Yleistämisestä

Minni

Hei,

Näitä keskusteluja lukiessa alkaa vähän häiritä, kun automaattisesti tunnutaan olettavan että kaikki nuoret äidit kipaisevat sossun luukulle eikä kellään heistä ole päässään yhtään järkeä. Itselläni tällainen ei tulisi mieleenkään! En todellakaan kehtaisi mennä vaatimaan rahaa sossusta, vaan itse aion lapsestani huolehtia. Äitiyspäivärahan aion toki ottaa vastaan, mutta se ei kuulune tähän keskusteluun, koska senhän saa jokainen äiti iästä riippumatta.

Opintotukea olen tähän asti saanut, ja sillä olen hyvin pärjännyt. Kun vielä saan tuon äitiyspäivärahan, niin minähän jopa rikastun! Ja olen tietoinen kuinka paljon lapseen menee rahaa; suurimmat hankinnat olen jo tehnyt kesätyörahoillani ja mukavasti on vielä rahaa säästössä.

Toisaalta, isäni verorahoilla on niin montaa perhettä vuosikausia elätetty, että olisi ihan reilua saada jotain takaisinkin. En silti vaan kehtaisi.

Kaikki nuoret äidit eivät ole yhdestä puusta veistettyjä! Joillain meistä on päässä järkeä, ja kunnianhimoakin ihan riittämiin. Kaikista meistä ei tule yhteiskunnan elättämiä yh-äitejä. Me olemme samanlaisia kun muutkin nuoret; ei lapsen saanti tee meistä yhtäkkiä toivottomia tapauksia!

6

422

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä

      Olen täysin samaa mieltä. Itse uskon, että ne teiniäidit, jotka jättävät lapsensa heitteille ja käyvät jatkuvasti sossun luukulla, eivät tällä palstalla edes viihdy. Jos heitä ei kiinnosta lapsi, niin miksi heitä kiinnostaisi palsta jossa keskustellaan lapsista.

      Miltäköhän tuntuisi jos minä alkaisin haukkua kaikkia vanhempia äitejä, että he ovat narkkareita ja kaikki heistä käyvät sossun luukulla. Vanhemmat äidit eivät varmasti pitäisi jos minä haukkuisin jokaisen vastaan tulevan äidin vastuuttomaksi. Koska varmasti on melko monia äitejä jotka jättävät lapsensa heitteille, käyttävät huumaita ja käyvät sossun luukulla. Itse olen kuitenkin sen verran hyvin kodissani opetettu, että toisia ihmisiä ei saa alkaa haukkumaan ja että yleistäminen on väärin.

      Ihmettelenkin, että miksi näitä aikuisia jotka tällä palstalla käyvät ei ole opetettu hyvätapaisiksi. Mielestäni hyvien tapojen opettaminen kuuluu jokaiselle lapselle opetettavaksi. Tai toinen vaihtoehto tietenkin on, että nämä aikuisina tällä palstalla esiintyvät ovat vain lapsia, jotka tahtovat hakea huomiota palstoilta.

      Mutta toivon kaikille teinivanhemmille onnea valitsemallaan tiellä. Itse mielestäni teinivanhemmuuteen ei pitäisi kannustaa, mutta tuskin kukaan niin tekeekään. Mutta ehkäisy saattaa pettää ja tällöin on mielestäni vastuullista saada lapsi, mikäli siitä vain pystyy huolehtimaan.

    • ........

      ei siis ole käyttänyt mitään yhteiskunnan palveluita koskaan, kuten ei muukaan tuloton perheesi osa. Samoin koulusi onollut ilmainen ja lapsilisät lähetetty takaisin.
      Hän ei ilmeisesti myöskään koskaan aio jäädä eläkkeelle, eikä ole ikinä sairastanut päivääkään ja tiedät, ettei sairastakaan.

      Naurettava väite! Sama loisen kiilto on sunkin silmissäsi. Myös isän pussilla eläminen on loisimista.

      • Minni

        Hei,

        Ehkä en tarpeeksi selkeästi asiaani esittänyt. Vaikka koko sukumme sairastaisi jatkuvasti ja isäni eläisi vielä 100 vuotta eläkkeelle jäätyään, emme todellakaan saisi takaisin kun hyvin pienen murto-osan siitä kuinka paljon rahaa veroina isäni on maksanut.

        Ja jos et ole tietoinen siitä, että vanhemmat yleensä elättävät lapsiaan kun nämä ovat pieniä ja myöhemminkin avustavat ja kannustavat lapsiaan, niin näin se ainakin meidän perheessämme on. Ja perheen tulot ja menot ovat perheen tuloja ja menoja, oli se joka ansaitsee kuka tahansa. Ja yleensä lapset lopulta perivät vanhempansa. Sinun logiikallasi esim töissä käyvä perheen isä voisi elää leveästi kun taas kotiäiti söisi makaroonia...


      • ÄÄLIÖ!

        Tollanen käytös on ehkä maailman ääliömäisintä.Tosissaan on ihmisiä jotka tosiaan SÄÄSTÄVÄT esim.kesätyörahoista yms.
        Tollainen haukkuminen on niin arsesta kun ollajavaan voi.ootpa itsekkin saanut kuule lapsilisää joten älä märise ota rusina :)


      • en nyt oikein usko...
        ÄÄLIÖ! kirjoitti:

        Tollanen käytös on ehkä maailman ääliömäisintä.Tosissaan on ihmisiä jotka tosiaan SÄÄSTÄVÄT esim.kesätyörahoista yms.
        Tollainen haukkuminen on niin arsesta kun ollajavaan voi.ootpa itsekkin saanut kuule lapsilisää joten älä märise ota rusina :)

        En oikein usko että pelkällä kelan äitiyspäivärahalla ja lapsilisällä kukaan elää pienen lapsen kanssa. Jos ei ole muita tuloja niin mitä muuta siinä voi kun mennä sinne soskuun. (Ellei sit omista rikkaita vanhempia) Mulla ainakin on muitakin menoja kun pelkät lapsen päivittäiset tarvikkeet (ne tietysti aina etusijalla) Esim. vuokra ja muut pakolliset laskut. Enkä yhtään häpeä kyllä sitäkään että saatan kerran kuussa ulkona käydä. Ja sitten jos omistaa ne rikkaat vanhemmat, niin kysyn vaan että onko jotenkin vähemmän noloa pyytää heiltä rahaa omaan ja lapsen toimeentuloon? Jos joillain on oikeus käyttää sosiaaliturvaa niin lapsiperheillä. Vai onko parempi että ne isän maksamat verorahat auttaa juoppoja?


      • kesätyötä
        en nyt oikein usko... kirjoitti:

        En oikein usko että pelkällä kelan äitiyspäivärahalla ja lapsilisällä kukaan elää pienen lapsen kanssa. Jos ei ole muita tuloja niin mitä muuta siinä voi kun mennä sinne soskuun. (Ellei sit omista rikkaita vanhempia) Mulla ainakin on muitakin menoja kun pelkät lapsen päivittäiset tarvikkeet (ne tietysti aina etusijalla) Esim. vuokra ja muut pakolliset laskut. Enkä yhtään häpeä kyllä sitäkään että saatan kerran kuussa ulkona käydä. Ja sitten jos omistaa ne rikkaat vanhemmat, niin kysyn vaan että onko jotenkin vähemmän noloa pyytää heiltä rahaa omaan ja lapsen toimeentuloon? Jos joillain on oikeus käyttää sosiaaliturvaa niin lapsiperheillä. Vai onko parempi että ne isän maksamat verorahat auttaa juoppoja?

        Ja noista säästetyistä kesätyö rahoista. Niilläkään ei pitkälle eletä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      108
      7558
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      106
      5286
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3526
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      25
      3491
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2554
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1876
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      355
      1527
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1521
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1356
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      59
      1349
    Aihe