Jos ei halua tupakoida käykö kenties nuuska.
Vastaukset 4
- keksittyä,todistettu
Hajusteyliherkkyydestä pääsee eroon tippumalla minäminä-pilven päältä takaisin oikeaan maailmaan.
- Ppois
Kertoisitteko minulle mistä saan alaikäisenä hankittua nuuskaa ja tupakkaa. Se olisi tärkeä neuvo minulle. Haluan päästä astman ja sisäilmaongelmien aiheuttamasta hajusteyliherkkyydestä eroon. En halua olla mä-mä-pilven päällä. Neuvot olisi mulle hyvin tärkeitä. Please.
- k i i t o s
Valtio ei osallistu homekoulujen tai päiväkotien korjauksiin enää ensi vuoden alusta. Kunnille onkin luvassa muhkeita korjauskustannuksia, mikäli sisäilmaongelmaiset rakennukset aiotaan korjata kuntoon.Suomessa on noin 3 000 peruskouluja ja lukiota, joista vähintään joka kuudes on kosteus- tai sisäilmaongelmainen. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan ja Kuntaliiton laskelmien mukaan koulujen, päiväkotien sekä sosiaali- ja terveydenhuollon homekorjauksiin tarvitaan 200 miljoonaa vuodessa.Valtio avustaa tänä vuonna aloitettavia korjaushankkeita 35 miljoonalla eurolla. Opetus- ja kulttuuriministeriöön tuli tammikuun loppuun mennessä 157 hakemusta, joiden kustannusarvio on yhteensä 500 miljoonaa euroa.– Kunnat eivät selviä urakasta yksin. Valtion tuki on välttämätön, erityisasiantuntija Esko Korhonen Kuntaliitosta toteaa.
- huhhelihuu
Homeen aiheuttamat hengitysoireet on kuule aika eri juttu, kun aloittajan mainitsema "hajuyliherkkyys"
Home levittää hermomyrkkyjä ilmaan, jotka aiheuttavat erinäisiä oireita. Nämä "minua alkaa aina väsyttämään, kun jollain on hajuvettä" ja "puolella suomalaisista on hajusteyliherkkyys", sekä "kauhea huimaus alkaa aina, kun jollain on dödöä/kun joku haisee hieltä/kun joku käyttää huuhteuainetta pyykissään ja kävelee ohitseni" tyyppiset jutut valitettavasti saavat pontta aina, kun joku tietämätön sekoittaa asioita keskenään, keksii perusteita ja todisteita jutuilleen ja saa ihmiset luulemaan, että väsymys johtuu hajuvedestä (eikä esim tv:n katsomisesta johtuvasta univajeesta).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591541- 261174
- 841034
- 42847
- 65816
- 92784
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.14737Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115676
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615- 4612
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �143610- 43591
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570- 19546
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t73537- 43536
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17477