Voiko jotain tärkeämpää, parempaa, hillittömämpää, nautinnollisempaa, tajunnan vievää, kaivatumpaa ja sykähdyttävämpää olla kuin rakkaus?
Entä mitään surullisempaa, tuskaisempaa ja ikävämpää olla kuin rakkaus?
Minulle rakkaus on elämä mitä haluan ja mitä edelleen odotan. Haaveilen siitä miltä se tuntuisi olla rakastunut ihmiseen josta elämäni olen uneksinut.
En pääse siitä ajatuksesta eroon. Satutan itseäni yhä uudestaan ja uudestaan enkä ymmärrä miksi. Rakkaus on jotain niin suurenmoista ettei mikään muu asia vedä sille vertoja. Se on kuin päiväuni, kuin tähti taivaalla mitä et saavuttaa, mutta lumoaa sinut säihkyvyydellään. Tuijotat sitä niin kuin koko sielusi haluaisi sille avautua ja viedä sinut mukanaan. Kuinka niin monet ja monet illat olen valvonut ja tuijottanut taivaalle toivoen näkeväni sen tähden mitä olen odottanut.
Kuinka se on tuonut minulle lohtua huomisesta, että vaikka emme nähneet tänään ehkä se tapahtuu huomenna tai sitä seuraavana päivänä tai sitten myöhemmin.
Jaksan odottaa, mitä muuta minulla on, ei oikeasti mitään. Elämä ilman rakkautta on kuin ei eläisi ollenkaan.
Uskoakko rakkauteen vai unohtaa se? Pitäisi unohtaa itseni kadota synkkyyteen, taivaan pimeyteen, piiloutua tähtien taakse, vajota pimeään, lakata olemasta.
Se olisi vaikeaa ja tuntuu mahdottomalta, vähän kuin rakkauskin. Monet sitä tavoittelee, harvat sen saa. Elämä on lyhyt, vähän kuin aamusta iltaan. Odotat aamua ja kun sen saat alat odottaa päivää, päivän tultua halajat jo iltaa. Illan tullessa ihmettelet nopeaa ajan kulumista.
Minä toivon ainoastaan että ennen nukahtamista kohtaan rakkauden. Vaikka se ei kestäisi kuin hetken, minulle se olisi kaikkeni.
Päivää rakkauden ei voi unohtaa, sen voi ainoastaan muistaa päivänä jolloin elämä tarua ihmeellisempää. Kuinka kauneus sokaisi silmäni, ääni suloutti korvani, sanat viilsi sydämeen viivat ikuisiksi ajoiksi vain korvaukseksi menetetyistä päivistä jollin en rakkaani kanssa saanut olla.
Ainoa toiveeni on että rakkauteni voisi hyvin, siitä kiitokseni haluaisin osoittaa.
Entä mitään surullisempaa, tuskaisempaa ja ikävämpää olla kuin rakkaus?
Minulle rakkaus on elämä mitä haluan ja mitä edelleen odotan. Haaveilen siitä miltä se tuntuisi olla rakastunut ihmiseen josta elämäni olen uneksinut.
En pääse siitä ajatuksesta eroon. Satutan itseäni yhä uudestaan ja uudestaan enkä ymmärrä miksi. Rakkaus on jotain niin suurenmoista ettei mikään muu asia vedä sille vertoja. Se on kuin päiväuni, kuin tähti taivaalla mitä et saavuttaa, mutta lumoaa sinut säihkyvyydellään. Tuijotat sitä niin kuin koko sielusi haluaisi sille avautua ja viedä sinut mukanaan. Kuinka niin monet ja monet illat olen valvonut ja tuijottanut taivaalle toivoen näkeväni sen tähden mitä olen odottanut.
Kuinka se on tuonut minulle lohtua huomisesta, että vaikka emme nähneet tänään ehkä se tapahtuu huomenna tai sitä seuraavana päivänä tai sitten myöhemmin.
Jaksan odottaa, mitä muuta minulla on, ei oikeasti mitään. Elämä ilman rakkautta on kuin ei eläisi ollenkaan.
Uskoakko rakkauteen vai unohtaa se? Pitäisi unohtaa itseni kadota synkkyyteen, taivaan pimeyteen, piiloutua tähtien taakse, vajota pimeään, lakata olemasta.
Se olisi vaikeaa ja tuntuu mahdottomalta, vähän kuin rakkauskin. Monet sitä tavoittelee, harvat sen saa. Elämä on lyhyt, vähän kuin aamusta iltaan. Odotat aamua ja kun sen saat alat odottaa päivää, päivän tultua halajat jo iltaa. Illan tullessa ihmettelet nopeaa ajan kulumista.
Minä toivon ainoastaan että ennen nukahtamista kohtaan rakkauden. Vaikka se ei kestäisi kuin hetken, minulle se olisi kaikkeni.
Päivää rakkauden ei voi unohtaa, sen voi ainoastaan muistaa päivänä jolloin elämä tarua ihmeellisempää. Kuinka kauneus sokaisi silmäni, ääni suloutti korvani, sanat viilsi sydämeen viivat ikuisiksi ajoiksi vain korvaukseksi menetetyistä päivistä jollin en rakkaani kanssa saanut olla.
Ainoa toiveeni on että rakkauteni voisi hyvin, siitä kiitokseni haluaisin osoittaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.