Kannattaako käydä diagnosoimassa ADHD:ta?

19+18

Oon 17-vuotias tyttö ja oon viimesen 2v:n aikana tehnyt erilaisia ADHD/ADD testejä aikuisille, nuorille ja naisille ja useat oireet sopii (lapsenakin hyperaktiivisuutta). En ala selittämään tähän niistä oireista, koska siitä tulisi pitkä teksti, mutta mun kysymys on se, että kannattaako mun hakeutua tekemään virallinen diagnoosi tästä. Mulla ei oo ollu kummemmin vaikeuksia näiden oireiden suhteen, oon saanut kiitettäviä kokeista jne. mutta kokeisiin luku vaatii suunnattomia ponnisteluja (joutuisin aloittamaan lukemisen 2-3vko ennen koeviikkoa jos haluaisin panostaa kunnolla, mutta sitähän en tee kuin muutaman minulle merkittävän aineen kannalta. Parhaimmillani pystyn lukemaan päivässä 20-40sivua sillä tavalla että keskittymiseni on lähes 100%)

Se minkä takia aloin harkitsemaan diagnoosia on, että ensi syksynä minulla on kirjoitukset edessä. Suurin asia mikä minua stressaa on erinäiset kuuntelukokeet. Niissä huomaan keskittymiseni herpaantuvan eniten. Lisäksi kirjoitelmia, jotka pitää tehdä parin tunnin sisään tuottavat ongelmia. Haluaisin asiallisia vastauksia sellaisilta joilla on diagnosoitu ADHD.

6

476

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kippo nurin

      Ei kannata "diagnosoittaa". Vieraile mielummin sivustolla www.adhdfraud.net ja opi hallitsemaan elämääsi muilla tavoin. "ADHD":n hoitoon löytyy paljon turvallisia ja terveellisiä lääkkeettömiä vaihtoehtoja. "Diagnoosi" on olemassa käytännössä vain sitä varten, että saa ostaa ja käyttää amfetamiinijohdannaisia ja metyylifenidaattia etc.

    • Tsemppiä!

      Näiltä hörhöiltä ei tule asiallisia vastauksia täällä yleensä, joten yritän itse parhaani auttaa.

      Suomi24 on väärä paikka hakea apua tän suhteen. Suomen ADHD-aikuiset -foorumi tai ulkomaalaiset sivustot (esim. reddit.com/r/adhd) on parempia paikkoja, joista saat asiallisempia vastauksia. Youtubessa on myös Dr. Barkley:n hyviä luentoja aiheesta, joita suosittelen lämpimästi. ADHD-liitto auttanee myös. Kannattaa pitää mielessä myös mahdolliset muut syyt, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, lukihäiriö yms.

      Sanottakoon myös, että yleislääkärit, terveyden- tai sairaanhoitajat eivät ole kovin päteviä ottamaan ADHD:hen kantaa elleivät ole asiaan jo perehtyneitä. Mikäli päätät lähteä asiaa diagnosoituttamaan niin perehdy aiheeseen kunnolla ja varaudu, että perusterveydenhuollossa vastaanotto voi olla nihkeä. Jos on rahaa niin yksityisellä tilanne onkin sit hieman eri.

      Siun teksti on vähän ristiriitainen miusta. Kerrot, että siulla "ei oo ollu kummemmin vaikeuksia näiden oireiden suhteen", mutta toisaalta kuvaat vaikeuksia kouluun liittyvissä asioissa. Kaikilla ihmisillä on näitä oireita. Jos koet, että siulla on monia oireita, jotka haittaa pysyvästi elämääsi eri elämän osa-alueilla ja asia sinua häiritsee - niin sitten kannattaa hakea apua.

      Täällä on hyviä suuntaa antavia kriteerejä: http://paivitasala.wordpress.com/testeja/tarkkaavaisuushairio/
      "Havaittavissa on pysyvää haittaa vähintään kahdellatoista seuraavista alueista:"

      Ja tässä vielä yksi testi jos et ole törmännyt:
      http://adhd-aikuiset.org/tiedostot/DIVA_2_Fins1.pdf

      Toivottavasti asia selkenee!

      • ap.

        Kilpirauhasen vajaatoiminta ja lukihäiriö on testattu ja kumpaakaan ei ollut. Mulla ei oo tosiaan ollut kummemmin vaikeuksia paitsi kokeiden kanssa. Joudun ponnistelemaan kokeisiin lukemisessa jos haluan ja päätän panostaa. (sen lisäksi on joitain ongelmia kuten korkea ärsykeherkkyys ja lyhyt pinna, mutta ne ei oo vielä ainakaan aiheuttanut mitään mahdottomia häiriöitä eri elämän alueilla)


    • mie paranin
      • ap.

        Vaikka oon tehnyt useita testejä netissä, ymmärrän kyllä, että ne on vaan suuntaa antavia. Ja joka tapauksessa tunnen kyllä subjektiivisella tasolla missä mun ajatukset ja vaikeudet liikkuu. Kokeilen ruokavalion muokkaamista. (Ja vaikka saisinkin diagnoosin ja reseptin lääkkeisiin, epäilen, että käyttäisin lääkkeitä. Lähinnä vaan psykoterapian ja tuen takia. Lisäksi lääkärin allekirjoittama todistus kuuntelukokeisiin pitemmillä aikaväleillä ym. erikoisjärjestelyillä kirjoituksia koskien)


      • mie paranin
        ap. kirjoitti:

        Vaikka oon tehnyt useita testejä netissä, ymmärrän kyllä, että ne on vaan suuntaa antavia. Ja joka tapauksessa tunnen kyllä subjektiivisella tasolla missä mun ajatukset ja vaikeudet liikkuu. Kokeilen ruokavalion muokkaamista. (Ja vaikka saisinkin diagnoosin ja reseptin lääkkeisiin, epäilen, että käyttäisin lääkkeitä. Lähinnä vaan psykoterapian ja tuen takia. Lisäksi lääkärin allekirjoittama todistus kuuntelukokeisiin pitemmillä aikaväleillä ym. erikoisjärjestelyillä kirjoituksia koskien)

        Mun pääkoppa rauhoittui ravinnolla.

        Viljaton, luonnolliset rasvat, rehuja, vitamiineja purkista jne..

        Todellakin kannattaa edes kokeilla.

        Monilla viljat aiheuttaa kaikkea ikävää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1702
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      903
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      97
      666
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      16
      522
    Aihe