Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Lapsi ja Jumalan lahjat

lepopäivänä mieleen

Me vanhoillislestadiolaiset ajattelemme, että lapset ovat Jumalan lahjoja. Ok, ei tässä mitään pahaa, mutta:

Miksi Jumala voi antaa lahjan myös esiaviollisesta seksistä? Eikös se olekaan syntiä vai eikö esiaviollisesta seksistä syntynyt lapsi olekaan Jumalan lapsi?

6

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teuta

      Sulla on metka kysymys , vähä samanlainen tuli minullamieleen , kun
      luin Raamattua , joskus aikaisemmin, koska ei minun mieletäni , ollut
      ketään pappia KUN kAIN otti kaksi sartaan ja lähti pois Aadamin vainioilta
      Kuitenkin Lapset on Herran lahja , olkoon ne esiavioisesta taimuusta .

      Aadm sai käskyn yhtyä vaimoonsa , kun Aapeli oli kuollut ,ei ollut muuta
      miespuolista , Ja koska Seem syntyi sanotaan että Aadam täytti 130.vuotta

      No etä kainin linnassa , hän sai vakallisen poikia ,vaikka he ei olleet siunattuja
      Hänellä oli Haaniok niminen poika ennen ennen kuin Jeredillä , tämä Hanok
      oli Esikoinen ja oli Herralle mieleinen , niin että hän sai siirtyä elävänä
      taivaaniloon ,hän s.4520 ja ja astui jumalan kassa taivaaseen 4155. vanhana

      kerron vielä yhden jutun , se sattui kun Jumala vihastui ,Sodomaan ,Gomoraan
      Admaan . Seboimiin , ja sieltä oli saatava pois LOOT ,vaimo ja kaksi tytärtä siis
      siellä oli neljä kristittyä jolloinkin ,,sanottiin kun lähdette täältä ette saa katsoa
      taakse , Siihen asti meni hyvin kun tuli vähän enemmän kuumia kiviä ja ne tuli
      kaukaa ne oli punahehkuisia , ja ne näkyi komena pimeä'ä vasten Lootin vaimo
      ei malttanut vaan seisoi ja katsoi ,ja siihen hän jäi Muuttuen suolapatsaaksi

      Kun Loot ja tytöt ehti Sooareiin siihen pienee kaupunkiin jonne Loot oli tilannut
      mennäkeen turvaan , siellä oltiin jo hereillä , mutta heitä ei otettu vastaan , niin
      he jatkoivat matkaa kunnes löysivät asumiseen kelpaavan luolan aikaa ei kerrota
      mutta muutaman kk päästä , sanoi vanhempi tyttö toiselle . Täällä ei ole miehiä juottakaamme isä viinistä täyteen , ja maatkaamme hänen kanssa , ensin sen teki
      vanhempi tytär , ja päivallä kertoi nuoremmalle ,juottakaamme tänäänkin isä huppe
      liin ja makaa sinä hänen kanssa , ja niin kävi , Myöhemmin Hrra antoi kummallekin pojalle oman kansan ja heistä tuli päämiehiä

      olen tutkija , jonkin lainen niin sanottiin että siihen aikaan ei ollut sukulaisen kanssa mitään kieltoja ,,naimisiin meno kielto tuli vasta Mooseksen aikaan
      1447,eKr silloinkaan ei kielletty kun Isät ja tyttäret ja veli ja sisko.

    • 6+11

      Ja entäs sitten kaikki ne pakanoitten lapset? Kiinalaiset, Intialaiset ja muitten vääräuskoisten jälkikasvu?

    • lapsi on lahja

      Eräs vl-pappi oli sanonut lapsesta, joka sai alkunsa ennen häitä, että se on synnissä siinnyt.
      Sen jälkeen sanoin vl-uskolle heipat, tuollaista puhetta ei normaalit ihmiset voi kuunnella. Lapsi on aina Jumalan lahja ja amen.

      • etsivä-xx

        mutta kun me kaikki olemme synnissä siinneitä. Perisynnissä kaikki ainakin vanhojen kirkkojen ja luterilaisen kirkon opin mukaan.
        Synnitön sikäminen oli vain Jeesuksella siksi että Jeesuksen elämä oli alusta lähtien Jumalan erityinen teko.

        Katoliset ovat kuitenkin sitä mieltä että myös Maria olisi synnittä siinnyt, mutta niihän luterilainen ei usko.

        Mitenkähän se pappi on Raamttunsa lukenut?


      • etsivä-xx kirjoitti:

        mutta kun me kaikki olemme synnissä siinneitä. Perisynnissä kaikki ainakin vanhojen kirkkojen ja luterilaisen kirkon opin mukaan.
        Synnitön sikäminen oli vain Jeesuksella siksi että Jeesuksen elämä oli alusta lähtien Jumalan erityinen teko.

        Katoliset ovat kuitenkin sitä mieltä että myös Maria olisi synnittä siinnyt, mutta niihän luterilainen ei usko.

        Mitenkähän se pappi on Raamttunsa lukenut?

        Mikäli teidän jumalanne nimi on Jahve, silloin uskotte ja palvelette muinaista epäjumalaa.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve


    • aina lapsi on lahja

      Kyllä lapsi on Jumalan lahja vihkiminen vaan mtöhästynyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2047
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1440
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1374
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      19
      1311
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      75
      1282
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1231
    Aihe