Missä kohtaa tulee joillekin se hetki että tänne on helpompi heittää ajatuksia kuin suoraan henkilölle? Hmmm. Mulle se, että ärsyttää vaan suunnattomasti etten saa mitä haluan, mutta tämäkin ärsytys menee ohi. Ei ole minusta kiinni.
Aaaargh
Palstalunatic
7155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kaikkea haluamaansa elämässä ei vaan millään saa. Siihen on vaan opittava elämään, että kaikkea ei vaan voi saada=) Vaikka kuinka kiukuttelisi ja huutaisi kuin pikkukakara=) Kaikkea ei vaan saa.
Juujuu. Jouluaatto oli tulossa, mut se peruttiin sitten tämän pikkukakaran osalta. Mutta hei, tulee se seuraava jouluaatto kuitenkin ;D
Kuinka tuttua:) Tänne on helppo purkaa v***tus kun kaikki menee päin peetä. Mä oon ihastunut yhteen mieheen mutta siitä nyt ei ota pirukaan selvää mitä se ajattelee niin käyn sitten aika ajoin täällä ns. purkautumassa, muuten hajoo oma pää. Omasta mielestäni oon tehnyt kyllä tunteeni aikalailla selväksi tälle miehelle mut nähtävästi hällä ei ole tunteita mua kohtaan kun mitään ei tapahdu. Itseni oon nolannut jo ihan tarpeeksi niin raja menee siinä että mä en häntä ulos pyydä. Kai tää kaikki menee jossain vaiheessa ohitse, siihen saakka käyn täällä:)
Tossa vaiheessa pitäis jo vähän tajuta, että sitä miestä ei sitten kiinnosta. Valitettavasti. Kyllä se siitä=)
Siinäpä se onkin kun hän kuitenkin juttelee, flirttailee ja hymyilee joka kerta kun nähdään niin vähän menee ristiin noi signaalit ettei ois kiinnostunut :/
Jos ei häntä ihanuutta näe,niin varmaan tänne helpommin onnistuu.Tiiä sitten enempää,kun en montaakaan kommenttia ole laittanu.
Hei, olen nyt vaan lueskellut.
Tämä lienee aloitus johon voin samaistua. Mulle on tullut jo se hetki, ollut jo pitkän aikaa, hetki palstalla vaan, muut haihattelut karisseet :)
Mietin missäs vaiheessa tulee se hetki kun täällä olo käy tarpeettomaksi. Huomaan usein täällä käydessä, et kyllä sekin hetki on lähellä.
Häntä ajattelen edelleenkin, vaikka ei nähdä enää. Mitä mä luulin, en mitään... alun pitäenkään.. Mä vaan en voinut tunteilleni mitään.
Mä koin oman tilanteeni niin vaikeaksi ja mielessäni huusin jotakin muutosta, joka toisi asiaan helpotusta, ja niin kävi. Muutama vuosi meni, etten muista mitään kivaa kesälomista, edes joulu ei tuntunut joululta. Ikävä oli toisinaan suunnaton.
Mä jotenkin vaan tiedän, et häntä en unohda, mutta elän omaa elämääni, ja hänen toivon olevan onnellinen siellä missä on ja kenen kanssa sitten onkin.