Eutanasia lailliseksi

http://www.adressit.com/azz_09

Adressi eutanasian eli armokuoleman laillistamiseksi. Monet varmasti tällä keskustelualueella ymmärtävät asian tarpeellisuuden.

Usein joutuu kuuntelemaan valituksia mm. junan alle hypänneistä, ja siitä kuinka he traumatisoivat junan kuljettajaa. Itsemurha pitäisi ehdottomasti tehdä helpommaksi, jos elämän jatkaminen tuntuu täysin mahdottomalta. Itselläni menee tällä hetkellä paremmin kuin ennen etenkin lääkkeiden ansiosta, mutta ymmärrän, että osalla teistä on todella vaikeaa, jaksamisia!! :)

Laittakaa linkkiä jakoon, kiitos!
16361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Vaikka tulevaisuudessa, ehkä jo muutaman vuoden päästä, eutanasia tulisikin Suomessa lailliseksi, masennus-diagnoosi estäisi eutanasian saamisen. Eutanasia-laki, jota Suomeen kaavaillaan, sisältää momentin, jossa eutanasia evätään sellaiselta hakijalta, jonka kohdalla on syytä epäillä mielialaongelmaa.

Eutanasia sallittaisiin vain sellaisille henkilöille, joilla on parantumaton, ns. terminaalivaiheeseen edennyt fyysinen sairaus, joka aiheuttaa sietämättömiä kipuja, ja johon henkilö kuolisi joka tapauksessa parin vuorokauden sisällä.

Itse en kannata eutanasian hyväksyvää lakia, vaan saattohoidon kehittämistä. Belgiassa, jossa eutanasia on ollut laillista jo pitkään, saattohoidon kehittäminen on jäänyt jälkeen muista saman elintason maista. Eutanasia ja saattohoito käytännössä sulkevat toisensa pois.

Äänestä

Eutanasia on tilanteisiin, jossa on tiedossa tuskallinen kuolema. Itsemurha jonkin masennuksen takia on lopullinen ratkaisu väliaikaisiin ongelmiin. Viimeksimainittuun ei todellakaan ketään pidä kannustaa, kuten sinä teet.

Äänestä

Ei elämää tai ystäviä. Pitäisikö kärvistellä iloisten ihmisten naurettavina?
Eutanasia lailliseksi!!

Äänestä

Eutanasia pitäisi sallia kaikille halukkaille. Vaikka ei ole mitään vakavaa fyysistä sairautta. Itse haluaisin kuolla pois, koska elämäni on täysin tuhottu ja pilalla.
Ihmisen itsensä pitäisi saada päättää haluaako elää vai kuolla, oli sitten sairautta tai ei. Se ei saa olla lääkärin päätettävissä, missään nimessä. Jokaisella on oikeus päättää omasta elämästään.
Lääkärit sairaita päästään kun kuvittelevat voida ylittävänsä ihmisen oman tahdon. Se on väärin ja loukkaa ihmisoikeuksia. Loppu lääkäreiden sairaalle touhulle ja heti.

Äänestä

Jos eutanasian laillistamista perustellaan järkevään ajatteluun kykenevän yksilön itsemääräämisoikeudella, eli argumentilla "Jokaisella on oltava oikeus päättää omasta elämästään, myös sen päättämisestä", en näe mitään syytä, miksi eutanasia lain toteutuessa sallittaisiin vain ruumiillisesti parantumattomasti sairaille henkilöille. Miksi vain ruumiillisesti sairailla olisi tämä perustavanlaatuinen individualistinen oikeus?

Äänestä

Joidenkin mielestä itsemurha on itsekäs teko. Omasta mielestäni on itsekästä odottaa ihmisen elävän kituen toisten ihmisten vuoksi.

Äänestä

Ennen en kirjoita adressia, kunnes se täyttää myös kriteerit, että eutanasian saa hakea 25-30 v. täyttänyt, joka kyllä jo tietää haluaako jatkaa täällä oloaan.

Äänestä

Adressit on yhtä tyhjän kanssa.

Kansalaisaloitetta kehiin, niin jotain voisi tapahtua - todennäköisesti kuitenkaan ei, "koska se ei ole hallitusohjelmassa, niin ei tämmöisestä voi päättää" tms. töttöröö.

Äänestä

niin masentunu, ettei jaksa edes allekirjoittaa... typerää....

Äänestä

Kaiken maailman saatanan homo ja lesbojuttuja kyllä tässä maassa hyysätään ja tapellaan niiden lakien läpivienneistä kirkkoa myöten, miksi kirkko sitten on eutanasiaa vastaan kun lähes kaiken muun paskan se kyllä hyväksyy, mikä tuossa on niin eettisesti väärin edellä mainittuihin verraten, kun kerran se elämä ei todellakaan ole kaikille sitä lahjaa vaan pakko, koska jotkut kaksi ihmistä ovat ilmeisesti himoissaan tehneet vaan tänne olemaan, siinä sitä on lahjaa kerrakseen, tulee elämään puolestani tämän elämän vaan, kyllä se mulle passaa.

Papit tekee sukupuolen vaihdoksia, sitten kun joku saarnaa asiasta kuinka väärin sellainen on erotetaan virastaan kun rohkeni puhua totuutta, mikähän mahtaa olla ns. kirkko isien ja päällysmiesten (ylin auktoriteetti), vaikuttaa siltä että se mikä koetaan omassa päässä ja porukassa sopivimmaksi ja ettei kukaan vaan loukkaannu, joko kirkossa on kohta moskeijat sisällä myös.

Mutta jos ns. (päin helvettiä oleva kusipää, huom! tarkoitan itseäni nyt) ihminen joka kyllä tietää sen ja saa kokea sen tältä helvetin yhteiskunnalta ja ihmisiltä, on saanut täällä olostaan tarpeekseen, on vaihtoehtoina vain se itsemurha; tätä samaa paskaa pyöritellään täällä vuodesta toiseen, koko ajan kaikki menee enemmän vaan päin helvettiä.

Onhan osassa maita kuoleman tuomiotkin käytössä, monissa maissa ne tehdään vielä aivan viattomille ihmisille, jopa ensin heitä kiduttaen. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemanrangaistus

Vaaleissa luvataan suunnilleen kuukin taivaalta siellä se vielä näyttää vaan olevan, en tiedä olisiko se tänne saamisesta mitään iloa edes ollut, no joku kai olisi silläkin pullistellut; hallituksessa kehitellään juttuja miten saadaan ongelmalliset tilanteen vielä ongelmallisemmiksi, että ei sitten näiden kaikkien hinttailu lakien ohjelmaa, eikä saada kunnollista eutanasia lakia, laki joka käsittää myös sen osuuden muiden mahdollisten lisäksi, että vähintään 25-30 vuotias ja yli, tajuaa jo mitä tekee jos päättää ottaa piikin tai lääkäriltä saatavan kapselin jossakin siihen tarkoitettuun huoneessa ottaa sen siellä.

Näin esim. valtio voisi säästää useissakin tapauksissa säästää pitkän pennin, myös poliisin työssä ja ruumiin avauksissa joita ei tarvitse tehdä koska kuolin syy tasan 100% selvä ym.

Äänestä

kannatan..

Äänestä
  • No niin sitten joku joka pyörii tuolla somessa joka pääsee politiikkojen fb ja twiitti sivuille, voisi ystävällisesti linkata tämä keskustelun alun sinne pääministerille tai hänestä seuraavalle, että asia saadaan hallituksessa alulle.

    Aikomusta linkata tätä sinne ei kelpuuteta, vasta kun se on siellä ja uutisissa asiasta kuulumaan on joku todella tehnyt sen, itse sellaista profiilia omaa enkä tee.

    Lähtee t.kone ja muut nettiin liittyvät laitteet siinä vaiheessa menemään kun nettistä tulee kokonaan sellainen pelkkä mainos, rahastus ja joka paikkaan kirjautumispakollinen kaapelin tai mokkulan päässä oleva vekotin, perus kännykänkin hävitän siinä vaiheessa melkoisella varmuudella, en tee sellaisella enää yhtään mitään lähettäköön postia paperin muodossa, tai tulkoon käymään jos on asiaa, ovessa on ainakin toistaiseksi kello jota voi soittaa, kuppi on äyräitään myöten täynnä ylikin, tätä maailman pelleilyä.

    Äänestä

Itse 23-vuotias ja kannatan. Ihminen on käynyt kuussa ja muutenkin kehittynyt. Pitäisi antaa minkäikäisen tahansa lopettaa kärsimyksensä. Miksi en ottaisi kontrolloidun, lääkärien valvoman lopetuksen, ennemmin kuin oman räpellyksen jossa en välttämättä edes kuolisi vaan kärsisi enemmän.

Äänestä

"Pitäisi antaa minkäikäisen tahansa lopettaa kärsimyksensä. Miksi en ottaisi kontrolloidun, lääkärien valvoman lopetuksen, ennemmin kuin oman räpellyksen jossa en välttämättä edes kuolisi vaan kärsisi enemmän."

Olet oikeassa tuon suhteen, en tiedä mitä omassa mielessäsi liikkuu, mutta kohdallasi tuohon 25-30 ikävuoteen on vielä aikaa 2-7 vuotta, kumpi ikäraja sitten läpi tulisi menemään arvaan että tuo 30 vuotta olisi se raja.

Mitä sitten mielessäsi liikkuukin sinun iässäsi jos et sekoillut ja sekoittunut asioihin joihin ei olisi pitänyt jo riittävästi, 2-7 vuodessa ehtii tapahtua monenlaista muutosta elämän myrkyissä ja tuulissa, mielikin ehtii muuttua moneen otteeseen, moneen suuntaan kun laitat elämääsi puolet lisää, alkaa homma olemaan sitä mitä se on, ei muutoksesta enää toivoa tai no riippuu tietysti ihmisestä jotkut ne ajattelee vielä yli 70 kymppisenä tekevänsä vaikka mitä ja tekevätkin, no minulle se ei periaatteessa kuulu, eläkööt ja olkoot onnelliset, en elä heidän osaansa enkä ole koskaan elänyt, en myöskään sen perässä juokse.

Omalla kohdallani asiat on niin kun on ja sitä ei siitä muuksi saa, homma oli jo syntymästä selvä, syntyi tuhoon menevä pelkkä joku saatanan fuking paska, jos saisin jotakin muuttaa, sen tekisin että ns. äijälle sekä muorille huutaisin tai joku pistettäisiin huutamaan kurkku suorana, sijaani koska minua ei todellakaan olisi edes olemassa vielä juuri ennen kun aloittavat minua tekemään, vaikka eivät minua näkisi nyt äijä kumi tai jotain siihen mulkun päälle tai lasket ohi, et tiedä mitä vitun paskaa olet nyt tekemässä, vai etkö todellakaan tajua sen seuraamuksista mitään vaikka kuinka olisit 4 promileen kännissä, veikkaan että sekin äijä olisi jotakin muutakin ajatellut siinä vaiheessa kun pukille menoa.

Maailma olisi säästynyt monelta murheelta sekä he ns. vanhempani, moni joka on joutunut minut tietämään, sukulaisia, ns. kavereita, naapureita, virkavaltaa, lääkäreitä, työnantajia jne. listaa voisi jatkaa aika pitkälle, ei kenenkään olisi tarvinnut vuokseni teeskennellä ja valehdella, ei kenkään olisi tarvinnut sietää sitä tuskaa vittuuntumista jota tuon ympäristööni, oikeastaan itse en siitä jaksa juurikaan välittää, pääasia on vain se että tämä eläminen kohdallani vaan yksinkertaisesti täällä loppuu, ei minusta jää mitään muistoa, ei muistuttamaan.

Joten jos joku nyt ystävällisesti laittaisi asiaa vireille, politiikoille sinne fb.een tai joku mikä twiiti se nyt sitten onkin tai joku some jossa heihin saa yhteyttä, saataisiin asiaan alku hallitus ohjelmaan, sekä mielellään myös nopeaa myöntävää päätöstä asiaan vaikka nostaisivat iän sinne 35-40 ikä vuoteen ei haittaa enää itseäni.

Äänestä

"Itsemurha jonkin masennuksen takia on lopullinen ratkaisu väliaikaisiin ongelmiin. Viimeksimainittuun ei todellakaan ketään pidä kannustaa, kuten sinä teet."

Ei todella masentuneen ongelmat ole kovinkaan väliaikaisia. Ajattelin muistaakseni itsekin joskus, että masennus ei ole kunnollinen sairaus, ennen kun se iski omalle kohdalle..

Äänestä
  • Ei oikein kiinnostanut vastata tähän, mutta on pakko.

    Niin varmaan teen kyllä ketään en ole aikonut viedä täältä mukanani, kannatan asiaa nyt nyt vai yleisesti sen vuoksi että on pakko päästä täältä itse pois, jos olet yhtäkään ketjua lukenut muuta kun tämän jonne olen postannut, pitäisi sinun tajuamaan ettei ole kyse kenestäkään muusta kun itsestäni tässä asiassa.

    Kun en vaan pääse täältä näemmä kuin ilmeisesti sillä itsemurhalla pois, ei suoda sitä tälle paskiaselle kun olen olevinaan niin kauhean tärkeä ja tarpeellinen, kyllä varmaan jonnekin paskatynnyriin upotettuna, ei tarkoitta sitä etten tiedä määrättyjä asioita ja niiden olemassa oloa en edes kiellä niitä, vaan halua pois täältä pitäisikö koittaa palkata tappaja itselle, jonka kanssa sovimme että menen jonnekin metsään kävelemään vaalean hälytinvihreä pipo päässä, tappajan kanssa sovimme sitten kun näet vislaat merkin pysähdy, pysähdyn siihen paikkaan siis pysähdyn ja odotan kunnes hirvikiväärin luoti osuu kalloon se on sitten siinä, palkattu jonka sillä noin viimeisellä omaisuudella hankin, jos joku vain siihen lähtee, älä edes epäile etten tuntisi ketään joka ei ehkäpä olisi valmis sitä tekemään n. 2000e summasta, pitäisi vain olla se ase.

    Joku varmasti jopa ilmaiseksi, en vain ala kulkemaan pitkin kaupunkeja ja kyselemään asiaa hämärästi yhdeltä jos toiselta, löytyykö intoa hommaan, joku vihamies varmaan olisi siihen hyvinkin valmis, kyse alkaakin sitten jo toisenlainen kun en välttämättä ole halukas näkemään tapauksia, ehkä siellä päässä ajatukset ovat samoja.

    Tuo eutanasia olisi nyt vain varmempi ja helpompi tapa, ei kenenkään tarvitse lähteä lusimaan jos joku menee persauksilleen, minulle olisi sama vaikka hirttäisivät minut torilla yleisön antaessa aplodeja lynkkaajille, et vain vaikuta käsittävän asiaa, jos jossakin muualla eutanasia minulle suotaisiin olisin sinne valmis menemään, ei tarvittaisi sitä lakia, riittäisi minulle se että pääsen täältä pois ja se on siinä.

    On kyllä tarvittava varustus siihen itselläkin jo kokemustakin, epäonnistuneista yrityksistä kokemusta sen verran, seuraavaksi enää en tänne jää, jos sen itse teen.

    Nämä asiat vain pitävät olla täällä pakosta, koska kaksi ihmistä päätti sitten pitää ns. kivaa keskenään, ja olen täällä sen takia en suinkaan omasta halustani ja tahdostani, olen ollut todella nuoresta asti valmis poistumaan tältä susi teatterin näyttämöltä.

    http://www.divinerevelations.info/documents/7_jovenes/finnish_7_youths_hell.htm
    http://www.tv7.fi/vod/player/?program=30460
    Olen jopa pyytänyt päästä käymään tuolla, siellä mikä tulee osani sen jälkeen olemaa 30 min. 1 tuntiin, sekä että täydellä teholla mitä se oleminen siellä on, olen jopa pyytänyt jos on niin että se on paikkani, totean vain Herralle kun hän tulee käymään siinä viimeistä kertaa, jos vain kestän ja kykenen tuon sietämiseen hihkaisen vain että jään tänne, homma olisi yksikertaisesti siinä.

    Siellähän ollaan yksinään joten tuskin tuottaa kauheasti sen suhteen enää ongelmia, ja jos vajoan vain syvään hehkuvaan laavaan ehkä se menee siinä samalla matoineen ja tuskineen.
    http://www.divinerevelations.info/documents/bill_wiese_23_minutes_in_hell/finnish_bill_wiese_23_minuuttia_helvetissa.htm
    Tajuan myös nämä, sekä sen että isokirja ei ole satua, näiden takia en siis ole eutanasian kannalla, muuta kun oman olemiseni takia vain, ihminen on vain pelkkä vanki tässä ruumiissaan ja elämä se vaan jatkuu kuoleman jälkeen, mutta kummalla puolella, sen verran kelvoton olen ettei taida uskon elämästä tulla juuri mitään, korkeintaan ulkoisesti tapa kristitty, jos itse olet tajuat kyllä mikä on sen määränpää.

    Siinä kaikki oikeus mitä ihminen omaa, jos ei koskaan olisi syntynyt ei olisi mitään tietoisuutta ei olemusta ei ruumista, mieltä, sielua ei mitään tuntoa ei mitään siis minulla, muiden elämästä en halua päättää saavat elää vaikka puolestani kuinka pitkään.
    http://www.fi.amazinghope.net/exodus-red-sea-ylitys/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muutosta kirjoitti:

http://www.adressit.com/azz_09

Adressi eutanasian eli armokuoleman laillistamiseksi. Monet varmasti tällä keskustelualueella ymmärtävät asian tarpeellisuuden.

Usein joutuu kuuntelemaan valituksia mm. junan alle hypänneistä, ja siitä kuinka he traumatisoivat junan kuljettajaa. Itsemurha pitäisi ehdottomasti tehdä helpommaksi, jos elämän jatkaminen tuntuu täysin mahdottomalta. Itselläni menee tällä hetkellä paremmin kuin ennen etenkin lääkkeiden ansiosta, mutta ymmärrän, että osalla teistä on todella vaikeaa, jaksamisia!! :)

Laittakaa linkkiä jakoon, kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu