Alanpas piirtää!

paperille, ilman sanoja vain värejä ja kuvia käyttäen..
9132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ikävää on monenlaista. Minulta vietiin toivo, kaikki haaveet ja unelmat hänen suhteensa murskaantuivat. Minulla on kyseessä luopumisen tuska, luovun unelmistani hänen suhteensa.

Äänestä
  • luovu itsestäsi ja ystävistäsi...

    Äänestä

Yritän pärjätä, pienin askelin taaperraan omaan tahtiin. Välillä itkettää. Ajan kanssa ikävät sanat ja loukkaukset ehkä unohtuvat, näin toivon. Hän loukkasi minua, oli julma ja ivallinen, pilkkasi tunteitani.

Äänestä
  • Tiedän tunteen, kun rakkaus torjutaan voi hetkeksi kokea niin kuin kaikki olisi menetetty.tuntuu kuin olisi ihan täynnä menetystä..mutta tiedän niin ei ole...asioista selviää ja jatkaa eteenpäin ja tulee se päivä jolloin huomaa rakastavansa ja olevansa rakastettu :) uskon siihen!

    Äänestä

  • Jos ne sinun tunteet olivat hänestä harvinaisen häiritsevää laatua, niin että hänen oli pakko olla ilkeä, ettei ahdistelu jatku. Tällasta olen kuullut tapahtuvan. Sehän voi tuntua tosi häiritsevältä jos joku ei vain tajua ettei kiinnosta, vaan väkisin jatkaa tai kuvittelee omiaan. Asioissa on yleensä monta puolta eikä vaan se oma. Että sellasta. Jos kaikessa ystävyydessä yrittää toiselle sanoa ettei kiinnosta niin ei välttämättä mene perille. Ja rakastumisessa on aina se riski että takkiin tulee. Ei se nyt ole niin erikoista kaikki näitä juttuja kerran jos toisenki itkee.

    Äänestä

  • heart breiker kirjoitti:

    Jos ne sinun tunteet olivat hänestä harvinaisen häiritsevää laatua, niin että hänen oli pakko olla ilkeä, ettei ahdistelu jatku. Tällasta olen kuullut tapahtuvan. Sehän voi tuntua tosi häiritsevältä jos joku ei vain tajua ettei kiinnosta, vaan väkisin jatkaa tai kuvittelee omiaan. Asioissa on yleensä monta puolta eikä vaan se oma. Että sellasta. Jos kaikessa ystävyydessä yrittää toiselle sanoa ettei kiinnosta niin ei välttämättä mene perille. Ja rakastumisessa on aina se riski että takkiin tulee. Ei se nyt ole niin erikoista kaikki näitä juttuja kerran jos toisenki itkee.

    Tunnen erään miehen joka tekstaili ja soitteli ja kiukutteli jos en itse vastannut hänelle, olin jo ihan kyllästynyt häneen. Sitten hän syytti vahtivalle vaimolleen että minä ahdistelin häntä vaikka tilanne oli aivan päinvastainen. Oli miten oli, minä olisin voinut olla häntä kohtaan ilkeä, mutta mielestäni koskaan ei ole syytä olla kenellekään ilkeä.

    Äänestä

Piirrä ötököitä... ötökät aina mielessäin siniset hämähäkit ja muut., tunkevat jo yöllä suuhunkin... ötökät aina mielessäin..

Äänestä

Täälläpäin lapset piirtävät liiduilla asfalttiin kaikkea, vesi huuhtoo ne pois, eikä ketään haittaa. Jotain karttoja ovat kai nyt piirrelleet, olen joskus jäänyt katsomaan ja ihmettelemään että mitähän nuo kuviot maassa tarkoittavat.

Äänestä

MUTTA niin tuollainen minua huvitti, jotain isompia lapsia, johonkin kaupungin juttuun oli spray-maalilla kirjoitettu "SOTKU", eli oli sotkettu ja sen ilmoitti itse kirjoittamalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tätä ikävääni kirjoitti:

paperille, ilman sanoja vain värejä ja kuvia käyttäen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu