"Perinne on katkennut
On todennäköistä, että nykyajan uskovainen ei osaa enää lukea eikä ymmärtää vanhojen puhujien saarnoja. Hän ei myöskään ole tavallisesti perehtynyt Raamattuun. Niin syvälle ihmiskeskeiseen, yhteisölliseen esikoisten seurakunta-puheeseen ja kollektiiviseen omaantuntoon ovat opin muokkaajat lestadiolaisen uskon vieneet. Kauas raamatullisuudesta. Kauas kristinopista.
Tosin, monetkaan uskovaiset ihmiset eivät itse henkilökohtaisesti edes mieti opillisia asioita. He kuuntelevat puheita joita rukoushuoneella pidetään, he laulavat lauluja kirjasta joka heille annetaan."
Äsken osuin tähän tekstiin toisessa topicissa. Pari sanaa muutettu. Tuntuu muuten tutulta, aivan kuin nykyisten vanhinten toimintaa GJ:n kuoleman jälkeen.
Opillinen väärennös pystytään viemään yhteisössä läpi helposti yhdessä sukupolvessa. Kukaan ei huomaa mitään, puhetapa ja kieli on vain hivenen muutettu, askel askeleelta.
Kukaan ei huutele perään? Koska ei pystytä vertaamaan puhujien puheita mihinkään, koska ei tunneta kristinoppia eikä Raamattua.

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Mikä semmoinen uskovainen muka on joka ei lue eikä tunne raamattua !"
hyvä kysymys.
essujen joukosta niitä vaan näyttää löytyvän pilvin pimein
ja samaa lajia myös löytyy saarnamiesten joukossa
Ongelma on todettu ja diagnoosi tehty. Nyt olisikin aika suunnata katseet Kristukseen ja päästä pois tässä pattitilanteesta, eteenpäin.
Syvässä synnintunnossa elävät ja omanvanhurskauden syövereissä kamppaileville pitää osoittaa Jeesusta Kristusta joka pois ottaa sinunkin syntisi. Tulet sovtetuksi JUmalan kanssa saat kaikki syntisi anteeksi ja JUmalalta Jeesuksen Kristuksen kautta saat vaatteeksesi Jeesuksen täydellisen vanhurskauden. Tämä on tie joka johtaa esikoislestadiolaiset pois ihmisoppien ja syntiluetteloiden orjuudesta. PIs itsesäälistä pois pelosta, pois eristävästä häpeästä, Jumalan lasten ihanaan rauhaan, iloon ja vapauteen Jeesuksessa Kristuksessa.
MIksi kristityt tyytyvät vähempään, kun heille tarjotaan lahjaksi täydellistä, Kristuksessa Jeesuksessa?
Sääliksi käy VT aikaisia!
Pois pelosta ja eristäytyneisyydestä, kyllä. Johanneksen evankeliumi kertoo, miten Jeesus ilmestyi opetuslapsille kolmannen kerran, kun he olivat kalastamassa:
Joh 21.
4 Ja kun jo oli aamu, seisoi Jeesus rannalla. Opetuslapset eivät kuitenkaan tienneet, että se oli Jeesus.
5 Niin Jeesus sanoi heille: "Lapset, onko teillä mitään syötävää?" He vastasivat hänelle: "Ei ole".
6 Hän sanoi heille: "Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte". He heittivät verkon, mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös kalojen paljouden tähden.
7 Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: "Se on Herra". Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen.
8 Mutta muut opetuslapset tulivat venheellä ja vetivät perässään verkkoa kaloineen, sillä he eivät olleet maasta kauempana kuin noin kahdensadan kyynärän päässä.
9 Kun he astuivat maalle, näkivät he siellä hiilloksen ja kalan pantuna sen päälle, sekä leipää.
10 Jeesus sanoi heille: "Tuokaa tänne niitä kaloja, joita nyt saitte".
11 Niin Simon Pietari astui venheeseen ja veti maalle verkon, täynnä suuria kaloja, sata viisikymmentä kolme. Ja vaikka niitä oli niin paljon, ei verkko revennyt.
12 Jeesus sanoi heille: "Tulkaa einehtimään". Mutta ei kukaan opetuslapsista uskaltanut kysyä häneltä: "Kuka sinä olet?", koska he tiesivät, että se oli Herra.
Jotenkin tuntuu, että esikoisuuden hengellinen kuva on muuttumassa kalankasvatusaltaaksi, jossa ruokitaan seisovassa vedessä uiskentelevia kaloja samalla rehulla vuodesta toiseen. Ikävin piirre on tietysti ylemmyydentuntoinen ja itsekäs käsitys siitä, mikä kala kelpaa syötäväksi. Olemme tiukasti sitä mieltä, että vain meidän kala-altaassamme kasvatettu kala kelpaa.
Merta riittäisi, kun vain heittää verkon sinne, mihin Herra kehottaa. Mutta omin päin kalastaminen ei tuota saaliksi sinttiäkään. Ehkä on vain paras jatkaa kalankasvatusta, siihen on näköjään totuttu, ja kehitetty sopiva menetelmä.