n.90pros kaksisuuntaisia!

jep mulla on ns. masennuspainotteinen kaksisuuntainen mielialahäiriö eli bipolaarinen tyyppiä kaksi.
Tätä on monta eri tyyyppiä. Moni masispotilas saa väärää lääkehoitoa mikä pelottaa.

Kuolemaan, eroon, vastoinkäymisiin masentumisella reagoiva ihminen sairastavat 2suuntaista... hei haloo neropatti ravisteleppa sitä päätäs hieman. Josko ne aivot toimis hieman paremmin sitten.

Kakkostyypin bipolaarinen annettiin minulle myös monien vuosien jälkeen. Itsellä tuppaa olee noi depressiot päällimmäisenä ja olen saanut siihen tasaavan plus maniaa estävän lääkityksen.
oli vaikea erottaa ärtynyt mania itsessä tuosta ärtyneestä depressiosta. Ovat hyvin lähellä toisiaan ja jotku sanovatkin että mania on muutenkin depression peilikuva.
Nyt ymmärrän tuon.

Haloo.. kaikilla ihmisillä tuntee heittelee. On päiviä, kun tuntuu että kaikki on ihanaa ja tekemiset/sanomiset menevät kohdilleen ja vastaavasti on päiviä, kun mikään ei onnistu ja mieli on ns maassa.

Bipo II kun voi siis lätkäistä kenelle vaan, aina löytyy joku hypomania elämästä.

Surullista, niin surullista kun ihmiset ovat lähteneet tähän lääkeyhtiöiden hölmön homaan mukaan.

Kyllähän historiaa lukemalla voi todeta, että ihmiset kautta ajan ovat olleet vedätettäviä. Ei osata omilla aivoilla ajatella tai uskalleta kyseenalaistaa asioita.

On parhaillaan trendikästä saada diagnoosi ja vetää siihen lääkettä. Olisihan se nyt ihan käsittämätöntä jos sattuisikin olemaan vaan ihan tavis, joka elää elämää ja tuntee.

Toisinaan lueskelen näitä palstoja täällä mietin, että mitä sellaisen ihmisen päässä liikkuu joka tosisaan uskoo psykiatrien höpinöitä? Mitä matkan varrella on tapahtunut jotta ollaan tilanteessa, jossa ulkopuolinen ja jopa täysin vieras ihminen saa vallan päättää loppuelämästänne?

Minusta on rikos ihmisyyttä ja ihmisoikeuksia vastaan julistaa toisen olevan mielisairas ja vielä kauheampaa on syötättää siihen aineita joita lääkkeiksi kutsutaan.

Onko neurolepti tainnutuksessa olo saavuttamisen arvoinen asia? Tähän myös kutsutaan itsensä hoitamiseksi. Lääkkeiden syömättä jättäminen onkin sairaudentunnottomuutta, mikä on pakkohoidon kriteeri. Tämähän on aivan maalaisjärjen vastaista.. jos elämä on kohdellut rankasti niin tarvitaanko siihen vielä isku yhteiskunnan puolelta hulluksi leimaamisella ja pakkosyöttämällä lääkkeitä jotka ajavat käyttäjänsä ennenaikaiseen kuolemaan.

Aivan mitättömillä kriteereillä/oireilla saa mielisairaan paperit ja loppuelämä onkin tuon jälkeen selvä. Vaikkei mitään suurta ja elämäänsä sekoittavaa olisikaan saanut aikaan, voi bipo II heilahtaa.

Siinä sitä onkin psykiatrian puolella keksimistä, että mitä kohellus juuri tämän vaatimattoman ihmisen kohdalla olikaan. Mutta hätä ei ole tämän näköinen, nokkela psykiatri saa hypomaniaksi muutettua vaikka pyöräilyharrasteen. Kohta sitä psy.polilla neuroleptihuurussa käydään keskusteluja miksi halusin pyöräillä niin paljon, miksi siitä tuli harrastus johon päivässä saattoi mennä aikaa jopa kaksi tuntia. Kun tätä höpöhöpö keskustelua ja urkintaa on aikansa tehty, alkaa keiltojen ja määräysten/ohjeiden jakelu. Pyörä on myytävä, koska et kuitenkaan osaa pyöräillä vain 30min päivässä.

Diagnoosin saamiseen ei nykypäivänä vaadita todellakaan elämänhallinnan menetystä, ei päihteiden käyttöä, ei seksuaalisuutta, ei ilkeyttä, ei pettämistä, ei vähäunisuutta..

Uskon vakaasti, että jo 10 vuoden kuluttua psykiatrian saralla on uusi muotidiagnoosi, jota istutetaan lähes kaikille.

Ai niin, kukakohan tässä maassa kohta töitä tekee, kun puolet on diagnosoitu mielisairaiksi ja lääkitty työkyvyttömäksi.

"Haloo.. kaikilla ihmisillä tuntee heittelee. On päiviä, kun tuntuu että kaikki on ihanaa ja tekemiset/sanomiset menevät kohdilleen ja vastaavasti on päiviä, kun mikään ei onnistu ja mieli on ns maassa."

Pointtina onkin kai se, että itse tai läheiset kärsii. Mitä se pyöräilyhullu siis tekee siellä psykiatrin luona, jos on tasapainoinen ja onnellinen ja ihmissuhteet toimivat edes kohtuullisesti? Väittäisin että aika harva elämänsä aikana eksyy psykiatrian erikoislääkärin pakeille ilman painavaa syytä.

Siitä olen samaa mieltä, että mielenterveys on jatkumo. Ei voida sanoa, että tuo kaveri on täysin terve ja tuo ei ole. Onhan lääketieteellinenkin totuus, että esimerkiksi persoonallisuushäiriöt nostavat päätään, kun ihminen joutuu paineen alle. Normaali elämä voi mennä hyvin niin, että ne pysyvät piilossa. Esimerkiksi tätini on juuri siinä kaksisuuntaisen rajalla, että elämänhallinta on pysynyt kunnossa ihmissuhteita lukuunottamatta. Muiden kun pitäisi ymmärtää innostua ja kyllästyä juuri hänen tahtiinsa. Ja se aaltoilu on aikamoista kyytiä.

Ehkäpä avain olisikin siinä, että hyväksymme "hulluutemme" ja yritämme kehittyä ihmisinä. Monen kärsimys johtuu siitä, että yrittää olla liiankin normaali ja padota kaikki arveluttavat yllykkeensä.

minulla on kaksisuuntainen missä masennusta, syvää sellaista, saattaa olla päivä kaksi ja sitten tulee päivä jolloin kaikki vaan tuntuu hyvältä. Hyvyys ei mene yli vaan on ihan normaalia.
Kaksisuuntaiseksi sen tekee siis se että sikssakkaa depiksen ja normin iloisuuden väliä. Hyväksyn tämän mutta kuluttavaahan tämä on ja onneksi löydettiin oikea diagnoosi koska ssir-lääkkeet saatto vetääivat yli iloisuuden, viedä unet jne.
Luonteeltani olen kyllä äärimmäisen herkkä. Nyt kuuntelen Rachmaninovin pianokonserttoa (kakkonen) tippa linssissä...

Paskat.

Koko bipo tyyppi-2 on keksitty, että saadaan lisää epätyypillisiä antispykootteja myytyä.

ÄLKÄÄ NY HITTO SÄIKYTELKÖ TÄÄL PALSTAL IHMISII........