Olen vuotanut joka päivä vähän ja ruskeaa verta kun menkkojen olisi pitänyt alkaa, Varattiin heti aika mieheni kanssa omalle lääkärille kun vuoto alkoi joka varasi meille ajan kynelle ja ultraan, Olin silloin 3 viikkoa raskaana, Kohdun kaula oli kiinni ja sikiöpussi oli oikeassa paikassa. Parin viikon jälkeen siteeseeni oli tullut sellainen peukalon pään kokoinen veri hyytymä ja varassimme uuden ajan ultraan jossa näimme jo sikiön ja pienen sydämmen sykkeen. Lääkäri kertoi että kohdussani oli paljon verta sikiöpussin vieressä joka näkyi myös ultrassa mustana alueena joka oli vähän sikiöpussia isompi, meille sanottiin että osa verestä tulee ulos ja on mahdollisuus myös että raskaus päätyy keskenmenoon. Näiden uutisten jälkeen olen kaksi kertaa käynyt hätä ja onnettomuus osastolla verenvuodon takia, veri oli kirkasta ja sitä tuli todella paljon. Ensimmäisellä kerralla pääsimme samana päivänä ultraan ja sikiö voi hyvin, vaikka olimme varmoja että se oli nyt siinä. Toissa päivänä menin uudestaan, vuoto oli tällä kertaa vielä runsaampaa ja sidettä piti vaihtaa kokoajana. Sairaalassa vuoroa odottaessa tunsin kuinka iso klöntti tuli ulos ja menin äkkiä vessan, klöntti oli noin golfpallon kokoinen. Kerroin tästä lääkärille joka sanoi että voi olla että se klöntti oli sikiöpussi. Pääsin heti kynelle joka puhdisti minut ja hän sanoi että kohdun kaula näyttää silti olevan kiinni, hän sanoi että on mahdollisuus että kaikki se veri oli verta mitä minun kohdussani jo oli. Eilen aloin vuotaa taas runsaasti automatkalla kotiin, verta tuli paljon ja pieniä veri hyytymiä oli paljon. Nyt odotellaan soittoa ja aikaa ultraan vaikka tuntuu kyllä että tämä raskaus oli tässä....
Raskaus/Keskenmeno
2
285
Vastaukset
- Linbaz
Käytiin kynellä joka sanoi että kohdunkaula on kiinni, mutta ei tiennyt miten sikiö voi. Ultra aikaa hän ehdotti ensi viikkoon koska ei ollut vapaita aikoja. Pyysimme puhua hänen pomolleen joka pienen tinkauksen jälkeen soitti kahteen ultra paikkaan ja kysyi mahdollisia aikoja samalle päivälle, siellä ei ollut aikoja, joten hän kutsui pyysi yhtä lopettamaan ja tulemaan äkkiä tekemään meille ultran. Molemmat minä ja mieheni purskahdimme itkuun kun ultraaja katsoi monitoria ja sanoi että tuossa näkyy sikiö ja osoitti meille näyttäen pienen sydämmen sykkeen. :)
- Neuvo pyytämättä
Mitä, jos lepäisit vähän, et stressaisi, etkä laukkaisi ultrassa ja lääkärissä. Ymmärräthän, että jos raskaus noin alkuvaiheessa osoittaa merkkejä mennä kesken, niin sen vain anntetaan mennä kesken.
Itselläni oli samanlainen raju verenvuoto viikolla 8, mutta niinpä vaan terve täysiaikainen tyttö syntyi täysiaikaisena. Joten en nyt anna sinulle muuta ohjetta, kuin että relatkaa miehenne kanssa, niin teillä on vielä mahdollisuus saattaa tämä raskaus loppuun onnellisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522308- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä481367Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647