkkyyttä ei millään. Amerikkalaisten tutkimusten mukaan 2-6% väestöstä epäillään olevan gluteeniyliherkkiä.

      Vehnää on geenimanipuloitu niin, että nykyisin siinä on n. kymmenkertainen määrä gluteiinia kuin n. 10-20-v. sitten. Ainakin USA:ssa, miten sitten meillä? Suurin osa maailman väestöä käyttää ja on käyttänyt viljatuotteita satoja tai tuhansia vuosia ongelmitta ja se kuuluu osana monipuoliseen ravintoon ympäri maailmaa. Ehkä ihmisellä on joku gluteenin sietoraja, joka gm-viljoilla saataa ylittyä. Jos mitään oireita ei viljojen nauttimisesta ole, on turha jättää niitä kokonaan pois ruokavaliosta, sillä (kokojyvä-)viljatuotteilla on paljon hyviä vaikutuksia. Suuri enemmistö ei saa mitään oireita gluteeniviljojen syönnistä. Miksi siis luopua kaurapuurosta tai kokojyväleivästä? Sämpylää helpompaa bussisakin syötävää retkievästä saa hakea. Valkoisen vehnän ylenpalttista nauttimista kannattaa varmasti välttää, vaikka ei olisikaan gluteeniyliherkkä tai keliaakikko. - Ja glugoosi-fruktoosisiirappi ei tosiaankaan ole kenellekään terveellistä.

      Gluteeniyliherkkyyttä yleisempää on fruktoosiyliherkkyys. (Fruktoosi-intoleranssia on myös hyvin vakava perinnöllinen versio, mutta en tarkoita sitä.) Keski-Euroopassa jokainen lääkäri on molemmista tietoinen, mutta meillä fruktoosiyliherkkyys on täysin tuntematon. Kuinkahan moni ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivä pääsisi oireitaan, kun fruktoosiyliherkkyys tulisi parempaan tietoisuuteen.

      • Salus

        Mitä mieltä olet mieltä neuvolan ohjeistuksesta, että 5kk:lle vauvalle voidaan jo aloittaa antamaan viljavellejä? Sen tiedon valossa, ettei pikkulapsen suolisto siedä viljan gluteenia lainkaan, neuvo on hiukan omituinen.

        Gluteeni on hankala siksi, ettei se aiheuta kaikille tunnistettavia oireita vaan suolistotulehduksen kautta monia tulehduksellisia sairauksia, jotka ovat arkisia, antibiooteilla parannettavissa olevia. Siksi ihmiset mättäävät leipää kuin se olisi hyvääkin einestä.

        E280, eli leipomotuotteiden säilöntäaine on pahinta mitä lapselle voi syöttää, mutta ei siitä kukaan meteliä pidä. Juustoleipä (juuston kuoressa on samaa propioonihappoa säilyvyyden takaamiseksi) koululaisen tiellä pitää.

        Kilpirauhastulehduksen aiheuttamia vakavia seurauksia alkaa mahdollisesti ilmaantua vasta paljon itse tulehduksen jälkeen. Lisääntyvät kilpirauhasen vajaatoiminnat joihin ei tyroksiini tuo apua ovat jo täällä, lääkärit ovat ihmeissään ja suosittelevat lisää viljakuitua. Riisikin pitäisi syödä ilman kuituosaa, koska kuoriosassa on samoja antiravinteita kuin viljoissakin (jos nyt on ihan pakko syödä riisiä).

        Olemme olleet myös ilman sokeria jo puoli vuotta. Yllättävän helppoa muuttaa ruokavaliotaan, ja olo paranee hetki hetkeltä. Valintojen tekeminen kaupassa on vaan hankalaa, koska ei ole mistä valita. Kouluruokailu on ongelmallinen, koska gluteeniton ruokavalio ei ole luontaisesti gluteenitonta vaan ruokalista pyritään pitämään mahdollisimman samanlaisena kuin "normaalilistakin" ja keinotekoiset gluteenittomat tuotteet ovat voimakkaan tärkkelyspitoisia, jotka rasittavat koviakokenutta suolistoa ja elimistöä.

        Tässä mielenkiintoista luettavaa viljakasvien sekä maissin että soijan viljelystä. http://www.bioturva.org/glyfosaatti.htm


      • glutsku vamma

        Miksi kirjoitat kaurapuurosta gluteenin välttämisen yhteydessä.


      • Salus
        glutsku vamma kirjoitti:

        Miksi kirjoitat kaurapuurosta gluteenin välttämisen yhteydessä.

        "Gluteenin ohella mm. viljojen sekä erityisesti palkokasvien LEKTIINIT voivat edistää vuotavan suolen syntymistä. Lektiineitä on näiden ohella myös perunoissa, tomaateissa sekä ns. pseudo-viljoissa kuten kvinoassa, amarantissa ja chia-siemenissä. Lektiineistä erityisen haitallista on ns. ”wheat germ agglutinin” (WGA), jota löytyy kaikista viljoista."

        Ja jatkuu:

        "Perinteinen autoimmuunisairauksien patogeneesiteoria, jossa geneettinen alttius ja ympäristön laukaisevat tekijät aiheuttavat taudin, on viimeisimmän tutkimustiedon valossa vanhentunutta tietoa, ja tässä artikkelissa esitetty kolmas tekijä, vuotavan suolen oireyhtymä, on oleellisesti vaikuttamassa autoimmuunitautien puhkeamisessa.

        Erityisesti keliakian ja tyypin I diabeteksen autoimmuunimallit osoittavat, että suoliston seinämän läpäisevät makromolekyylit voivat aiheuttaa autoimmuunitaudin ihmisillä, jotka sairastavat vuotavan suolen oireyhtymää ja jotka ovat sille geneettisesti alttiita. Kun mikä tahansa kolmesta autoimmuunisairauden puhkeamiseen vaadittavasta tekijästä (geenit, ympäristön laukaiseva tekijä tai suoliston häiriintynyt läpäisevyys) poistetaan, tulisi autoimmuuniprosessin pysähtyä."

        http://ollisintegrallife.com/2012/11/15/autoimmuunisairaudet-ja-patofysiologiset-mekanismit-hoito-ravinnolla-seka-stressinhallinnalla/


    • LUE.
    • valeivaleit

      Ei kirurgi ole tämän alan osaaja! Kirurgi leikkaa. Ei siis pidä uskoa.

      • Salus

        Uskonasioissa kannattaa kääntyä teologian tohtorin puoleen.

        Se on kuule nyt niin, että tässä valtakunnassa ... kuin aina Amerikan Yhdysvaltoihin saakka, erikois- tai tavislääkärit eivät osaa tutkia ja hoitaa kilpirauhastulehdusta ja sen aiheuttamia lisäsairauksia: muutamia lääkäreitä lukuunottamatta,. Nämä muutamat toimivat hirvittävän työtaakan alla ja valtakunnan umpieritysopin erikoislääkärit yrittävät estää näitä muutamia osaavia hoitamasta sairastuneita. Takapiruina näillä suppeakatseisilla, 50 vuotta vanhan tiedon ikuisiksi ajoiksi omaksuneilla lääkäreillä on tukena THL, joka käyttää vallan arsenaalinsa median ja ministeriön suuntaan ja vakuutta että ajattelevat suomalaisten parasta.


      • kilppari 2
        Salus kirjoitti:

        Uskonasioissa kannattaa kääntyä teologian tohtorin puoleen.

        Se on kuule nyt niin, että tässä valtakunnassa ... kuin aina Amerikan Yhdysvaltoihin saakka, erikois- tai tavislääkärit eivät osaa tutkia ja hoitaa kilpirauhastulehdusta ja sen aiheuttamia lisäsairauksia: muutamia lääkäreitä lukuunottamatta,. Nämä muutamat toimivat hirvittävän työtaakan alla ja valtakunnan umpieritysopin erikoislääkärit yrittävät estää näitä muutamia osaavia hoitamasta sairastuneita. Takapiruina näillä suppeakatseisilla, 50 vuotta vanhan tiedon ikuisiksi ajoiksi omaksuneilla lääkäreillä on tukena THL, joka käyttää vallan arsenaalinsa median ja ministeriön suuntaan ja vakuutta että ajattelevat suomalaisten parasta.

        Vieläkään lääkärit eivät tiedä kilpirauhasvastaineista mittään, eivätkä usko nihin ja niiden aiheuttamiin liitännäisvaivoihin. Aina se on vaan se käsitys vallalla , että tällämuorilla on päässä vikaa ja tarvihtee neuropsykologin ja neuropsykiatrin apua vaivoihinsa. Onneksi on yksi ihana ihminen ja lääkäri Markku Hyvönen Puijonlaakson lääkäri asemalta. Hän ainoana silloin uskoi minua ja ottautui asiantuntevasti silloin ja ottautuu nytkin sairauteeni. Kyllä usein ajattelen häntä lämpimästi tämän kilppari vaivani kanssa kulkiessani ja taas työterveyden lähettämänä kysin tohtoreilla käydessäni. Paljon pitäisi kilppari tietoutta lääkäreiden keskuudessa lisätä. Tai ainakin asiakas lähtöisyyttä lisätä heidän keskuudessa. Asiakas suattaa joskus itsekin jotakin vaivastaan tietää ja älytä jottain itekin.


    • voi tätä järjenjuoks

      "Aina se on vaan se käsitys vallalla , että tällämuorilla on päässä vikaa ja tarvihtee neuropsykologin ja neuropsykiatrin apua vaivoihinsa. Onneksi on yksi ihana ihminen ja lääkäri Markku Hyvönen Puijonlaakson lääkäri asemalta. Hän ainoana silloin uskoi minua ja ottautui asiantuntevasti silloin ja ottautuu nytkin sairauteeni. Kyllä usein ajattelen häntä lämpimästi tämän kilppari vaivani kanssa kulkiessani ja taas työterveyden lähettämänä kysin tohtoreilla käydessäni. "

      Suomennos tälle melkein käsittämättömälle lässytykselle: vihdoinkin löytyi lääkäri, joka otti rahasi ja päätti antaa sinulle lääkityksen vaikka mitään kilpirauhassairautta ei ollut osoitettavissa. Hip hurraa!

    • Ikävää kirjoitusta

      Paljon merkitsee lääkärin suhtautuminen potilaaseen. Mieluusti maksaa enemmän kun saa asiallista apua.
      Nimim. Voi tätä järjenjuoksua, tunnut olevan tietäväinen kaikkeen, sanon myös nokkava. Toisten hätä kun ei kosketa ilmeisesti sinua.
      En ole nimim. Kilppari 2,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2609
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      208
      2374
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2292
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      184
      1782
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1298
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe