Teiniäipäksi =)

Mie vain

Minusta nyt sit vissiin tulee kaikesta huolimatta teiniäippä =) Olen 18-vuotias ja nyt sitten ehkäisypillereistä ja seksielämän hiljaisesta vaiheesta huolimatta raskaana, just eilen sain labratulokset.

Laskettu aika on vielä miun ylioppilasjuhlapäivä. (Älkää erehtykö luulemaan että uskoisin vauvan putkahtavan maailmaan kalenterin mukaisesti, minusta se vain oli hassu sattuma.) Hyvällä tuurilla ehdin täyttää 19 ennen kuin tämä maha-asukki saapuu maailmaan.

Asustelen tällä hetkellä yksin, mutta pitää nyt sitten vissiin alkaa ukkoni kanssa suunnitella yhteisen katon etsimistä. Olemme seurustelleet 4 vuotta ja ukkokultani on 26-vuotias ja ihan hyväpalkkaisessa työssä, joten kyllä tästä selvitään. Olihan se vähän puulla päähän lyötynä kun kerroin, mutta lupas hymyssäsuin olla juoksematta karkuun =)

Tämä ei ollut suunniteltu juttu, ei todellakaan. Mutta luulen että harvoin maailmassa tehdään yhtä suloisia vahinkoja kuin mitä nämä vahingot tuppaavat loppujen lopuksi olemaan. Joten nou hätä. Ja jos raskaus menee kaikin puolin hyvin, ehdin saada koulun suoritettua kunnialla.

Hyvin hämmentynyt fiilis, mutta ihan hyvä. Pitäisköhän jo kertoa "mummolle"? =)

20

2781

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyynikko

      Niin mitähän se kertoo miehestäsi.. Olette seurustelleet 4 vuotta. Siis kun aloititte olit sinä 14 ja nyt 26-vuotias miehesi 22-vuotias.
      Tiedätkö miten tuollaisia namusetiä kohdellaan eräissä valtion laitoksissa. heh.
      Vaikuttaa hauskalta kun isäksi tulee kaveri joka armeijan käytyäänkin joutuu vielä hakemaan "likkaystäviä" yläasteen aidan takaa.. hahaa ainakin tuoretta.
      Että yhteen pitäisi muuttaa, ehkä jo olisi aika.
      Miksi ihmeessä haluat äidiksi 18-vuotiaana?
      En usko että olet lainkaan siihen valmis, varsinkaan kun et ole edes kotoasi raasu vielä muuttanut-toivottavasti et tule myöhemmmin katumaan ja kaipaamaan kesken jäänytta nuoruutta -lapsuutta.

      No jos aiot lapsen pitää niin lykkyä vaan ja paljon, et ole kyllä mikään esimerkki sivistysmaan nuoresta jonka pitäisi tietää myös mahdollisista varhaisen vanhemmuuden riskeistä... saatat kyllä oppia piankin

      • totta

        Olen kyllä täysin samaa mieltä kanssasi. Jos on seurustellut neljä vuotta ei välttämättä vielä tiedä mitä elämältä haluaa. 18-vuotiaat ovat usein vielä henkisesti lapsia, sen näkee joka perjantai-ilta kun nuoret lähtee baanalle vanhoilla autonromuillaan.


      • taas...
        totta kirjoitti:

        Olen kyllä täysin samaa mieltä kanssasi. Jos on seurustellut neljä vuotta ei välttämättä vielä tiedä mitä elämältä haluaa. 18-vuotiaat ovat usein vielä henkisesti lapsia, sen näkee joka perjantai-ilta kun nuoret lähtee baanalle vanhoilla autonromuillaan.

        ei sitten yleistetä yhtään taaskaan? tuskin nyt kaikki 18-vuotiaat on joka viikonloppu jossain juopottelemassa tms. katsos kun ihmisiä on niin erilaisia olemassa, jos et ole sattunut huomaamaan..

        mutta kuitenkin, onnea vauvasta sinulle "teiniäiti"!!!


      • toden totta, juu...
        totta kirjoitti:

        Olen kyllä täysin samaa mieltä kanssasi. Jos on seurustellut neljä vuotta ei välttämättä vielä tiedä mitä elämältä haluaa. 18-vuotiaat ovat usein vielä henkisesti lapsia, sen näkee joka perjantai-ilta kun nuoret lähtee baanalle vanhoilla autonromuillaan.

        Lukisitko tuon alemman viestini. Älä siis yleistä, kiitos!

        Äitiyteen, isyyteen, vanhemmuuteen tarvitaan muutakin kuin ikä, siihen vaaditaan tiettyä kypsyyttä. Toiset (eli ne kadulla pörräävät) eivät ole valmiita vanhemmuuteen vielä 18- vuotiaina, eivät välttämättä vielä kolmikymppisinäkään (jolloin kuitenkin naisen kohdalla on ihanteellisin äidiksituloikä ohitettu). Toiset saattavat olla valmiita vanhemmuuteen jo 18- vuotiaina.

        Älä siis tuomitse!


      • Mie vain

        Asustelen tällä hetkellä yksin = en äidin/isän luona. Mikä siinä oli epäselvää?

        En kyllä tarkalleen ottaen haaveillut teiniäitiydestä, mutta en halua tehdä aborttia. (Se on jokaisen oma päätös, mie en halua mutta en tietenkään tuomitse niitä joille se on oikea ratkaisu.)

        Arvasin että ukkokultani iästä tulee kuittia, mutta vaikket sitä uskokaan, tämä on harvinaisen tasapainoinen ja terve suhde.

        Kaikkea hyvää sinulle jatkossa ja toivottavasti pääset joku päivä edes hieman eroon kyynisyydestäsi, saattaisit vaikka vahingossa löytää rakkauden.


    • minä

      Tiesi ei varmasti tule olemaan helppo, mutta toivottavasti siitä selviät kunnialla. Mielestäni tulevalla lapsellasi on melko hyvät edellytykset hyvään elämään, koska kuitenkin isällä on palkkatuloja ja tunnut melko kypsältä (tai se perusteella mitä nyt tästä kirjoituksestasi päättelin.) Muista kuitenkin, että lapsen kanssa eläminen ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista, varsinkaan jos satut jäämään yksinhuoltajaksi.

      Onnea teille kaikille kolmelle. Ja kirjoitelkaapa kuulumisia tälle palstalle. Äläkä välitä noista lapsellisista aikuisten kommenteista, niitä tällä palstalla riittää aina.

    • MrsChaos

      Ihan kuullostaa minun kirjoittamaltani, paitsi että meillä lapsi oli osin suunniteltu, minä ihan reilusti 18 sen syntyessä, ja lakkiaiset oltiin vietetty 3 kk aikaisemmin. Yhteen muutin tulevan isän kanssa lakkiaisia seuraavana päivänä.

      Tästä on nyt reilu 11 vuotta aikaa. Olemme edelleen naimisissa, meillä on tällä hetkellä neljä lasta. Olemme lukeneet ammatit, molemmat. Meillä on vakituiset työpaikat, asunto ja auto. Kaikki hankittu perheen perustamisen jälkeen.
      Kyllä te selviätte pikkunyyttinne kanssa, usko pois!

      Onnellista odotusta sinulle!

    • ?!?!??!?!

      Olette seurustelleet 4 vuotta, sinä 18 ja tämä ukkosi 26?

      Olet ollut 14 ja hän 22 kun alotitte seurustelun?
      SIIS TOI ON SAIRASTA.

      En usko että te menestytte missään.
      Hyi helvetti

      • Mie vain

        Jep jep, hyvin epätodennäköinen yhtälö. Tässä nyt kuitenkin kaikkien todennäköisyyden sääntöjen vastaisesti aika onnellisesti elellään, jos se on jonkun mielestä sairasta niin mie en onneksi siitä kärsi.

        Pidän ehkä sairaanpana niitä tuttaviani jotka "haluavat elää villiä nuoruuttaan" ja "saada kokemusta ennen sitoutumista": tarkoittaa nussia 1-3 äijää viikossa kunnes täyttää kolmekymmentä. That's not for me.

        Hyvät jatkot sinulle ja toivottavasti joskus ymmärrät että ikä on usein vain numeroita =)


      • abi04
        Mie vain kirjoitti:

        Jep jep, hyvin epätodennäköinen yhtälö. Tässä nyt kuitenkin kaikkien todennäköisyyden sääntöjen vastaisesti aika onnellisesti elellään, jos se on jonkun mielestä sairasta niin mie en onneksi siitä kärsi.

        Pidän ehkä sairaanpana niitä tuttaviani jotka "haluavat elää villiä nuoruuttaan" ja "saada kokemusta ennen sitoutumista": tarkoittaa nussia 1-3 äijää viikossa kunnes täyttää kolmekymmentä. That's not for me.

        Hyvät jatkot sinulle ja toivottavasti joskus ymmärrät että ikä on usein vain numeroita =)

        se on kun nuo kaikki "aikusiet" niin luulevat että kaikki meidän ikäiset on niitä viikonloppuryyppäilijöitä... ja pahinta on se että luullaan että numerot on yhtä kuin ihmisen henkinen kypsyys...

        noh ei voi mitään :)

        jokatapauksessa onnea teille ja uskon ja luotan että te tulette pärjäämään!!!! :)


      • JMH

        Mitä sairasta siinä on, että ollaan neljä vuotta seurusteltu ja nyt ollaan 18 ja 26. Harva nykynuori löytää nuoruudessaan sen oikean ja elää sen yhden kanssa lopun elämää. Useimmat kun sekoilevat joka viikonloppu erimiehen kanssa.
        Mä olen myös 18 ja mun poikaystävä on nyt 21. Me ollaan myös seurusteltu 4- vuotta, eikä mua houkkuttele ajatus joka sunnuntaina herätä eri miehen vierestä!
        Onnea teille ja toivottavasti kaikki menee hyvin!
        Itsekin kärsin pienoisesta vauvakuumeesta, mutta katsotaan nyt :)
        Jos haluat mailailla niin osoite on Brunette-86@luukku.com Odottelen :)


    • Pienen pojan äiti

      Onneksi olkoon odotuksen johdosta :) Kyllä te tulette pärjäämään lapsenne kanssa. Eipä tässä maailmassa aina niin tarkkaan kannata kaikkea suunnitella. Itse olen jo yli 3-kymppinen ja sain vasta esikoiseni, mutta sitä "tehtiinkin" 1,5 vuotta, ennenkuin mitään alkoi kuulumaan. Viestisi vaikutti niin onnea täynnä olevalta ja kun luin siihen osoitettuja vastauksia, tuli oikein paha olo puolestasi. Toisten katkerista viesteistä ei kannata välittää. Tuskinpa heidän elämänsä menee aina niinkuin ovat suunnitelleet. Vielä kerran hurjasti onnea!

    • Novelle85

      Toivotan onnea teille jatkoon tulevan pienokaisen myötä :)
      Ei kaikki mene elämässä suunnitellusti ja olen varma että rakastat lastasi siitä huolimatta, oli se "vahinko" tai suunniteltu vauva.
      Yhdyn samaan, kun sanoit että vahinko vauva on varmasti maailman ihanin vahinko :)
      Itse olen pian 19 vuotias, ja vauva kuume vaivannut muutaman vuoden, mutta maltan odottaa vielä :)
      Mutta toivon vielä että minusta tulee joku päivä yhtä hyvä äiti kun sinustakin.
      Voimia tulevaan1

    • äipäksi tulossa

      Onnea vaan teille! Olemmekin sitten melkein samassa elämäntilanteessa. Minä rupesin odottamaan esikoistani kevät talvella ja laskettu aika on marraskuun lopussa. Meillä tämä raskaus oli ihan suunniteltu, joten vauva odotellaan innolla. Ei malttaisi odottaa sen syntymään asti :)
      Itse täytin elokuussa 19 ja avopuolisoni on 26 vuotias. Hänkin käy töissä. Olemme olleet yhdessä kohta kolme vuotta, joten voisi sanoa, että nopeaa toimintaa. Mutta mitä väliä, kun tietää, että asuu rakastamansa miehen kanssa ja haluaa viettää tämän kanssa loppu elämänsä. Joten noita negatiivisia kannanottoja ei todellakaan kannata ottaa todesta.
      Minä valmistuin sopivasti keväällä ammattiin, joten koulukaan ei jäänyt kesken.
      Meillä on ollut koko suku tukemassa raskauttani ja ovat ennemmänkin innoissaan, kun sukuun tulee taas pieniä.
      Onnea teille odotukseen ja toivotaan, että kaikki menee hyvin :)
      Ps.Laita sähköpostiosoitteesi tälle palstalle, jos haluat kirjoitella...

    • Mie vain

      Kiitos kaikille kannustavista vastauksista! =) Ihana kuulla että näin vilpittömiä ja symppiksiä ihmisiä on vielä maailma pullollaan, oli kiva lukea onnitteluviestejänne.

      Kerrottiin tuleville mummolle ja ukille tänään. Vastaanotto oli kovin hämmästynyt, mutta kuitenkin positiivinen (kunhan ensin saivat haukkoa henkeään muutaman minuutin). Lähdetään sit vissiin miun äidin kanssa ostamaan ekat vaavintöppöset ensi viikolla, ihan vain symboliikan nimissä =)

      • minä

        kovasti onnea munkin puolesta. meillekin tollanen onnellinen vahinko pääsi käymään. meillä vaan vähän eri tilanne siinä mielessä et poikaystävällä on vielä koulu kesken. ollaan molemmat 20 ja yhessä ollaan myös oltu 4 vuotta. mutta eiköhän tässä toimeen tulla. ajateltiin ettei olla eka pari missä toinen opiskelee kun vauva tulee =)! mutta onnellista odottelun jatkoa sinne päin ja toivottelen kaikkea hyvää..=)!!


    • Nainen Tukholmasta

      Tulette varmana parjaamaan,tunnut kypsalta ikaisekses.
      Ala huoli muitten negatiivisista viesteista,ei kannata ottaa itseensa. Itse olin 19 tullessani raskaaksi,nyt 21v ja kaunis pieni tyttomme taytti kuukausi sitten 1v. Olimme olleet yhdessa mieheni kanssa vasta puoli vuotta tullessani raskaaksi,kuitenkin paatimme lapsen pitaa,yha yhdessa olemme,pian tulee tayteen 2v ja 4kk. Olemme onnellinen ja tasapainoinen perhe,kultani on ihana isi pienelle tytollemme.
      Me jos kuka olemme elava esimerkki siita,etta mahdottomiltakin tuntuvat suhteet voivat onnistua.. Ja tulet kylla olemaan hyva aiti,olen asiasta satavarma. USKO ITSEESI.
      Halaus.

    • 25v

      Minä 25, mies 36 ja lapset 5 ja 2... työelämässä olen, mies opiskelee jälleen. Ehdimme seurustella 4 kk kun esikoinen ilmoitti tulostaan.

      Ei ole meidän elämämme ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta sen perusteella voinkin sanoa että olkaa onnellisia kun miehellä on kunnon työ ja itselläsi vielä kirjoitukset edessä... kannattaa tosissaan panostaa niihin että saat kunnon paperit jotta jatko-opiskelupaikka sitten joskus myöhemmin löytyisi paremmin!!!

      Teillä on kaikki onnistumisen mahdollisuudet olemassa, ONNEA JA MENESTYSTÄ teille!!

      • alkup.

        Kiitos, kiitos =) Pakko vähän hehkuttaa tuoreita tuloksia, kun sanoit että kannattaa panostaa hyviin papereihin! Lyhyestä matikasta on tulossa varma L ja ruotista E englannista L. Niin että ihan hyvin tämä alkoi, keväällä lisää =)


    • enni

      Täällä olis melko lailla samanlainen.. Ite oon kans 18 ja mies 28. Seurusteltu kaks vuotta ja kaks kuukautta kihloissa.. Raskaana olen ollu vasta viis viikkoo mut silti!! Hyvät jatkot teille! Se on varmasti maailman ihanin vahinko, kuten täälläkin!!!!:):):)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7929
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      456
      2211
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2120
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1691
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1228
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1216
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1098
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      833
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      748
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      727
    Aihe