Tulimme jälleen kerran kutsutulta vierailulta tuttavaperheen luota. Nämä vierailut ovat tosi väsyttäviä, koska ystäväperheen rouva yleensä paasaa jostain omasta intohimon (harrastus) kohteestaan niin, ettei juuri suunvuoroa saa. Ja vaikka ehtisikin kommentoimaan, juttu jatkuu hänen puoleltaan samaa rataa, eli keskustelusta ei tule mitään. Siinä sitten hymyilet teennäisesti ja nyökyttelet ja mietit, missä vaiheessa pääsisi lähtemään.
Tälläkin kertaa tiesin ennalta uudesta suurimittaisesta harrastuksesta ja kun kutsu kylään tuli, varauduimme kuuntelemaan monologista esitelmää aiheesta. Varautumisesta huolimatta huokaisimme syvään helpotuksesta, kun arkiaamu huomenna, jonka varjolla pääsimme aikaisin lähtemään.
Tilanne on tosi kiusallinen. Olemme itse hyvin kotiorientoituneita, eikä muutenkaan perheellisiä ystäviä ole montaa. Kyseessä on myös etäinen sukulainen ja olemme perheen lapsen kummeja. Kummiudestakin on tullut muodollista synttärilahjan antamista, kun luonteva yhteydenpito on hankalaa. Vuosien varrella paasaavien saarnaamisten aiheet ovat vaihdelleet sen mukaan, mikä innostuksen kohde on milloinkin perheen rouvalla sattunut olemaan (esim. Koirat, hevoset, lasten kasvatus,remontointi). Periaatteessa aiheita, joista voisikin syntyä kivaa keskustelua, mutta keskustelutyyli tukkii tehokkaasti suun.
Tilanne on päätynyt nyt siihen, että oma-aloitteisesti emme itseämme kylään tuputa ja vastaanotetut kyläilykutsut yritämme sovitella mahdollisimman lyhyiksi. Onko kellään muulla vastaavaa ja miten olette tilanteen luovineet?
Tälläkin kertaa tiesin ennalta uudesta suurimittaisesta harrastuksesta ja kun kutsu kylään tuli, varauduimme kuuntelemaan monologista esitelmää aiheesta. Varautumisesta huolimatta huokaisimme syvään helpotuksesta, kun arkiaamu huomenna, jonka varjolla pääsimme aikaisin lähtemään.
Tilanne on tosi kiusallinen. Olemme itse hyvin kotiorientoituneita, eikä muutenkaan perheellisiä ystäviä ole montaa. Kyseessä on myös etäinen sukulainen ja olemme perheen lapsen kummeja. Kummiudestakin on tullut muodollista synttärilahjan antamista, kun luonteva yhteydenpito on hankalaa. Vuosien varrella paasaavien saarnaamisten aiheet ovat vaihdelleet sen mukaan, mikä innostuksen kohde on milloinkin perheen rouvalla sattunut olemaan (esim. Koirat, hevoset, lasten kasvatus,remontointi). Periaatteessa aiheita, joista voisikin syntyä kivaa keskustelua, mutta keskustelutyyli tukkii tehokkaasti suun.
Tilanne on päätynyt nyt siihen, että oma-aloitteisesti emme itseämme kylään tuputa ja vastaanotetut kyläilykutsut yritämme sovitella mahdollisimman lyhyiksi. Onko kellään muulla vastaavaa ja miten olette tilanteen luovineet?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hehe, tuttua! Tuttavapiirissämme on muutama tuollainen ylipuhelias, yli-itsekeskeinen ihminen, joka puhuu ja puhuu itsestään, ja toisen osapuolen asiat ei kiinosta tippaakaan. Mietin välillä, onko puheliaisuus yleensäkin juuri sitä. On niin täynnä itseään että vie kaiken puhetilan toisilta. Siinä on turha kertoa omia kuulumisiaan, kun näkee että toinen ei edes kuuntele, odottaa hetken malttamattomana että pääsisi jatkamaan omaa asiaansa.
Väkisinkin alkaa vältellä tapaamisia. Mutta kun hänen puolisonsa on lähisukulainen, jota kuitenkin halutaan tavata, ei auta muuta kuin kestää. Minä olen antanut periksi, enkä yritäkään saada syntymään oikeaa seurustelua tämän papupadan kanssa. Annan pälpätyksen mennä toisesta korvasta ulos ja mietin omiani samalla kun hän puhuu, tai käyn samanaikaisesti keskustelua toisten paikallaolevien kanssa. Yhtä aikaa muiden kanssa muista asioista puhuminen onkin aika hyvä keino välttää sitä että koko vierailu olisi pelkkää kuuntelemista.
Varmasti jokaisen tuttavapiiriin sopii ainakin yksi tuollainen epäsosiaalinen tapaus, jolta puuttuu keskustelutaito. Keskustelu kun ei todellakaan ole sitä, että yksi ihminen on koko ajan äänessä.
Toki puheenvuoron voi käyttää omasta senhetkisestä "intohimonaiheestaan", mutta tuntosarvet täytyvät olla valmiina huomaamaan, kiinnostaako aihe lainkaan muita ja jos kiinnostaa, täytyy muillekin antaa tilaisuus puhua.
Toisaalta vielä pahempia ovat ihmiset, joilla ei ole mitään sanottavaa, joiden elämässä ei tapahdu mitään ja joiden kuitenkin pitää saada olla koko ajan äänessä. He myös puhuvat ihmisistä, joita kuulija ei edes tunne ja näillekään ihmisille ei taphdu muuta, kuin että he sanoivat päivää monologin esittäjälle. Monologihan usein myös alkaa siitä, "kun mä aamulla heräsin..." haukotus...
Pitääkö sinne vielä lahjoja kantaa jotta rouva saa eläintarhallaan rehvastella. Ei tuo hevosten pito ole ihan köyhän harrastusta. Mistä se rouva tahkoaa rahaa harrastuksiinsa.
Minä lopetin joulupukkina olemisen perheelle joidenka vanhemmat rehvastelivat kalliilla harrastuksillaan eikä itsellänikään ollut varaa sellaisiin. Ostelkoon itse lahjat lapsilleen ja laitan nekin rahat omiin harrastuksiini. Sen jälkeen alkoivat valittamaan kuinka lapset kuluttaa kamalasti. Itse he eivät olleet kenenkään kummeja eivätkä vieneet lahjoja kenellekkään vaan omat harrastukset tärkeimpiä.
Näitä valitettavasti riittää. Ihmiset jotka haluaa kuvaruutuun kyynärpäätaktiikalla " minä,minä, minä, MINÄ !!!!" Siskonpeti ohjelmassa heistä tehtiin oikein sketsejä. Ja ai että tällaista normaaliksi itseään luokittelevaa nauratti. :) :) :) ps.vinkki ;ota kummilapsesi joskus hoitoon tai vie vaikka leffaan, sinne tuskin vanhemmat ilkeävät tulla pälpättämään omista harrastuksistaan