elin elämäni jännittävimpiä aikoja. Vaikka kaikkia ajatuksia ei ole tarkoitettu toteutettaviksi, onneksi uskalsin (edes jotain). Ja vaikka ikävä nousee pintaan toisinaan edelleen, tiedän olevani matkalla ehjäksi, mieli täynnä suloisia muistoja.
Vuosi sitten
my memories :)
15377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jollekin toiselle kyse on "elämää suuremmasta" ja toiselle taas "suloisia muistoja". Näin siinä voi käydä.
Minulle Hän oli Se, tulee aina olemaan Se. Niin miksi sitä nyt sanotaan? Se oikea, sielunkumppani...
Takana lukemattomia valvottuja öitä, epätoivoa, ristiriitaista viestintää, epätietoisuutta, kipeää ikävää, pettymyksiä ja mitä vielä.
Kaikkea ei kuitenkaan voi saada. Minä sain hetkeni ja olen kiitollinen niistä. Aika kultaa muistot sanotaan. Nyt päällimmäisenä ne suloiset. Siis matkalla ehjäksi, uskon :)
Miksi se sitten loppui? Miksi alkoi?
Toivottavasti tuo tarinasi toinen henkilö ei lue viesiäsi täällä ja pahoita mieltään. Olet siis käyttänyt toista ihmistä hyväksi oman eheytymisesi edistämiseksi? Jos minua joku käyttäisi tuolla tavalla hyväksi, en ikinä antaisi sellaista anteeksi.
"Aika rajua"! No ehkä ei kannata tuomita noinkaan selkeästi. Mitä aikuisempi ja kokeneempi ihminen on, oppii hän hyväksymään elämän eri sävyjä, joskus jopa ottamaan askeleen tai pari taaksekin päin... katkeruudet ja vihatkin omiin loukkoihinsa.
Ehei :) En käyttänyt ketään hyväkseni, ei myöskään minua käytetty. Erikoisia tilanteita, vaikeita päätöksiä. Suurta surua, itsensä rikkomista, elämää toisten ehdoilla. Ja nyt ( voisi sanoa viimenkin) saamassa itsensä kasaan. Eheytymässä.
Koskettaa itseänikin, 99%:sti samoin sanoin. Itse olisin uskaltanut ottaa ainakin askeleen enemmän... vielä ei ole muistot niin järjestyneet, että tietäisin sanoa ovatko hyviä vai pahoja.....ikäväkin on, toisaalta itseinho "itsekontrollin menetyksen*"(*suom. huom. rakastumisen) vuoksi...
Meillä seuraava askel olisi ollut kovin ratkaiseva askel. Silloin emme siihen kyenneet. Koskaan ei voi tietää, mitä elämä on tiellemme järjestänyt. Jossain voi odottaa uusi askel :) Kuka tietää, mutta nyt rakennan elämää ilman Häntä.
PS. Jos olisit uskaltanut, mikset ottanut? (ei kuulu mulle, mutten ihan ymmärtänyt...)
"Jos olisit uskaltanut, mikset ottanut? (ei kuulu mulle, mutten ihan ymmärtänyt...)"
No, enpä ala yksilöimään tapahtumia, näinkin julkisesti. Tiedä vaikka "Se" näkisi, toisaalta toivoisi, toisaalta ei....riippuu siitä, roikkuu tästä....blaah, ihmispäätä :-)
Laita jokin tunniste, voisitko-
"Itseinho". Siitä olen pääsemässä, mutta kadun ja kadun sitä että erääseen kyykäärmeeseen menin ihastumaan ja kuinka ollakaan vuosi sitten. Olin TYHMÄ!
elin jänniä aikoja vuosi sitten. Nyt ajattelen ujosti lämmöllä tapahtuneita katseita ja hymyjä ja sitä tosiasiaa, että olin ihan sekaisin hänestä.
Palautui myös mieleen vuosi sitten tapahtumat, raadollinen pettäminen selän takana. Toipuminen kestää ja kestää, mutta prosessi etenee ja luottamus rakentuu pala palalta. Kyseessä oli myös elämäni rakkaus, ensirakkaus ja takana yli kaksikymmentä vuotta avioliittoa, ja se että oli ensirakkaus aiheutti valtavan tuskan. Ei pysty enempää avautumaan..............
Taitaa kevät olla hurahtamisen aikaa?
Vuosi sitten elin tuskallista aikaa,ihminen jonka luulin olevan "Se", häipyi elämästäni ennenkuin ehdin tunteistani edes kertomaan ja toiselle antoi sitten heti rakkautensa. Nice. Muistot eivät ole kultaisia, vaan inhottavia, täyttä unohdusta odotellessa. Nyt onneksi voin jo sentään paljon paremmin, mutta rakkauden löytymiseen kohdallani en kyllä usko. :)