Onko Osku jyrsijän ravintoseos hyvä ruoka?

Hiiruliina

Meillä asustelee siis nyt kuusi hiirtä, neljä gerbiiliä (kaksi myydään lauantaina) ja vanha syyrialainen hamsteri. Olen yrittänyt perehtyä tähän ruokaan ja käynyt useassa lähteessä etsimässä tietoa, mutta joka paikassa tunnutaan tyrkyttävän Rapunzelia ja vain haukkuvan Oskua ja ylistävän Best Friends Festivalia, jossa on mielestäni näkyvästikin se iso kirkkaanoranssi porkkananpala ja todella vihreät salaatinlehdet ja keltainen maissi, sekä liikaa pähkinöitä ja auringonsiemeniä. Juuri tätä ruokaa syötin pienempänä hiirillemme ja hamstereillemme, joista toinen hiiri sai ison kyljen kokoisen kasvaimen ja toinen kuoli syöpään tai sydänkohtaukseen. Yksi siskoni hamsuista kuoli sydänkohtaukseen yllättäen ja tätä ruokaa syötettiin yhä. Onko näin että tämä ruoka tosiaan saada jonkun sairauden? Siltä se vaikuttaakin, netistä ja omien kokemusten seurauksena. Kyllähän ihminenkin sairastuu syödessään liikaa sokeria ja rasvaa, lihomisen seurauksena vaikka diabetekseen. Siksi perehdyn tähän Oskuun, jota ostin eilen ja jota en ole vielä antanut jyrsijöillemme, että nuo tapaukset eivät enää toistuisi. Tahdon oikeaa tietoa, en haukkumista Oskua paskimmaksi laaduksi. Rapunzelia voin harkita, kunhan saan siihen vain vanhempieni luvan, ja se ei ole helppoa. Tyydyn siis Oskuun, nyt ja ehkä tulevaisuudessakin. Ravintoarvot ovat seuraavat:

Raakavalkuainen: 13,4%
Raakarasva: 3,7%
Raakakuitu: 10,1%
Hehkutusjäännös: 5,0%

Muistakaamme, että MIKÄÄN ruoka ei ole täysin täydellinen, vaan sitä voi parantaa :)

10

3648

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • katti931

      Omasta mielestäni ei turhaan kehuta rapunzelia (tehty eläimiä ajatellen, ei ihmisen silmää). Missään en ole nähnyt kenenkään kehuvan best friend festivalia, tai oskua, siis perus markettimuonaa, joten niille sanon suoraan ei:n (väriaineiden takia, sekä sen että yksi seos muka sopisi kaikille jyrsijöille kanille). Luulen, että omat ekat hiireni kuolivat n. 1 vuoden ikäisenä juuri sen takia.

      Ihme juttu tuo sairaskohtaus, meilläkin nimittäin oskun aikana yksi hiiri kuoli yllättäen tukehtumiseen tai johonkin sellaiseen kohtaukseen, sillä oli myös 4 pientä kasvainta. Kyllä eläinkaupoissakin on erilaisia seoksia, sekä hiirille oma seos, tai hamsteri/gerbiiliseos, joka sopii hiirille myös.
      Rapunzel on kuitenkin pitkän linjan hiirikasvattaja ja tutkinut eri hiirilajien ruokintaa, joten herättää kyllä kunnioitusta tietoutta kohtaan. Rapun sivuilta voit myös katsoa ravintokoostumuksia.

      http://koti.mbnet.fi/rapunzel/rehut1.html#hiiret

      Ravintosisältö keskimäärin* / kg: Proteiini 16-16,5%, rasva 4,5-5%, kuitu 9%, tuhka 3-4%, kalsium 0,6%, fosfori 0,5%, kupari 10mg, E-vitamiini 50mg, A-vitamiini 6500ky, D-vitamiini 1500ky.

      http://www.oskutuote.fi/osku-tuotteet/jyrsijaen-ravintoseos Noilta sivuilta en löytänyt tarkempia tietoja oskun ravintosisällyksestä:

      Koostumus

      Vehnä
      Kaura
      Heinäpelletti
      Herne
      Maissi
      Johanneksen leipäpuu Valkoinen auringonkukka
      Hirssi
      Kasviperäiset sivutuotteet

      • Hiiruliina

        1. Tiedän, ja uskonkin että Rapunzel on laadukkaampaa, mutta ajattelin Oskua ihan perusruokana ja lisään muutenkin tuoreruokaa joka päivä/joka toinen päivä. Koirannappuloita, vähän juustoa, kurkkua, porkkanaa, kissanruokaa hieman, viiliä vähän (kaksi naarasta on kantavana), tomaattia, salaattia, kuivaa leipää/näkkäriä.

        2. Täällä on joku joskus esittänyt mielipiteensä turhankin rajusti haukkuen Rapunzelin ruokia ja ehdottomasti kehunut Festivalia.

        3. Ja minä en ole niin hölmö että uskon tuohon kaikki jyrsijät kanit hommaan, meillä ei edes ole kaneja, ja niille hankkisin täysin eri ruokaa.

        4. Hamsterillemne syötettiin kyllä Festivalia ja välillä Oskun herkkuruokaa, mutta silkliin emme antaneet kauheasti tuoreruokaa ajanpuutteen takia. Mielestäni herkkuruoka on todellakin herkkuruoka, eikä sovu pelkäksi ainoaksi ruoaksi. Voisin sekoittaa Oskua ja jotain muuta ruokaa, ettei tämä olisi ainoa ruoka. Mutta asiaan: Hamsteri kuoli juuri samalla tavalla kuin sinun, tukehtumalla. Otan osaa.

        5. Tässä asiassa harmittelen kanssasi: en minäkään löytänyt vaikka etsin samoilta sivuilta aiemmin. Todella vastuutonta mielestäni.


    • No, fakta vaan on että Osku on roskaa. Väriaineet aiheuttaa todistetusti kasvaimia & muita sairauksia. Jos syöttää lemmikkilleen myrkkyä, on ihan sama mitä muuta syöttää. Sitä paitsi, jyrsijän pääruoka on siemenseos. Sama kuin kanin pitää saada hyvää heinää, hiirellä tärkeintä on että se saa laadukasta siemenseosta tai pellettiä.

      "Koirannappuloita, vähän juustoa, kurkkua, porkkanaa, kissanruokaa hieman, viiliä vähän (kaksi naarasta on kantavana), tomaattia, salaattia, kuivaa leipää/näkkäriä."
      -Koiran ja kissanruuan kanssa kannattaa olla tarkkana että nekin on laadukkaita. Huonon koiranruuan proteiinit aiheuttaa herkästi iho-oireita. Parempi proteiininlähde on esimerkiksi kuivatutu sirkat tai jauhomadot, liha pelkiltään, kananmuna, pavut tai linssit jne.

      Viiliä, juustoa ja muita maitotuotteita en suosittelisi antamaan. Joo tiedän, moni suosittelee. Mutta kun miettii omalla päällä, niin ei hiiri luonnossakaan syö lehmämaitoa ;) Kalsiumia on todella runsaasti myös vihreissä lehtivihanneksissa kuten basilika ja lehtikaali ja siemenissä, ja kantavalle naaraalle voi lisäksi tarjota nakerrettavaksi kalkkikiven :)

      Jos Rapunzelin hankkiminen on liian vaikeaa, niin ei hätää, se ei onneksi ole ainoa hyvä ruoka. Ei välttämättä edes paras. Kun marssit mihin hyvänsä eläinkauppaan löydät varmasti parempaa syötettävää kuin Osku tai Best Friends. Tässä hyvä vertailu hamstereiden siemenseoksista, ja muutenkin täyttä asiaa ruokinnasta, moni sama asia pätee hiiriinkin :)
      http://hamsterit.net/2013/10/johdatus-hamsterin-ruokintaan/
      Hiirille sopivaa ruokaa on myös rottapelletit, hyviä on esim. Altromin, Regal Rat, Rat Complete ja Supa Rat.

      Itse syötän rotilleni kasvattajan itse tekemää siemenseosta, tulee rutosti halvemmaksi kuin ostaa kaupasta, ja ainakin on ravintoaineet kohdillaan, Niin että jos lähellänne asuu hiirikasvattajia, hekin saattavat myydä omaa seostaan :)

      • Hiiruliina

        1. No, asia selvä. En aio ottaa riskiä enään. Annoin eilen kaikille tuota Oskua, kun ei ollut muuta, mutta ostan lauantaina parempaa ruokaa. Tiedätkö, onko normaalia että heinäpussista tulee kaameaa pölyä/hiekkaa?? Ostin heinää nyt ensimmäisen kerran pitkään aikaan ja en tietenkään ole heinäasiantuntija enkä muista viime kerrasta oikein mitään.

        2. Meidän koiranruoka on laadukasta, se ostetaan aina eläinkaupast (en muista tällä hetkellä merkkiä) Vaikka kissanruoka on marketista, se on whiskasin märkäruokaa ja kissat ovat terveitä eikä niillä ainakaan mitään ongelmia ole.

        3. Kiitos uudesta tiedosta (lehtikaali ym.) mutta vaikka hiiri ei söisi luonnossa lehmänmaitotuotteita muuta kuin löytämällä satunnaisesti, voi kesyhiirelle antaa lisäravinteita, vaikka villihiiri onkin eri asia, koska ihminenhän kesyhiirestä huolehtii, villihiirestä ei kukaan. Ostan kalkkiven viim. Lauantaina, jos löydän. Olen löytänyt vain suolakiviä.

        4. Kiitos tiedoista, enköhän nyt osaa katsoa sopivaa ruokaa näille :)


    • "Tiedätkö, onko normaalia että heinäpussista tulee kaameaa pölyä/hiekkaa??"
      -Moni heinäpussi on ikävä kyllä aika pölyisiä :/ Paras heinä on pitkäkortista ja pölytöntä kotimaista kesäheinää, mutta yleensä hyvienkin pussien pohjalla on aika pölyisä loppu. Sinänsä jos heinää antaa pikkujyrsijöille virikkeeksi, sen laadun ei ole pakko olla ihan niin priimaa, mutta hyvässä heinässä on parhaiten ravintoaineita ja se maistuu parhaiten :) Mitään hyvää merkkiä on paha sanoa, kuulemma jossain päin ruokakaupan Osku-heinä on ollut ihan hyvää, mun kanille ei kelpaa kuin eläinkaupan laadukas heinä, se mieluummin nääntyy nälkään kuin syö huonoa :P

      • Hiiruliina

        Hyvä tietää :) Osku heinää näille annoinkin, ja söivät sitä melkeinpä heti :D hyvä vaan että kelpaa. Ja hauska juttu kaniltasi :D jotkut ovat nirsompia kuin toiset, onneksi noille kelpaa Osku heinä, saa ostettua läheltä. Kiitos vastauksesta :)


      • Hiiruliina

        Noniin, kävin eilen ostamassa hiirille Versele Lagan Rat Completea. Onko tämä nyt sitten hyvä ruoka? Ravintoarvot yms näytti hyvältä, mutta sisko heitti sen jo pois niin en voi katsoa niitä enää :/


    • hamsuham

      Sekin on hyvä, muttei todellakaan paras, ja onhan siinäkin väriaineita ym.

      • Rat complete on hyvä ruokaa, Osku edelleenkin roskis-kamaa :) Pelletin huono puoli on tietty että se on aika tylsää syötävää, eli sitten kannattaa käyttää mielikuvitusta tuoreruuan kanssa ja antaa vaikka heinää vielä nakerrettavaksi.


    • Anonyymi

      Mun kani syö countrys best pellettii

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä Päivi Räsänen todella sanoi a-studiossa

      ”Eutanasian sisällyttäminen hoitotoimenpiteiden joukkoon sotisi Päivi Räsäsen mielestä lääkärien etiikkaa vastaan. – Lää
      Luterilaisuus
      490
      1935
    2. Nyt alkaa näyttämään

      Siltä että se on oikeasti ohi.
      Ikävä
      130
      1906
    3. Olen pahoillani

      Että sinulla on ollut vaikeaa. Todella pahoillani. Onneksi sinulla on toivottavasti oikeat ihmiset tukena. Aidot ja rehe
      Ikävä
      93
      1410
    4. Himputti ku mä katoin kyllä

      että tutun näköinen mutta silti en muka siinä hetkessä tajunnut että se olitkin sinä ☹️🥺🤯🤦‍♀️
      Ikävä
      26
      1391
    5. Kukka ajoi rekan keulaa 13 tiellä?

      Liekö ajovirhe vai rekan etuvalot koukuttaneet kuljettajaa mikä johti tähän tapahtumaan.
      Kokkola
      26
      1225
    6. Kuinka herkkä olet itkemään?

      Itketkö koskaan, jos katsot vaikka lasten leffoja, mainoksia tai kuulet jonkin kappaleen, johon liittyy muistoja tai jok
      Sinkut
      213
      1059
    7. En edes tiedä

      Mitä susta haluan. Silti olet vapaamatkustajana mielessäni. Naiselle
      Ikävä
      74
      970
    8. Olet niin kaunis, että ihanuutesi on

      Eräänlainen kiinnekohta elämässäni ja muistutus siitä että elämällä on tarkoitus, siinä on järkeä. Olen onnellinen siitä
      Ikävä
      57
      957
    9. Kannattaa muistaa nainen

      Vanha Patu on vanha Patu. Nuorempi aina parempi.
      Ikävä
      98
      867
    10. Oho! Farmi Suomi -kisassa yllätyskäänne - Myös Wallu Valpio lankeaa ansaan: "En tiedä, kumpi..."

      Nyt kisa kovenee ja kierrepalloja tulee, jopa Wallulle! Farmi Suomi onkin kaivannut lisää buustia ja nyt sitä tulee. Lu
      Tv-sarjat
      4
      843
    Aihe