Otsikko kertoo kaiken. Pitäisi ehtiä käydä opinnot mahollisimman lyhyessä ajassa. Onko kolme vuotta mahollista?
Kuinka lyhyessä ajassa voi päästä amk:n läpi?
Tuleva opiskelija
61391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
amk:ta ei oikein voi nopeuttaa eli se on se 3,5v-4,5v riippuen linjasta,sen sijaan yliopisto on suoritettavissa jopa kahdessa vuodessa koska ei ole niin sidottu mihinkään lukujärjestyksiin.
Mielelläni menisin suoraan teknilliseen, mutta lyhyen matikan lukeneena minulla on vaikeuksia löytää sopivin ja varmin reitti sinne. Saattaa olla, että joutuu käymään lähes koko amk:n loppuun asti tai sitten amk ja vasta sitten teknilliseen.
Itsekin olisin kiinnostunut tosta aikataulusta. Suunnitelmissa olisi suorittaa tradenomin tutkinto 2,5 vuodessa. Paperilla se onnistuu, käytännöstä ei olekaan sitten mitään havaintoa... Onko kenelläkään henk. koht. kokemuksia nopeuttamisesta? Kuulin, että joku oli suorittanut tradenomin tutkinnon suunnilleen kahdessa vuodessa. Tosin oli saanu korvattua aika paljon opintoja. Kyseessä liiketalouden ko.
Käsittääkseni ainakin tradenomin tutkinnon voi mainiosti suorittaa kolmessa vuodessa eikä vaadi sen suurempia ponnisteluja kunhan hoitaa harjottelut kesällä tai käyttää aiempaa työkokemusta...
.. ainakin PIRAMKissa suorittaa ihan mukavasti 3 vuodessa. Meidän lukkarit on tehty niin että kurssit on 3 vuodessa läpi. Eli harjottelut kesällä ja lopputyö jo tokalla luokalla alkuun niin eiköhän mee ihan hyvin! Ja voihan sitä koittaa tenttiä kursseja.. kannattaisko kysyä sieltä koululta ihan suoraan.
Oon kuullu että joku olis käyny tradenomin tutkinnon 2 vuodessa, mutta istunnu sit koululla 8-20 ja joka ilta lukenu jotaa tenttii varten. Ei kauhean houkuttelevaa..
Tietääkö kukaan, onko elektroniikkasuunnittelun koulutusohjelmassa kovin helppo saaha alan kesätöitä?