Joni

Taivaalla joku punainen tähti, on kai Mars.
Et sitten soittanut tänään.
Mulla ei ole saldoa, ääntä ei lähde, mittasin kuumeenkin jopa
me ei olla nähty kolmeen kuukauteen. Ehkä ensi kuussa.
Tai saisit tulla tänne, jäät ovat vihdoin lähteneet ja kaikki on kaunista.

Kaipaan nukkua kiinni sun selässä. Ottaisin ekaa kertaa paidan pois, haluan ihan iholle ja sen läpi, sulautua yhdeksi, jos nainen on miehen kylkiluusta niin minä olen sinun
pohjoisen puuttuvassa pimeydessä olen sinun
ei se etelä kaipaa minua enkä minä etelää, en tulisi sinne enää ikinä, jätin taakseni ne kadut ja ihmiset ja merituulen. Se ei ollut minua varten.

Harvoinhan minä itken.
Mutta ei ikävään ikinä totu.
164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

jotain liikahti kun luin tuon tekstin,,niin kauniin haikeaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


66688 kirjoitti:

Taivaalla joku punainen tähti, on kai Mars.
Et sitten soittanut tänään.
Mulla ei ole saldoa, ääntä ei lähde, mittasin kuumeenkin jopa
me ei olla nähty kolmeen kuukauteen. Ehkä ensi kuussa.
Tai saisit tulla tänne, jäät ovat vihdoin lähteneet ja kaikki on kaunista.

Kaipaan nukkua kiinni sun selässä. Ottaisin ekaa kertaa paidan pois, haluan ihan iholle ja sen läpi, sulautua yhdeksi, jos nainen on miehen kylkiluusta niin minä olen sinun
pohjoisen puuttuvassa pimeydessä olen sinun
ei se etelä kaipaa minua enkä minä etelää, en tulisi sinne enää ikinä, jätin taakseni ne kadut ja ihmiset ja merituulen. Se ei ollut minua varten.

Harvoinhan minä itken.
Mutta ei ikävään ikinä totu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu