16 vuoden yskä

loppui kerralla

Nyt on pakko kertoa tämä:

Minulla on ollut ihan järkyttävän pitkät oireet yskimisessä ja jatkuvassa liman muodostuksessa. Mykoplasma on joskus todettu ja siihen olen syönyt antibiootit. Myko on kuitenkin ns. vanha tartunta ja labra-kokeiden mukaan vasta-aineet kertovat sen, että puolustusjärjestelmä on toiminut.

Kun mikään astma-lääke ei auttanut, vaivaa pidettiin refluksin-oireena, mutta happosalpaajatkaan eivät auttaneet ollenkaan.

Yskä paheni aina kylmällä ilmalla ja käytännössä olin työkyvytön, koska vähäinenkin puhuminen laukaisi yskimisen. Olen ollut todella uupunut, koska hengittäminen on ollut vaikeaa, eikä mikään lääke esim. Ventolino millään tavalla auttanut hengittämistä.

Yksi lääkäri sitten kertoi, että keuhkoissa voi olla urticarea-ihottumaa ja siihen olemassa lääke Lomudal-inhalaatio-sumute. Lääkäri piti epätodennäköisenä, että minulla se olisi, koska se on niin harvinainen. Sain kuitenkin taivuteltua hänet kirjoittamaan minulle tuota lääkettä.

Arvatkaapa mitä tapahtui? Kahdessa päivässä yskäni ja jatkuvat liman muodostus loppui kokonaan.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Olen todella onnellinen, että elämääni erittäin paljon rajoittanut yskä on poissa kokonaan. Ja samalla hieman huolestunut, että minulla on ollut jonkinlainen allerginen reaktio 16 vuotta keuhkoissa, voiko tästä olla seurauksia?

0

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

        Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
        Maailman menoa
        271
        3376
      2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

        Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
        Maailman menoa
        103
        1673
      3. 66
        1233
      4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

        Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
        Ikävä
        199
        1067
      5. Persujen puoluekokous 2026

        Missä ja Milloin pidetään ?
        Maailman menoa
        57
        1033
      6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

        "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
        Taivalkoski
        50
        976
      7. Mikä se viehättävin

        Asia on kaivatussasi?
        Ikävä
        63
        961
      8. Israel euroviisujen 2.

        Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
        Luterilaisuus
        199
        871
      9. Mikä kaivatussasi

        Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
        Ikävä
        42
        807
      10. Mitä tekisit jos

        Aamulla vierestäni heräisit
        Ikävä
        47
        782
      Aihe