Hei. Mietin tässä vaan että kuinka kauan koiranpentu muistaa sisaruksensa ja emonsa vielä erotuksen jälkeenkin? Ihan vain mielenkiinnolla mietin.
Mietiskelyä koiranpentujen muistista
6
2032
Vastaukset
- Arvailija
Epäilisin että ei kovinkaan kauaa.Pentu kun tuleee uuteen kotiin,voi ikävöidä pari yötä.Sitten tulee uudet mukavat touhut ja leimautuminen uuteen perheeseen,tai ihmiseen,joten melkein väittäisin,että jos tapaisivat jonkunajan kuluttua,eivät muistaisi toisiaan.
- Kyllä muistaa
Kyllä koira muistaa pentuna tuntemansa eläimet ja ihmiset todella pitkään. Ja hajusta tunnistaa varmaan koko elämänsä omat sisaruksensa ja emonsa.
Oma pari vuotiaani tunnistaa kaikki elämänsä aikana tapaamansa ihmiset ja eläimet, vaikka ei olisi heitä tavannut kuin kerran aiemmin.
Että kyllä koiralla kaikki muistissa pysyy. - niin ja niin
Voi tunnistaa tietenkin emonsa ja sisarensa jos törmää joskus.Ei ikävöi ikinä sillä eläin ei kaipaa muuta kuin isäntää ja ruokaansa.
- norsun muisti
Ikävöinti loppuu pian, mutta kyllä ainakin meidän vinttikoira tunnisti sisaruksensa. Ja sekä terrieri että vinttari ovat kasvattajansa tunteneet aina, vaikka terrieri näki kasvattajan "kotiin tulon" jälkeen vasta yli vuoden päästä seraavan kerran, oli koko koira yhtä ulinaa ja hännän heilutusta.
- kipale
Olen miettinyt samaa. Olisi mukava vaikka viimeistään noin vuoden ikäisenä käydä koirani kanssa katsomassa "kasvattajalla" sinne jäänyttä siskoa ja emää. Luulen että kauempaa kyräilisi mutta haistoetäisyydeltä voisi tunnistaa.
- isoisoäiti
Omista kasvateistani olen kuvitellut niiden hetken kuunneltuaan ja katseltuaan muistavan minut. Usein omistajatkin sitä ihmettelee että voiko se tuntea vieläkin. Pennuille puhun niin paljon että kai se äänikin jää kaikumaan korviin.
Sisarruksista eivät kyllä vuoden kuluttua välitä sen ihmeemmin kuin muistakaan koirista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?691285En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061207- 1131135
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731070Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop52821IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var74736Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9682- 41661
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän355650- 53646