Nyt tulis kaikki ideat tarpeeseen. Eli lyhyesti:
- 13v, 10kg steriloitu narttu koira
- lievä sydänvika, johon lääkitys pienellä annoksella
- reipas, pirteä, syö, juo, lenkkeilee normaalisti
- noin 4vk ollut hengitysvaikeuksia
- ekalla ell käynnillä verikokeet. Tulehdusarvot kohollaan, ja sokerit hieman ylhäällä. Antibioottikuuri.
- toinen ell käynti. Röntgen kuvat, mahdollisesti sydän oikealta puolelta hieman isompi (ei varmuutta kun koira liikkui kuvatessa), keuhkoissa pieni sameampi alue, ei kuitenkaan mitään hälyyttävää. Antibioottikuuria jatkettiin.
- antibiooteista ei vieläkään apua. Kortisoonia pyysin, ellin mielestä ei hyvä idea.
Seuraava ell aika on torstaina. Otetaan kontrolliröntgenet ja verikokeet. Verikokeissa tarkistetaan sydänmato, koska koira on lähtöisin espanjasta. Sydänmadon todennäköisyys pieni koska ollut suomessa jo kohta 5 vuotta. Tähän väliin fanaatikoille, sydänmato ei leviä suomessa.
Ite alan kallistua siihen, että koiralla on astma. Oireet selkeästi pahenee jos haukkuu paljon ja nyt kun on ollut lämpimämpi.
Koiralla on lisäks karvattomat laikut molemmissa kyljissä minkä vuoksi otetaan kilpirauhaskokeet. Cushing toinen vaihtoehto, mutta mitään muita oireita kumpaankaan viitaten ei ole.
Onko kokemusta koirien astmasta kenelläkään?
Miulla itellä on astma ja miulle monesti tekee keuhkoputkentulehduksen jälkeen sen, että keuhkot "jää tukkoon", vaikka tulehdusta ei enää ole ja kortisooni on ainut mikä auttaa. Ja jotenkin mietin että voisko koiruudella olla sama? :o
Luovuttaa en aio, toinen on muuten niin elinvoimainen ja iloinen! Hengitys pitää saada kulkemaan. Jos ei tämä ell nyt torstaina syytä/apua löydä niin vaihdetaan elliä.
Hengitystie oireet!
16
3521
Vastaukset
- Kirrrr
No pystyn vastaamaan vain omalla kokemuksella ja entisellä lemmikilläni oli keuhkoissa vikaa loppuvaiheessa, mitä jouduttiin hoitamaan erilaisin keinoin.
No astma ei ole välttämätät kyseessä, mutta oireet voivat helpottaa hengitetyn astmalääkityksen aloittaessa, mitä kannattaa Vaatia eläinlääkäriltä. Kuten sanoit, niin keuhkoissa näkyi ilmeisesti jotain sameaa, voi olla esim kasvaimen alku tai nestettä ja nuo oireet voivat johtua siitä, eikä astmasta.
Ihan pillerimuodossa tai piikkinä ei kannata alkaa antamaan kortisonia, koska se aiheuttaa jo muutamissa kk vakavia oireita itse kehoon, jos sitä joutuu käyttämään jatkuvasti. On tosi vahvaa koirien munuaisille ja voi heikentää rakon toimivuutta.
On myös olemassa eräänlainen happikone (muistaakseni laatikkomainen) lemmikeille, mihin sen voi laittaa jos se saa jonkinlaisen hengityskohtauksen joskus. Tätä ei tietenkään ole jokaisella eläinlääkärillä ja niitä käytetään yleensä vain jos lemmikki on toipumassa jostakin keuhkosairaudesta. Kannattaa kumminkin kysäistä läheisiltä eläinlääkäriasemilta, että löytyykö, että pystyy viemään tarvittaessa saamaan raitista happea.
Jos koirasi on huono juomaan, niin on ehdottoman tärkeää, että se saa mahdollisimman paljon nestettä tulevaisuudessa, sillä se helpottaa hengitysoireita. Täten pitää myös pitää huolta siitä, että koira ei pääse kuluttamaan kaikkea nestettä kuumilla kävelylenkeillä kesäisin. Kannattaa valita mahdollisimman varjoisat lenkkipolut ja kävelyajat silloin. - mummmmo
Hitunen realismia ei nyt olis pahitteeksi.
Koirasi on erittäin iäkäs. Astma puhkeaa nuorempana, jos on puhjetakseen.
Sinun astmasi ei tartu koiraasi.
Eläinlääkärillä on asiantuntemusta huomattavasti enempi kuin sinulla.
Et voi vaan kävellä klinikalle pyytämään että kortisoonia mun koiralle, kiitos!
Sydänvian paheneminen usein ilmenee hengitysvaikeuksina.- isoisoäiti
Sydänmadon oireisiin tuo kertomasi on kuin tehty.
Tartunnan saanut koira levittää sitä koko ikänsä ulosteidensa välityksellä.Löytynee siihen hoitokin, ulostenäytteestä saadaan tutkittua toukat, niin asia varmistuu. - isoisoäiti
Voi asioista ottaa selvääkin, ennenkuin alkaa tietämään
Lueppa tarkemmin mitä sydänmadosta kerrotaan
- pilleriveto
sydänvika voi aiheuttaa nestettä keuhkoon ja siitä hengitysvaikeuksia. Omaa koiraani hoidettiin v-pen nimisellä lääkkeellä hengitysvaikeuksien aikana, sai aina kuurin joka helpotti rohinaa. Muistaakseni oli jotain muutakin lääkettä.
Kortisonista sanoisin, että oma koirani on syönyt sitä jo toista vuotta, 4 pilleriä viikossa, ilman mitään lisäoireita (13v) mutta kutina loppui ja karvat alkoivat kasvaa kylkiin takaisin.
Kun on vanhasta koirasta kyse, niin jotain pitkän ajan kestäessä kuluessa syntyvää lisäoiretta ei kannata pelätä, parempi antaa koiralle ne vuosi tai kaksi hyvää elämää vaikka sitten kortisonilla- isoisoäiti
Sydänvika tosiaan kerää nestettä keuhkoihin ( ei kaikki ), siihen lääkkeeksi annetaan Furesista, ei kortisonia
- nestettä keuhkoissa
Meidän 14-vuotiaalla pikkukoiralla todettiin sydämen vajaatoiminta 10 vuoden iässä lievänä. Lääkitys aloitettiin vasta oireiden (nopea hengästyminen, yskiminen, runsas vedenjuonti, väsymys) koiran ollessa 11-v. Ell ohjeisti että sydänvika tulee keräämään nestettä keuhkoihin, jos koiralla alkaa taas ilmetä hengitysvaikeuksia niin sitten vaan suurennetaan nesteenpoistolääkityksen annosta. Viime vuonna näin kävi, annosta nostettiin ja oireet hävisi. Lääkitys tulee kestämään koko koiran loppuiän.
- 7+7
Aloittaja, älä välitä tuosta isoisoäidistä, sillä kun on tapana päteä joka asiassa, tietää kaikki paremmin ja saada sinut tuntemaan itsesi huonoksi omistajaksi. Hänen mielestään kukaan muu ei tiedä mitään eikä osaa mitään. Älä siis tuhlaa kallisarvoista aikaasi paskanjauhamiseen sen ämmän kanssa, vaan helli vaikka potilasta. Paljon rapsuja ja paranemisia!
- isoisoäiti
Tuon kirjoituksesi jätti Ison osan pois siitä mistä se luitkin, siellä nimenomaan sanotaan että sydänmato leviää ulosteen kautta toukka asteisena. En vähättele jäljennettyä kirjoitustasi, mutta toteampa vaan että luit sen huonosti, tai tarkoituksella jätit kertomatta kaikki.
Omasta tietopohjasta ei kannata puhua silloin jos ei kykene jäljentämäänkään tutkituista asioista kuin pienen osan. - isoisoäiti
isoisoäiti kirjoitti:
Tuon kirjoituksesi jätti Ison osan pois siitä mistä se luitkin, siellä nimenomaan sanotaan että sydänmato leviää ulosteen kautta toukka asteisena. En vähättele jäljennettyä kirjoitustasi, mutta toteampa vaan että luit sen huonosti, tai tarkoituksella jätit kertomatta kaikki.
Omasta tietopohjasta ei kannata puhua silloin jos ei kykene jäljentämäänkään tutkituista asioista kuin pienen osan.Koira saa tartunnan syömällä loista kantavan etanan esimerkiksi ruohon seassa. Angiostrongyluksen toukat tunkeutuvat suolen läpi, ja vaeltavat sydämeen ja keuhkovaltimoon. Aikuiset loiset munivat verenkiertoon, ja kuoriutuvat toukat päätyvät keuhkoihin. Koiran yskiessä toukat joutuvat nieluun, sieltä edelleen ruuansulatuskanavaan ja lopulta ulosteiden mukana ympäristöön. Infektion saanut koira voi levittää tartuntaa loppuelämänsä.
Diagnoosiin päädytään yleensä pitkän ajan kuluttua tartunnasta, kun sydän- ja keuhko-oireiden lisäksi koiralla todetaan Angiostrongyluksen toukkia ja munia ulosteessa tai syljessä.
Siinä tarkennusta sydänmadon leviämisestä. - 15557
isoisoäiti kirjoitti:
Koira saa tartunnan syömällä loista kantavan etanan esimerkiksi ruohon seassa. Angiostrongyluksen toukat tunkeutuvat suolen läpi, ja vaeltavat sydämeen ja keuhkovaltimoon. Aikuiset loiset munivat verenkiertoon, ja kuoriutuvat toukat päätyvät keuhkoihin. Koiran yskiessä toukat joutuvat nieluun, sieltä edelleen ruuansulatuskanavaan ja lopulta ulosteiden mukana ympäristöön. Infektion saanut koira voi levittää tartuntaa loppuelämänsä.
Diagnoosiin päädytään yleensä pitkän ajan kuluttua tartunnasta, kun sydän- ja keuhko-oireiden lisäksi koiralla todetaan Angiostrongyluksen toukkia ja munia ulosteessa tai syljessä.
Siinä tarkennusta sydänmadon leviämisestä.Olitpa nätisti itsekin kopioinut tekstin, no muokkaillut vähän ;) isoisoäiti raukka, elämästä syrjäytynyt, provosointimestari, surullinen tantta. Dog hater valepuvussa. Raukkaparka. Otan osaa ongelmiisi.
- isoisoäiti
15557 kirjoitti:
Olitpa nätisti itsekin kopioinut tekstin, no muokkaillut vähän ;) isoisoäiti raukka, elämästä syrjäytynyt, provosointimestari, surullinen tantta. Dog hater valepuvussa. Raukkaparka. Otan osaa ongelmiisi.
Otan osaa huonoon aamuusi, toivotaan päivän tuovan parannusta.
Itse lähdenkin tuota pikaa nukkumaan, raukka parka!!!!!!! - isoisoäiti
isoisoäiti kirjoitti:
Otan osaa huonoon aamuusi, toivotaan päivän tuovan parannusta.
Itse lähdenkin tuota pikaa nukkumaan, raukka parka!!!!!!!Vielä nopea kysymys 15557........Minkälaiset mulkosilmät sinulla on ? Ihan siksi kysäisen kun näytät jossain näkevän DH.
- 15557
isoisoäiti kirjoitti:
Vielä nopea kysymys 15557........Minkälaiset mulkosilmät sinulla on ? Ihan siksi kysäisen kun näytät jossain näkevän DH.
Toistan: otan osaa ongelmiisi.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611179- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että326657- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75566
- 56564