Raitiotekusetus

Turun järkyttävän kallista raitiovaunuhanketta ei saada millään loppumaan, sitä vain tutkitaan ja tutkitaan. Nyt yritetään painostaa vielä mukaan tähän pöyristyttävään hankkeeseen naapurikuntiakin maksumiehiksi.
Kaupunki jolla ei ole rahaa laisinkaan, ainoastaan pelkkää velkaa touhuu suuria vaan surutta veronmaksajien rahoilla. Samanaikaisesti suunnittelevat laajoja irtisanomisia ja ihmisten siirtämistä kortistoon.
Raitiovaunuhanke lisäisi Turun henkilökuntaa ja käyttökuluja sadoilla henkilöillä ja kaikki tämä vain sen takia, että Runosmäestä ja Varissuolta pääsisi keskustaan kiskoja pitkin. Mitään tuottoa ei synny, ainoastaan lisää kuluja.
Hankkeen takana on muutama Vihreä vasuri ja Siemens joka odottaa isoja kauppoja yhteiskunnan tuki miljoonilla.
Turun joukkoliikenne toimii nytkin jo liian tehokkaasti, ajellaan paria matkustajaa tai jopa tyhjiä autoja. Joukkoliikenteeseen sijoitetut miljoonat hyödyntävät ainoastaan noin kymmentä prosenttia väestöstä, maksajina silti kaikki veroja maksavat.
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee, sekä rahaa palaa.
369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Raitsikka voisi olla ihan järkevä hanke, jos Turku kasvaisi. Mutta kun ei kasva, niin sulaa hulluuttahan moinen.

Äänestä
  • Metrohan suurissa kaupungeissa on, raitiovaunut vain tukkivat liikenteen. Vievät paljon tilaa kapeilla kadulla ja pysäyttävät koko joukkoliikenteen hajotessaan.

    Äänestä

  • Hanttiin pannaan kirjoitti:

    Metrohan suurissa kaupungeissa on, raitiovaunut vain tukkivat liikenteen. Vievät paljon tilaa kapeilla kadulla ja pysäyttävät koko joukkoliikenteen hajotessaan.

    Ehtonahan on että valtio maksaa puolet, varmaan rahat löytyy lapsilisistä. Ei taida aivan äkkiä rahoja löytyä valtion velka saldosta.
    Käyttökulut täytyy kuitenkin maksaa, vai makseleeko valtio niistäkin puolet ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vastustaja kirjoitti:

Turun järkyttävän kallista raitiovaunuhanketta ei saada millään loppumaan, sitä vain tutkitaan ja tutkitaan. Nyt yritetään painostaa vielä mukaan tähän pöyristyttävään hankkeeseen naapurikuntiakin maksumiehiksi.
Kaupunki jolla ei ole rahaa laisinkaan, ainoastaan pelkkää velkaa touhuu suuria vaan surutta veronmaksajien rahoilla. Samanaikaisesti suunnittelevat laajoja irtisanomisia ja ihmisten siirtämistä kortistoon.
Raitiovaunuhanke lisäisi Turun henkilökuntaa ja käyttökuluja sadoilla henkilöillä ja kaikki tämä vain sen takia, että Runosmäestä ja Varissuolta pääsisi keskustaan kiskoja pitkin. Mitään tuottoa ei synny, ainoastaan lisää kuluja.
Hankkeen takana on muutama Vihreä vasuri ja Siemens joka odottaa isoja kauppoja yhteiskunnan tuki miljoonilla.
Turun joukkoliikenne toimii nytkin jo liian tehokkaasti, ajellaan paria matkustajaa tai jopa tyhjiä autoja. Joukkoliikenteeseen sijoitetut miljoonat hyödyntävät ainoastaan noin kymmentä prosenttia väestöstä, maksajina silti kaikki veroja maksavat.
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee, sekä rahaa palaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu