Olen tavannut miehen, joka vetää minua puoleensa, kuin magneetti.
Tiedän että hän pitää minusta, on itse sanonut. Meidän suhteemme on ollut tähän asti täysin fyysinen. Nyt tilanne on kuitenkin täysin jäissä. Yleensä olemme tavanneet minun aloitteestani, olen soittanut tai tekstannut. En kuitenkaan haluaisi olla liian hyökkäävä ja tungetteleva, koska miehiä se usein ahdistaa, joten en ole ehdottanut mitään n. kahteen viikkoon. Olen odottanut hänen aloitettaan. Mitään ei ole kuulunut.
Näen hänet päivittäin, mutta silloin olemme täysin normaaleja toisiamme kohtaan, sillä emme halua muiden huomaavan mitään. Hänen suhtautumisensa minuun ei ole muutunut mitenkään entisestä.
Eli mitä minun pitäisi tehdä. Odotella? Vai mennä suoraan juttelemaan ja todeta, että olen sen verran ihastunut häneen, että tämän hetkinen tilanne rassaa, kun en oikeastaan tiedä mitä hän minusta ajattelee/haluaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
En ole koskaan harrastanut seksiä sellaisen miehen kanssa, jota kohtaan en ole tuntenut voimakasta ihastumisen tai rakastumisen tunnetta. Toivoton romantikko siis...
Kysy suoraan, ei siihen kuole. Tuo epätietoisuus on itsellesi paljon tuhoisampi olotila