Mitä mieltä olette seksikumppanin (yhden yön jutuista vakavampaan suhteeseen) itse aiheutetuista arvista? Häiritsisivätkö ne seksin aikana?
Olen viime aikoina miettinyt tätä paljon, johtuen tietysti siitä, että itselläni on (pääosin käsivarsissa) viiltelystä jääneitä arpia - noh niin paljon ettei niitä voi olla huomaamatta kun vaatteet vähenevät.
Viimeisten kolmen vuoden aikana en ole ollut itsetuhoinen ja koko tuon ajan olen edistynyt myös itseni hyväksymisessä. Lähtiessäni ulos en enää useinkaan (riippuu tilaisuudesta) peittele käsiäni ja olen oppinut osittain hyväksymään, että arvet ovat osa tarinaani, ne kertovat jotain minusta ja muistuttavat mistä kaikesta olen selvinnyt. Tähän on auttanut kun tajusin etteivät ihmiset useinkaan asiaa kauhistele kun ovat oppineet minut tuntemaan. Myös vuosi ulkomailla avarsi mieltäni - uskalsin olla oma itseni enkä peitellyt arpiani ja löysin siltä matkalta mitä ihanimpia ystäviä.
Mutta - se seksi. Ylä-asteella ollessani, aikana ennen viiltelyä koin ensimmäiset seksikokemukset. Sitten kun tapahtui mitä tapahtuikin ja itsetunto laski nollaan ja aloin olla itsetuhoinen. Seksikin jäi kokonaan ahdistuksen takia. Minulla ei muutamaan vuoteen ollut mielenkiintoa tai olleenkaan halua siihen. Sitten kun ikävät jutut elämästä alkoivat jäädä taakse ja psykiatrian polilla ravaaminen alkoi tuottaa tulosta niin löysin taas itsetyydytyksen ja huomasin taas nauttivani siitä, mutta nyt kun lähes kolme vuotta on mennyt hyvin, niin huomaan kaipaavani toisen ihmisen kosketusta. Ja olen lähtöpisteessä, jännittää enemmän kuin ennen ensimmäistä kertaa! Mitä jos tulisikin vastaan potentiaalinen seksikumppani - katoaisiko kiihottuneisuus sillä sekunnilla kun arvet tulee esille?
Koko asia ahdistaa suunnattomasti, ja koska alkuperäinen syy itsetuhoiselle käyttäytymiselle oli jo itsessään rankka kokemus niin toivoisin etteivät tähän viestiketjuun vastaavat aloittaisi mitään lätinää siitä kuinka "säälittävää teiniangstin purkamista viiltely on.....". Vaan mielipiteitä kehiin miehet - lähtisitkö sänkyyn naisen kanssa, joka on joskus viillellyt?
Olen viime aikoina miettinyt tätä paljon, johtuen tietysti siitä, että itselläni on (pääosin käsivarsissa) viiltelystä jääneitä arpia - noh niin paljon ettei niitä voi olla huomaamatta kun vaatteet vähenevät.
Viimeisten kolmen vuoden aikana en ole ollut itsetuhoinen ja koko tuon ajan olen edistynyt myös itseni hyväksymisessä. Lähtiessäni ulos en enää useinkaan (riippuu tilaisuudesta) peittele käsiäni ja olen oppinut osittain hyväksymään, että arvet ovat osa tarinaani, ne kertovat jotain minusta ja muistuttavat mistä kaikesta olen selvinnyt. Tähän on auttanut kun tajusin etteivät ihmiset useinkaan asiaa kauhistele kun ovat oppineet minut tuntemaan. Myös vuosi ulkomailla avarsi mieltäni - uskalsin olla oma itseni enkä peitellyt arpiani ja löysin siltä matkalta mitä ihanimpia ystäviä.
Mutta - se seksi. Ylä-asteella ollessani, aikana ennen viiltelyä koin ensimmäiset seksikokemukset. Sitten kun tapahtui mitä tapahtuikin ja itsetunto laski nollaan ja aloin olla itsetuhoinen. Seksikin jäi kokonaan ahdistuksen takia. Minulla ei muutamaan vuoteen ollut mielenkiintoa tai olleenkaan halua siihen. Sitten kun ikävät jutut elämästä alkoivat jäädä taakse ja psykiatrian polilla ravaaminen alkoi tuottaa tulosta niin löysin taas itsetyydytyksen ja huomasin taas nauttivani siitä, mutta nyt kun lähes kolme vuotta on mennyt hyvin, niin huomaan kaipaavani toisen ihmisen kosketusta. Ja olen lähtöpisteessä, jännittää enemmän kuin ennen ensimmäistä kertaa! Mitä jos tulisikin vastaan potentiaalinen seksikumppani - katoaisiko kiihottuneisuus sillä sekunnilla kun arvet tulee esille?
Koko asia ahdistaa suunnattomasti, ja koska alkuperäinen syy itsetuhoiselle käyttäytymiselle oli jo itsessään rankka kokemus niin toivoisin etteivät tähän viestiketjuun vastaavat aloittaisi mitään lätinää siitä kuinka "säälittävää teiniangstin purkamista viiltely on.....". Vaan mielipiteitä kehiin miehet - lähtisitkö sänkyyn naisen kanssa, joka on joskus viillellyt?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lähtisin, enkä liioin kyselisi asiasta, jollet itse ottaisi sitä esille.
Miksi ei, nuorena minullakin oli paljon itsetuhoisia ajatuksia, ja silti minusta tuli ihan hyvällä itsetunnolla varustettu tyyppi. Riippuu ihan täysin siitä, että miten nainen on arvistaan kasvanut. Itseasiassa en voisi kuvitella ainakaan seurustelevani naisen kanssa, joka ei ole käsitellyt läpi kasvukipuja ja ikäviä kokemuksia, joita melkeinpä kaikilla on.
”Koko asia ahdistaa suunnattomasti … - lähtisitkö sänkyyn naisen kanssa, joka on joskus viillellyt?”
– viiltely ei haittaa, mutta tuo suunnaton ahdistus on ylivoimainen este.
Lähinnä tuolla ahdistuksella tarkoitin ko. asian esille ottoa. Jännitti ihmisten vastaukset kun suurin osa nettipalstojen kommenteista viiltelyyn liittyen tuntuvat olevan lähinnä asian esille ottavan ihmisen haukkumista. Toki asia on arka ja henkilökohtainen ja jännittäisi varmasti olla kirjaimellisesti alastomana, mutta itse seksi ei herätä niitä ahdistuksen tunteita. Enkä muutenkaan lähtisi ainakaan kenenkään ventovieraan kanssa baarista suoraan sänkyyn vain sen vuoksi, että saisin seksin "alta pois". Minun täytyisi olla 100% varma, että haluan sitä ja, että se ei aiheuttaisi ahdistavaa tilannetta. Sitä kohti jatkuvasti pyrin, sen vuoksi myös tämä keskustelun avasin - ei ole oikein ketään kenen kanssa asiasta keskustelisi kasvotusten.
Kiitos muistakin vastauksista, etenkin tuo kasvukipujen käsittelyn maininta sai hymyn huulille. Jotenkin sitä on oppinut odottamaan ihmisiltä niin vähän, että on kiva yllättyä ja taas muistuttaa itseään siitä, että ikäluokassani alkaa olla jo niitä oikeasti aikuisia ihmisiä, jotka arvostavat ihmisiä, jotka ovat asiansa käsitelleet eikä liikuta enää siellä lukioteinien maailmassa, jossa viiltely sai osakseen lähinnä naurua ja säälittäviä katseita.
Tuo arpien jönnittäminen ja niistä ahdistiminen helpottaa kun puhut arvistasi ja näytät niitä miehille joista olet kiinnostunut.
Kaikilla tuntemillani viiltelijöillä on viiltely ollut avunpyyntö eikä siinä ole mitään hävettävää jos ei nuorena osannut asiaa muuten käsitellä. Nyt vaan alat puhua asiasta ja vahvistaa itsetuntoa.
”Toki asia on arka ja henkilökohtainen ja jännittäisi varmasti olla kirjaimellisesti alastomana, mutta itse seksi ei herätä niitä ahdistuksen tunteita.”
Tuossahan sinulla on ratkaisun avaimet. Nyt kun kesä lähestyy niin arpia on helppo opetella näyttämään. Ilmojen lämmittyä menet uimarannalle pikku pikku bikineissä testaamaan tuijottavatko miehet arpia vai ihan jotain muuta.
Sinun pitää vain päättää haluatko oppia pois tuon typerän ahdistuksen ja jännittämisen vai suretko sitä lopun elämääsi.
Hassua miten tavallista on, että nuoret naiset löytää itsestään jonkun ”vian“ jonka takia alastomuutta on pakko jännitää. Tissit on väärän kokoiset, tai eri kokoiset, häpärit on väärän näköiset ja kokoiset, peppu on väärän lainen jne. jne.
Helpoin ratkaisu on löytää sellainen ihminen joka arvostaa sinua omana itsenään ja jolle voit vapaasti kertoa itsestäsi..
Tutustu rauhassa ihmisiin ja saat itsellekin varmuutta asian suhteen. Seksi tulee mukaan kuvioihin sitten luonnostaan..eikä tarvitse miettiä miltä näyttää, vaan voi keskityä täysin siihen toiseen ja seksiin.
Kannattaa antaa toisen nähdä arvet ennen seksiin ryhtymistä, ettei juuri sillä hetkellä tarvitse niitä ruveta ihmettelemään.
Miehenä minulle tulisi mieleen kun näkisin viiltelyn jättämät arvet että mitä jos tyttöystävän tai mahdollisesti joskus vaimon ja yhteisten lasten äidin mielenterveys järkkyy tulevaisuudessa? Sun kannattaisi kertoa että sulla on ollut mielenterveys ongelmia sillä eihän niille mitään voi ja miehelle ei jää oloa että salailet jotain. Tiedän minä työpaikaltanikin ukko miehen jolla puhkesi mielisairaus ja joutui tai paremminkin pääsi hoitoon. Minä luulen että mielenterveyden ongelmat eivät ole enää sellainen tabu kuin parikymmentä vuotta sitten.