Suuri saatana

Te saatatte tietää kuinka lestaadiolaispalstoilla ylistellään kilvan vain lestaadiolaisnäkemyksiä eikä muuta.
He myös kehuvat kilpaa ihmisiä jotka puolustavat Raamatun ulkopuolisia oppeja.
Nuo suuren saatanan sikiöt eivät kykene vastaanottamaan tosi kristillistä oppia heidän päänsä luutiheyden ollen poikkeava.
Mutta lääkärinä tiedän että jos vedetään kaikki hampaat pois samalla kertaa, ja annetaan viagralääkitys on sitten myöhemmin apu tuleva
hammasproteesin muodossa.
Kun lestaadiolaisille asennetaan gorillan hampaat suuhun siis että ulkomuoto ja purenta on kuin gorillalla voi kusesta täyttynyt tyhmä lestaadiolaispölkkypääkin vastaanottaa tervettä informaatiota, rajoitetusti.
Lahkoiset valhekristityt puhuvat taitamattomasti islamista ja sitten he perkeleen yllytyksestä toimivat siten että saavat mainetta, kunniaa, etua, hyötyä, suosiosta puhumattakaan, ja omat tavoitteen ovat muka totuus ja oikeus.
Lestaadiolaisuus on lahkokuntien kanssa tehnyt
ahtaan portin itsellensä mutta se portti vie helvetin kuumimmille osille ja nyt nuo homootit kiertelevät saarnaamassa kukista ja mehiläisistä
viagran muhiessä ruumiissaan, kuin meikäläisen kiljupönttö ja miten niitä suuren saatanan palvelijoita muuten kestäisikään.
A hex on them...
8263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kaikki uskovaiset on höynäytettäviä, aivottomia lampaita. Suuressa viisaudessaan kuitenkin toteuttavat enemmän Saatanan oppeja, kuin jumalansa. Uskonnot ovat keino johdatella ihmisiä ja kerätä rahaa kirkolle, jolla sitä todella paljon on, mutta sitä ei juuri muuhun käytetä kuin uskonnon levittämiseen. Eli mitä vitun hyötyä on uskonnoista? Ei mitään, päinvastoin, haittaa ja kärsimystä.

Äänestä
  • Islamissa emme maksa palkkaa saadaksemme paratiisin. Emme jakele almuja, jotta varaamme paikan paratiisiin. Emme rukoile tyhjänpanttina, jotta näyttäytyisimme muille kuinka hyvä muslimi tässä ollaan.

    Islamissa riittä, että uskot ainoaan Jumalaan ja että Mohammed oli Hänen profeettansa. Jos uskot Islamiin sydämestä, on se tärkein asia. Vaikka muut sanoisivat mitä tahansa, Allah tietää omat tarkoituksesi ja tekosi, vaikka muut haukkuisivat ja sortaisivat sinua. Ja vaikka elämä tässä on vaikeaa erilaisten koettelemuksien takia, niin muista, että ne ovat vain koettelumuksia tässä maailmassa. Me emme elä täällä ikuisesti, vaan tuonpuoleinen elämä on se ikuinen palkinto. Hän palkitsee sen jokaiselle sen verran, jonka jokainen on ansainnut sen tässä maailmassa. Köyhä tai rikas ovat tasa-arvoisia siksi toisiinsa nähden.

    Äänestä

  • joojoo kirjoitti:

    Islamissa emme maksa palkkaa saadaksemme paratiisin. Emme jakele almuja, jotta varaamme paikan paratiisiin. Emme rukoile tyhjänpanttina, jotta näyttäytyisimme muille kuinka hyvä muslimi tässä ollaan.

    Islamissa riittä, että uskot ainoaan Jumalaan ja että Mohammed oli Hänen profeettansa. Jos uskot Islamiin sydämestä, on se tärkein asia. Vaikka muut sanoisivat mitä tahansa, Allah tietää omat tarkoituksesi ja tekosi, vaikka muut haukkuisivat ja sortaisivat sinua. Ja vaikka elämä tässä on vaikeaa erilaisten koettelemuksien takia, niin muista, että ne ovat vain koettelumuksia tässä maailmassa. Me emme elä täällä ikuisesti, vaan tuonpuoleinen elämä on se ikuinen palkinto. Hän palkitsee sen jokaiselle sen verran, jonka jokainen on ansainnut sen tässä maailmassa. Köyhä tai rikas ovat tasa-arvoisia siksi toisiinsa nähden.

    Riivaajatkin uskovat tuohon kummitusallahiin ja he uskovat Israelin Jumalaan.
    Riivaajien usko ei pelasta riivaajia eikä riivatuita hölmöläisiä.
    Oliko hyvin sanottu?
    En pilkannut.

    Äänestä

  • Ruskea pommittaja kirjoitti:

    Riivaajatkin uskovat tuohon kummitusallahiin ja he uskovat Israelin Jumalaan.
    Riivaajien usko ei pelasta riivaajia eikä riivatuita hölmöläisiä.
    Oliko hyvin sanottu?
    En pilkannut.

    Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.

    1. Sano: »Te, jotka ette usko!
    2. En palvele sitä, mitä te palvelette,
    3. ettekä te palvele Häntä, jota minä palvelen.
    4. Enkä koskaan aio palvella sellaista, mitä te palvelette,
    5. ettekä te koskaan Häntä, jota minä palvelen.
    6. Teillä on tuomionne ja minulla palkkani.»

    mikä helvetin palkka kun kristittyjen palkka odottaa taivaassa ja epäuskoisten palkka helvetissä.
    ..laupiaan harhaanjohtajan..Synnin palkka on kuolema.

    Äänestä

  • olisitko kiltti etkä käyttäisi sitä v:llä alkavaa sanaa... se on hirveän paljon naista loukkaava, jos sen tiesit

    Äänestä

nii mites tää liittyy islamii?

Äänestä
  • vl-liikkeessä ja islamissa ilmenee samat älylliset puitteet jotka evoluutiossa on pahimmillaan.
    Tämä kaikki liittyy ketjuun joka on kiedottu helvetin kahlein kuljetettavaksi helvettiin.
    Kutsun tätä tekojen yhteenliittymäksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ruskea pommittaja kirjoitti:

Te saatatte tietää kuinka lestaadiolaispalstoilla ylistellään kilvan vain lestaadiolaisnäkemyksiä eikä muuta.
He myös kehuvat kilpaa ihmisiä jotka puolustavat Raamatun ulkopuolisia oppeja.
Nuo suuren saatanan sikiöt eivät kykene vastaanottamaan tosi kristillistä oppia heidän päänsä luutiheyden ollen poikkeava.
Mutta lääkärinä tiedän että jos vedetään kaikki hampaat pois samalla kertaa, ja annetaan viagralääkitys on sitten myöhemmin apu tuleva
hammasproteesin muodossa.
Kun lestaadiolaisille asennetaan gorillan hampaat suuhun siis että ulkomuoto ja purenta on kuin gorillalla voi kusesta täyttynyt tyhmä lestaadiolaispölkkypääkin vastaanottaa tervettä informaatiota, rajoitetusti.
Lahkoiset valhekristityt puhuvat taitamattomasti islamista ja sitten he perkeleen yllytyksestä toimivat siten että saavat mainetta, kunniaa, etua, hyötyä, suosiosta puhumattakaan, ja omat tavoitteen ovat muka totuus ja oikeus.
Lestaadiolaisuus on lahkokuntien kanssa tehnyt
ahtaan portin itsellensä mutta se portti vie helvetin kuumimmille osille ja nyt nuo homootit kiertelevät saarnaamassa kukista ja mehiläisistä
viagran muhiessä ruumiissaan, kuin meikäläisen kiljupönttö ja miten niitä suuren saatanan palvelijoita muuten kestäisikään.
A hex on them...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu