Onko maataloustuki kuluttajan vai viljelijän tuki?

MTK:n edustaman näkemyksen mukaan kuluttajat olisivat sossuluukulla, jos maatalouden tuet lopetettaisiin.

Väite pitää sisällään ajatuksen, että Suomen maatalous pärjäisi kilpailussa tuontia vastaan ilman tukia.
Erikoista, koska nimenomaan Suomen kansallisia tukia on perusteltu Supmen vaikeilla luonnonolosuhteilla.

Myös väitetään ihan perustellusti, että ruoan hinnassa raaka-aineen osuus on pieni. Miksi siis ruoan hinta nousisi paljon, jos raaka-aineen hinta olisi maailmanmarkkinahintaista (siis tuettoman).

Jos maataloustuella halutaan tukea kuluttajaa, eikö yksinkertaisempaa poistaa esim. ruoan arvonlisävero, kuin jakaa tukea monenkymmennen järjestelmän kautta.

Ehkä maataloustuki ei olekaan kuluttajien tuki...
1061324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 106

Vanhimmat

vain yksnakkiset pellervolaiset uskovaiset näkevät kilpailukyvyttömään tuotantoonsa saamansa rahat subventiona kuluttajalle.

Äänestä
  • Kysymys ei nyt liene näystä.
    Jos maanviljelijä luovuttaa tuotteensa kuluttajan käyttöön noin puoleen hintaan tuotantokustannksia vastaavasta hinnasta maataloustukia vastaan, kuten suuri enemistö päättää, menee silloin maataloustukien subventio kuluttalle. Maanviljelijä vain tekee työn.

    Äänestä

  • rost voorti kirjoitti:

    Kysymys ei nyt liene näystä.
    Jos maanviljelijä luovuttaa tuotteensa kuluttajan käyttöön noin puoleen hintaan tuotantokustannksia vastaavasta hinnasta maataloustukia vastaan, kuten suuri enemistö päättää, menee silloin maataloustukien subventio kuluttalle. Maanviljelijä vain tekee työn.

    subventiosta hyötyy pellervolainen elintaviketeollisuus, tukien vaikutus kuluttajan ruokakoriin on vain muutama prosentti

    puhtaasti kuluttajahinnoittelun näkökulmasta olisi lähes sama valmistaa elintarvikkeet-tuontiraaka-aineista

    Äänestä

  • cro magnon kirjoitti:

    subventiosta hyötyy pellervolainen elintaviketeollisuus, tukien vaikutus kuluttajan ruokakoriin on vain muutama prosentti

    puhtaasti kuluttajahinnoittelun näkökulmasta olisi lähes sama valmistaa elintarvikkeet-tuontiraaka-aineista

    tukien vaikutus on pieni, jos tilaa taxilla pizzaa kotisohvalle, mutta jos valmistaa itse ruokansa maataloustuilla, noin puoleen halvennetuista maataloustuotteista, on vaikutus ihan toista luokkaa.
    Eiköhän nytkin jo käydä jalostuttamassa euroopan halvimpia suomalaisia maataloustuotteita halvemman työvoiman maissa.
    Uskoakseni ei suomeen tuotaisi kalliimpia raaka-aineita jalostettavaksi kalliimmalla työvoimalla, vaan jalostus tehtäisiin esim. Baltiassa tai Puolassa.
    Ei ole vaikea arvata, kuka jäisi työttömäksi.
    Ymmärrän toki, että kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa näin monimutkaisessa asiassa.

    Äänestä

  • rost voorti kirjoitti:

    tukien vaikutus on pieni, jos tilaa taxilla pizzaa kotisohvalle, mutta jos valmistaa itse ruokansa maataloustuilla, noin puoleen halvennetuista maataloustuotteista, on vaikutus ihan toista luokkaa.
    Eiköhän nytkin jo käydä jalostuttamassa euroopan halvimpia suomalaisia maataloustuotteita halvemman työvoiman maissa.
    Uskoakseni ei suomeen tuotaisi kalliimpia raaka-aineita jalostettavaksi kalliimmalla työvoimalla, vaan jalostus tehtäisiin esim. Baltiassa tai Puolassa.
    Ei ole vaikea arvata, kuka jäisi työttömäksi.
    Ymmärrän toki, että kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa näin monimutkaisessa asiassa.

    juuri näin bulkkia, oli se maataloustuotteita tai elintarvikkeita, kannattaa tuottaa/tehdä siellä missä se on tehokkainta. vaikkapa elintarvikkeita ja maataloustuotteita balttiassa ja brasiliassa

    nykymaailmassa erikoistuminen on tarpeen kilpailukyvyn takaamiseksi
    täällä havumetsävyöhykkeellä kannattaa investoida biotuotetehtaaseen eikä viininviljelyyn.
    .
    markkinatalous huolehtisi kyllä tarkoituksenmukaisesta kotimaisesta maataloustuotannosta

    Äänestä

  • rost voorti kirjoitti:

    Kysymys ei nyt liene näystä.
    Jos maanviljelijä luovuttaa tuotteensa kuluttajan käyttöön noin puoleen hintaan tuotantokustannksia vastaavasta hinnasta maataloustukia vastaan, kuten suuri enemistö päättää, menee silloin maataloustukien subventio kuluttalle. Maanviljelijä vain tekee työn.

    Tuki menee maanviljelijälle, teollisuudelle, kaupalle ja suomalaisia tuotteita suosiville kuluttajille. Perusteluna tuille on omavaraisuus ja työllisyys. Tuulan saisi halvemmalla etelämpää ostettuna.

    Äänestä

  • 13"18 kirjoitti:

    Tuki menee maanviljelijälle, teollisuudelle, kaupalle ja suomalaisia tuotteita suosiville kuluttajille. Perusteluna tuille on omavaraisuus ja työllisyys. Tuulan saisi halvemmalla etelämpää ostettuna.

    Ja teollisuus on tässä sekä omistajat että työntekijät.

    Äänestä

  • rost voorti kirjoitti:

    tukien vaikutus on pieni, jos tilaa taxilla pizzaa kotisohvalle, mutta jos valmistaa itse ruokansa maataloustuilla, noin puoleen halvennetuista maataloustuotteista, on vaikutus ihan toista luokkaa.
    Eiköhän nytkin jo käydä jalostuttamassa euroopan halvimpia suomalaisia maataloustuotteita halvemman työvoiman maissa.
    Uskoakseni ei suomeen tuotaisi kalliimpia raaka-aineita jalostettavaksi kalliimmalla työvoimalla, vaan jalostus tehtäisiin esim. Baltiassa tai Puolassa.
    Ei ole vaikea arvata, kuka jäisi työttömäksi.
    Ymmärrän toki, että kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa näin monimutkaisessa asiassa.

    Maataloustuilla kompensoidaan maailmanmarkkinahinta ja suomalaisen satotavoitteiden pienuus viljelijöille jotta heidän kannattaisi tuottaa suomalaisessa ilmastossa ylipäänsä mitään jos tuet lopetettaisiin suomalainen lähiruoka ja elintarviketeollisuus ajautuisi myös lähes konkurssikypsään tilaan. Hmm .Ellei näin olisi jäisi henkilövaaka kuten myös kaikenmaailman fitnes- ja ruokakurssit ja liikalihavuus suomalaisessa yhteiskunnassa lähestulkoon historianhyllyköihin..

    Äänestä

  • rost voorti kirjoitti:

    tukien vaikutus on pieni, jos tilaa taxilla pizzaa kotisohvalle, mutta jos valmistaa itse ruokansa maataloustuilla, noin puoleen halvennetuista maataloustuotteista, on vaikutus ihan toista luokkaa.
    Eiköhän nytkin jo käydä jalostuttamassa euroopan halvimpia suomalaisia maataloustuotteita halvemman työvoiman maissa.
    Uskoakseni ei suomeen tuotaisi kalliimpia raaka-aineita jalostettavaksi kalliimmalla työvoimalla, vaan jalostus tehtäisiin esim. Baltiassa tai Puolassa.
    Ei ole vaikea arvata, kuka jäisi työttömäksi.
    Ymmärrän toki, että kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa näin monimutkaisessa asiassa.

    On vajaata väittää maatalouden kannattavan ilman tukia Suomessa. Miksi täällä on vielä maataloutta? Koska se on hyvää bisnestä äveriäille viljelijöille.
    Maatalous tukien maksu on aivan turhaa koska sillä euromäärällä mikä upotetaan ahneiden viljelijöiden pojattomaan kitaan toisi ulkoa parempia elintarvikkeita ja jäisi vielä ylikin. Maajussitkin pääsisivät kadehtimaansa kortiston elätiksi, elättejä kun ovat jo nyt.

    Äänestä

  • Luulisin, että sillä halutaan turvata kotimainen ruuantuotanto. On erittäin vaarallista olla riippuvainen tuontiruuasta.

    Äänestä

  • Toinen vaihtoehto tietenki jättää Suomen maatalous ilman tukia ja alkaa ostamaan kaikki maataloustuotteet ulkomailta.Sitte ei vain ole niin suurta varmuuitta ostetun laadusta.

    Muuten,Euroopassa ei ole yhtäkään matta,missä ei tueta maataloutta.

    Äänestä

  • rosvotorti kirjoitti:

    On vajaata väittää maatalouden kannattavan ilman tukia Suomessa. Miksi täällä on vielä maataloutta? Koska se on hyvää bisnestä äveriäille viljelijöille.
    Maatalous tukien maksu on aivan turhaa koska sillä euromäärällä mikä upotetaan ahneiden viljelijöiden pojattomaan kitaan toisi ulkoa parempia elintarvikkeita ja jäisi vielä ylikin. Maajussitkin pääsisivät kadehtimaansa kortiston elätiksi, elättejä kun ovat jo nyt.

    Osta tila ja kokeile saada se kannattavaksi tuilla tai ilman, kun noin rikkaita viljelijöitä kadehdit. Tiloja saa ostaa pienempiä tai isompia mistä päin Suomea tahansa...

    Toinen pointti, jos Suomesta lopetetaan maataloustuet, se ei auta täällä ketään eikä yhtään mitään, koska tukia myönnetään kaikkialla maailmassa, jossa jotain viljellään. Eli pitäisi tehdä maanosien tai maailmanlaajuinen sopimus tukien lopettamisesta. Ts. Suomesta tuet lopetetaan, on helpompiakin tapoja ampua omaan jalkaan...

    Äänestä

  • rost voorti kirjoitti:

    Kysymys ei nyt liene näystä.
    Jos maanviljelijä luovuttaa tuotteensa kuluttajan käyttöön noin puoleen hintaan tuotantokustannksia vastaavasta hinnasta maataloustukia vastaan, kuten suuri enemistö päättää, menee silloin maataloustukien subventio kuluttalle. Maanviljelijä vain tekee työn.

    Jos maanviljelys ei kannata ilman tukiaisia niin sitten pitää mennä normaaliin palkkatyöhön ja totutella siihen,että töissä olla joka arkipäivä työnantajan määräämänä ajankohtana.Ei silloin nukuta päikkäreitä keskellä päivää,eikä käydä metsällä/kalassa.

    Äänestä

  • rost voorti kirjoitti:

    Kysymys ei nyt liene näystä.
    Jos maanviljelijä luovuttaa tuotteensa kuluttajan käyttöön noin puoleen hintaan tuotantokustannksia vastaavasta hinnasta maataloustukia vastaan, kuten suuri enemistö päättää, menee silloin maataloustukien subventio kuluttalle. Maanviljelijä vain tekee työn.

    Katselin koska näitä tuliaisten puolustajien kommentteja on tullut niin keskellä päivää!! Siitäkin sen työnmäärän näkee jos on aikaa netissä roikkua.Oikea duunari on töissä,eikä notku täällä netissä keskellä arkipäivää.Helvetin loiset...menis oikeisiin töihin ja lopettais yhteiskunnanvaroilla elämisen.

    Äänestä

  • kaupunki asukas. kirjoitti:

    Toinen vaihtoehto tietenki jättää Suomen maatalous ilman tukia ja alkaa ostamaan kaikki maataloustuotteet ulkomailta.Sitte ei vain ole niin suurta varmuuitta ostetun laadusta.

    Muuten,Euroopassa ei ole yhtäkään matta,missä ei tueta maataloutta.

    Jussit pärjää ilman tukiakin. Joka vuosi ei tarvitse ostaa isompaa traktoria kuin naapuri osti äsken. Eikä niitä tarvitse olla joka pellolle omaansa. Jussit pitää panna kouluun että oppivat käytännön taloutta. Monet isännät ei tiedä mihin tukijaiset sijoittaa niin ostampa uusia koneita kun niistä saa verovähennyksiäkin.

    Äänestä

  • rost voorti kirjoitti:

    Kysymys ei nyt liene näystä.
    Jos maanviljelijä luovuttaa tuotteensa kuluttajan käyttöön noin puoleen hintaan tuotantokustannksia vastaavasta hinnasta maataloustukia vastaan, kuten suuri enemistö päättää, menee silloin maataloustukien subventio kuluttalle. Maanviljelijä vain tekee työn.

    kummllista että ruotsi ja norjan maatalous ptyy tuottamaan samat elintarvikkeet kolmasosalla suomalaisen viljelijäveljensä kustannuksista. johtuisko osaamisesta.

    Äänestä

  • rotuvoortti kirjoitti:

    kummllista että ruotsi ja norjan maatalous ptyy tuottamaan samat elintarvikkeet kolmasosalla suomalaisen viljelijäveljensä kustannuksista. johtuisko osaamisesta.

    Tai sitten paikallinen Atria/Hk ja/tai S- ja K-ryhmä ostavat tuotteet pyydettyyn hintaan eivätkä uhkaile tuonnilla saadakseen mahdollisimman paljon voittoja. Yritä siinä sitten hävittää navetallinen teurasikäisiä eläimiä.

    Äänestä

  • rosvotorti kirjoitti:

    On vajaata väittää maatalouden kannattavan ilman tukia Suomessa. Miksi täällä on vielä maataloutta? Koska se on hyvää bisnestä äveriäille viljelijöille.
    Maatalous tukien maksu on aivan turhaa koska sillä euromäärällä mikä upotetaan ahneiden viljelijöiden pojattomaan kitaan toisi ulkoa parempia elintarvikkeita ja jäisi vielä ylikin. Maajussitkin pääsisivät kadehtimaansa kortiston elätiksi, elättejä kun ovat jo nyt.

    No jaa, sen enempää maataloudesta tietämättömänä (paitsi syön) niin ketähän täällä saa maataloustukia? Wahlroos ja Laakkonen. Noiden kahden yhteen laskettu tukisumma on sellainen, että sillä rahalla varmaan 200 oikeaa maanviljelijää tekisi ruiokaa.

    Äänestä

Tarkoitat siis 3% suomen kansasta pystyisi yksin jonkun asian päättämään?

Äänestä
  • kepulisossut siipeilijöineen muodstavat huomattavasti suuremman osan kansasta.
    he ovat onnistuneet suorastaan loistavasti tehottoman maatalouden tukien viivytystaistelussa

    Äänestä

  • maho isäntä kirjoitti:

    kepulisossut siipeilijöineen muodstavat huomattavasti suuremman osan kansasta.
    he ovat onnistuneet suorastaan loistavasti tehottoman maatalouden tukien viivytystaistelussa

    Onko kepulla jo enemmistö???
    Tämäpä uutinen!!!
    No pian ovat vaalit....

    Äänestä

  • enemmistöööö kirjoitti:

    Onko kepulla jo enemmistö???
    Tämäpä uutinen!!!
    No pian ovat vaalit....

    No johan om (maatalous)markkinat!

    Ensinnäkin, on turhua puhua maatalousmarkkinoista.
    Puhutaan mieluummin elintarviketeollisuudesta.
    Kun Suomi putos puusta, niin nämä neljän lehmän pientilat ajettiin alas.
    Kymmeniä tuhansia pientiloja lopettaa joka vuosi...

    Kuka hyötyy?
    Kuka omistaa makkaratehtaat?
    Kuka sanelee sianlihan ja maidon hinnan?
    Aivan kuten suuri osa kaupunkilaisista omistaa metsiä, omistavat he osakkeitakin.
    Ja "markkinat" määräävät, eli osakkeiden pitää tuottaa.
    Siksi makkaratehtailta irtisanotaan väkeä.
    Siksi sianlihasta maksetaan alle neljä euroa kilolta tuottajalle.
    Siksi ruoka on kallista.
    Ja tukku vetää välistä. Täysin turha porras kaupan ketjussa.

    Äänestä

  • Osakkeiden omistaja kirjoitti:

    No johan om (maatalous)markkinat!

    Ensinnäkin, on turhua puhua maatalousmarkkinoista.
    Puhutaan mieluummin elintarviketeollisuudesta.
    Kun Suomi putos puusta, niin nämä neljän lehmän pientilat ajettiin alas.
    Kymmeniä tuhansia pientiloja lopettaa joka vuosi...

    Kuka hyötyy?
    Kuka omistaa makkaratehtaat?
    Kuka sanelee sianlihan ja maidon hinnan?
    Aivan kuten suuri osa kaupunkilaisista omistaa metsiä, omistavat he osakkeitakin.
    Ja "markkinat" määräävät, eli osakkeiden pitää tuottaa.
    Siksi makkaratehtailta irtisanotaan väkeä.
    Siksi sianlihasta maksetaan alle neljä euroa kilolta tuottajalle.
    Siksi ruoka on kallista.
    Ja tukku vetää välistä. Täysin turha porras kaupan ketjussa.

    Kaikesta vetävät välistä myös ketjuorganisaatiot:eli elintarviketeollisuus ensin ja sen jälkeen S- ja Ketjut ja sitten se kauppias.....

    Äänestä

---

Äänestä
  • .
    olet onnistunut tiivistämään palstan pellervolaisen argumentaatiotaidon asiasisällön

    Äänestä

"Onko maataloustuki kuluttajan vai viljelijän tuki? "
Kaikkein eniten maataloustuki on suomalaisen teollisuuden, kaupan ja työllisyyden tuki. Tämä on myös se syy miksi maataloustuki nauttii laajaa kannatusta yli puoluerajojen. Ilman kotimaista alkutuotantoa koko elintarvikesektori kutistuisi merkittävästi, ja sitä eivät asioista päättäjät halua.

Jos katsoo elintarvikkeiden tuontitilastoja, tai kaupan hyllyjä, niin havaitsee että alan tuonti on suurimmaksi osaksi valmiita jalosteita, hyvin vähän tänne mitään raaka-aineita tuodaan.

Äänestä

"FORSSA Vasemmistoliiton Janne Nieminen ja keskustan Timo Kaunisto unohtivat puoluerajat ja yhdistivät voimansa Lounais-Hämeen eurovaalikiertueella.

– Yhteiskiertueelle ajoi huoli Suomen maatalouden ja elintarviketeollisuuden tilanteesta, eurovaaliehdokkaat toteavat eivätkä näe ristiriitaa siinä, että tulevat hyvin erilaisista puolueista.

– MTK ja elintarviketyöläiset ovat tehneet yhteistyötä aiemminkin, Nieminen huomauttaa.

Huoli on yhteinen, sillä jos maataloustuotanto Suomessa vähenee, tietää se vähennystarvetta myös jatkojalostuksen piirissä.

– Kyse on lopulta työpaikoista, kaksikko linjaa."

http://www.forssanlehti.fi/uutiset/?newstitle=Tuottaja+ja+teurastaja+kampanjoivat+yhdess%E4

"EU-vaalit 2014.
Elintarviketeollisuus tarvitsee kotimaista raaka-ainetta.

Suomessa valmistettujen elintarvikkeiden kotimaisuusaste on 82 prosenttia. Elintarviketeollisuuden osuus jalostettujen elintarvikkeiden kotimaanmarkkinoista on 79 prosenttia.
 Koko elintarvikeketju maataloudesta elintarviketeollisuuteen ja kauppaan työllistää Suomessa noin 300 000 henkeä. Se tekee noin 12 prosenttia maamme työllisestä työvoimasta. 
Suomalaisen maa- taloustuotannon säilyttäminen ja kehittäminen on jatkossakin tärkeää elintarviketeollisuudelle.
Suomalaisen maatalouden toimintamahdollisuuksia ei pidä heikentää ylimitoitetuilla ympäristö- ja eläinten hyvinvointivaatimuksilla."
Elintarviketeollisuusliitto
www.etl.fi/www/fi/lausunnot/kannanotot/EU_vaaliteemat_2014.pdf‎

Äänestä
  • Totta!

    Jos yksisilmäisesti tuijottaa, mistä saa ruokaa halvimmalla tuotettuna (enpä muuten itse uskaltaisi tällaista "moskaa" - siis ylijäämätavaraa - ostaa, varsinkaan kun ei tiedä tuotanto-olosuhteita yms.), unohtuu ESIMERKIKSI tämä suuri työllistävä vaikutus.
    Mitä nämä ihmiset sitten tekisivät, jos ei olisi elintarviketeollisuutta! Kuka maksaisi heidän elannon???

    Kannattaa katsoa muuallekin kuin siihen mihin oma nenä näyttää!!!!

    Äänestä

merkitys on ihmiset sitoa mammonan järjestelmän orjuuteen.

Äänestä

Viime vuosien aikana tapahtuneista elintarvikkeiden hintojen korotuksista ei tuottajille ole tullut juurikaan, suurin osa mennyt ruokakaupoille, eli S- ja K-ryhmälle.
Suomessa on duopoli em. ketjujen kesken, kilpailu on liian pientä.

Äänestä

vihaa niin paljon kuin omavaraisia ihmisiä ja tästä syystä koko talousjärjestelmä on rakennettu niin, ettei kukaan voisi olla omavarainen vaan talouden hallitsijat voisivat estää täydellisesti omavaraisuuden. Kalastajat ja maanviljelijät pitää saada velkaorjuuteen, samoin mielellään kaikki ihmiset myös ja kun rikkaiden raha on vain bittejä vailla todellista arvopohjaa, niin heidänkin omavaraisuus on kuin haihtuva pilvi taivaalla.

Tietysti Jumalassa ihmisellä on se hyvä turva ja tuki ja Jeesuksen apostolit myös olivat valmiit kaikesta luopumaan ja evankeliumia julistivat Jumalan Hengen voimassa ja marttyyrikuoleman monet kokivat sillä tämän maailman Saa-tana talouden ruhtinaana heitä vihasi, samoin Jeesusta vihasi se rikas ylipapisto aikoinaan sillä Jeesus oli heitä arvostellut ja rahan kanssa tekevät Jumalan temppelistä ajoi Jeesus pois ruoskalla ja kaatoi pöytänsä, sillä kukaan ihminen ei voi yhtä aikaa totuudellisesti sekä rakastaa Jumalaa että rakastaa mammonaa, sillä jokainen ihminen vihaa toista ja rakastaa toista. Tässä on meille jokaiselle ihmiselle se valinnan paikka myös.

Äänestä

Hyödyttää kuluttajaa ja viljelijää. Joku raja noihin tukiin tulisi kuitekin vetää...

Äänestä

Maataloussektorin kokonaistuki (Eu-tuet, suorat kotimaiset tuet ja epäsuorat tuet kuten mm matalousyrittäjien eläkelaitoksen saama valtion osuus) on lähes 4 mrd:n luokkaa. Tukien määrä on suurempi kuin tuotannon arvo. Tuet eivät juurikaan hyödytä kuluttajia sillä tuonnilla voitaisiin korvata kotimaan tuotanto. Maatalouden harjoittajista vain harvat menestyisivät pelkällä Eu-tuella, joten kotimainen maataloustuotanto supistuisi olennaisesti. Kriisiaikojen varalla jonkin tasoinen tuotanto on syytä turvata vaikka se maksaakin maltaita.

Äänestä

kuluttajan etu ole koska palkansaajat maksavat ne veroina.Oikein olisi silloinkun siinä ei olisi niitä välikäsijä ja tuottaja saisi tuotteestaan oikean hinnan ilman S-ja K- ryhmän vetämässä välistä.Teollisuus ja kauppa suuremaksi määrää tuotteen hinnat tuottajalle ei tuottaja.

Äänestä
  • Juurikin on onneksi LIDL joka tulee sekaamaan K-jaS-Ryhmän monopolia. LIDL on selkeästi nousemassa haastajaksi kys.ryhmille ,koska ihmiset äänestävät rahallaan.Paska juttu koska periaatteessa vihaan että täällä juhlii ulkomainen kauppaideologia ja vielä Saksasta. MUTTA. Itse haluaisin enemmän ns. suoramyyntimyymälöitä joista saisi lähiruokaa ilman välikäsiä.Puhdas ruoka,parempi mieli.

    Äänestä

Meillähän on eteäsuomalaisten kaupunkilaisten hallitus joka taatusti niin kuin kaikki edeltäjätkin ajaa veromaksajan ja kuluttajan asiaa 24/7 ,mutta miksi se
ei poista maataloustukia? Miksi yksikään taloudellinen tutkimuslaitos ei esitä maataloustukien poistoa? Tukien poistoa vuosikymmenestä toiseen vaatii sohvaperunat jotka ovat vailla alan koulutusta ja työkokemusta puhumattakaan siitä että olisiavat euroakaan maatalouteen sijoittaneet.

Äänestä
  • kaikki tutkimuslaitokset ovat kepu virkamiesten käytös ei ne poistoo aja vaikka tukia ei tarvitakaan, ne vaan valehtelee että tukee lisää emmä pärjää eli sairasta toimintaa maataloustuet, tuetaan miljoona omistajaa hullun touhuu,,,

    Äänestä

maataloustuet POIS jussit törsää tukiaisilla,laiteytaan kirkonkokoisia traktoreja,puimureita,syövät tukiaisilla hankittua ruokaa,lihat,viljatuotteet,kananmunat,perunat ymm,diisseliautot saavattankata tuenpiiriin huollot ymmmmmmm

Äänestä
  • voi kateellinen ressu..osta tila ja rupea ´nauttimaan´ tuista! sä et ole oikeaa viljelijää nähnytkään...

    Äänestä

  • justjoo kirjoitti:

    voi kateellinen ressu..osta tila ja rupea ´nauttimaan´ tuista! sä et ole oikeaa viljelijää nähnytkään...

    ENMUUTEN OLENÄHNYT OIKEATA MAANVILJELIÄÄ,olennähnyt vain tukiviljelijän

    Äänestä

  • Niin mitä sitten, että laitetaan kirkon kokoisia traktoreita? Niinhän se pitääkin tehdä.

    Se on ihan tutkittu juttu, että tehokkuus lisääntyy ja polttoainetaloudellisuus paranee isommissa yksiköissä.

    Esimerkiksi rahtilaivan polttoainetaloudellisuus on sitä parempi, mitä isompi laiva on, kun kulutus lasketaan suhteessa tehtyyn työhön. Ja se on huomattavasti parempi isomman laivan eduksi. Sama pätee moneen muuhunkin koneeseen ja laitteeseen.

    Traktorin kokoon vetoaminen on kovin irrationaalinen perustelu, kuulostaa siltä, että sinua kismittää, kun jollakin on iso traktori.

    Äänestä

Ruoan ALV:in lasku olisi vain tulonsiirto valtiolta K- ja S-ryhmille. Hinnat laskisivat hetkellisesti, mutta sitten nuo duopoliketjut nostaisivat hinnat entiselle tasolleen ja se erotus menisi verovaroista siis noiden ketjujen voittoihin. Sekä maanviljelijät että kuluttajat häviäisivät.

Äänestä

Jos tuet lopetettaisiin, suomen kauppatase huononisi entisestään merkittävästi. Millä me sitte ostaisimme niitä elintarvikkeita ulkomailta, kun rahaa virtaa vain ulos mutta ei sisään? Velaksiko?

Toinen seikka on omavaraisuus, jos ei ole omaa ruuantuotantoa, ei tarvita armeijakaan. Mahdoton tietää vaikka vuosikymmenen päähän maailman elintarvikemarkkinoiden tilannetta, tai tilannetta yleensäkään.

Kyllä verorahoja turhempaankin laitetaan kuin ruuan tuotantoon. Älytöntä aina kitistä niistä.

Äänestä
  • Verkusonnit ja voortit ei huononna kauppatasetta? Maatalouden koneitten hinnalla saisi tuotua kaikille Suomalaisille ruuan ulkomailta (puhtaasti tuotetun) toisin kuin Suomalainen sernopiili soppa joka säteilee pimeässä komerossa.

    Äänestä

  • tsirinuvoski kirjoitti:

    Verkusonnit ja voortit ei huononna kauppatasetta? Maatalouden koneitten hinnalla saisi tuotua kaikille Suomalaisille ruuan ulkomailta (puhtaasti tuotetun) toisin kuin Suomalainen sernopiili soppa joka säteilee pimeässä komerossa.

    Höpö höpö.

    Kyllä sen ulkomaisenkin ruuan tuottamiseksi tarvitaan koneita sekä työvoimaa. Ruuan tuotannon puhtauteen on kaikista helpoin vaikuttaa kotimaassa. Paljon hankalampi sitä on tehdä tuontiruuan kanssa.

    Oman ruuantuotannon säilyttäminen on jo pelkästään huoltovarmuus kysymys, ruoantuotannon suhteen pitäisi olla omavarainen, jokainen sitä kuitenkin tällä pallolla tarvitsee.

    Lähes kaikki länsimaiset valtiot tukevat omaa tuotantoaan ja tukien tarve korostuu entisestään pohjoisessa.

    Äänestä

MAATALOUSTUKI ON KAUPAN TUKI,SINNE NE KAIKKI RAHA UPPOAA.

SOINI JA KAIKKI MUUT PASKAMAHA MINISTERIT ISTUVAT KAUPAN

HALLITUKSISSA JA ANTAVAT KAUPALLE TÄYSIN VAPAAT KÄDET KUSETTAA KAIKKIA.

Äänestä

Eu -aikaan kun siirrytiin muutos maataloudessa oli suuri.alettiin tehdä jos jonkinlaista Direktiiviä ja tukioikeuksia ja sanktioita.
Se mikä oli meillä maanviljeliöillä opittua tietoa .piti nyt laittaa papererille kaikkien katsottavaksi ja syynättäväksi.Ja kun ei vielä uskottu viljelijää niin palkattiin tarkastajat.Elikkä viljeliöiden työmäärää lisättiin paperisodalla.
Nyt ruuan hinta noussu ja viljelijän tuotantokustannukset nousseet. Ja pellon hinta on jo nyt korkea ja vuokrapellolta ei jää enää käteen edes sitä kuulua työn iloa..Joten eikun viljelijän pitää laajentaa ja lisätä työtä.
Lihan hinta ,kuin myös maidonhinta on tuottajalle törkeen halpa.Jotta viljeliä jotenkin pärjää on maksettava tukia.Enkä kyllä itsekään enää tiedä kenelle se tuki oikeesti jää. Maidon ja lihan jalostukseen ,vaiko sinne kaupan hyllylle?
Nyt on myös tehty jos jonkin moisia kytköksiä tuonne neuvonta portaaseen ,jos et ota vastaan laskelmia ,neuvoja suuripalkaisilta neuvojilta ,et voi myös saada tukia.Kysyn vain miksi niin moni viljelijä vaihtaa alaa? Luulisin että syy on siinä valtavassa työmäärässä suhtessa käteenjäävästä tulosta.Koskaan en ole pystynyt tekemään ulkomaa matkaa saatikka pitämään kk.lomaa.Saatikka ajamaan mersulla.
Mutta tämä on oma valinta ,tämä ammatti.Joka sitäpaitsi työllistää melkoisesti ihmisiä ja pitää maaseudun asuttuna .

Äänestä
  • Kyllä:

    Oletetaan että minulla on 100 arvoinen tuote. Heppu tulee luokseni ja lupaa antaa minulle 60 ja sitten vaatii että myyn tuotteen pois 50llä. Asia näyttää että kauppa on hyvä, mutta kaveri ei maksa tuota omistaan vaan minun ja sinun rahoista. Lisäksi tuohon diiliin pakotetaan suostumaan. WTO ei ole maailman vapaakauppajärjestö vaan pakkokauppajärjestö. Ellei tuohon järjestöön kuulu niin sellainen on sitten kuin iran tai P-Korea ja valtava propagandakoneisto käynnistyy heidän mustamaalaamiseksi. Iranin on ollut valtava este sille ettei ahneet ole saaneet määritellä polttoaineen hintaa täysin mieleisekseen..

    Sama koskee ruokatuotantoa. Jos näet millainen systeemi ja aate kaiken takana on niin sellaisia haukutaan välinpitämättömiksi kun todellisuudessa nuo tahtovat muiden parasta. Sitten nämä MTKt ja muut "tutkijat" tulevat suoltamaan eliitin sanelemaa propagandaa.

    Äänestä

Sanoisin että puolitettaisiin avl ja lisätäis iso palkasten verotukeen saman verran valtion veroa.
Ruoka maksaa Suomessa näin paljon koska teolisuus ja kauppa vie niin paljon välistä.Tuottajan osuus on niin pieni että jos muut sais saman verran niin ruoka maksais korkeintaan kolmanneksen tästä hinnasta.

Äänestä
  • Lisäisin vielä että millähän rahalla noi isot marketit on rakennettu kuin kauppassa käviöitten raha pusilla.kauppa ketjut omistajat saa hyvää palkaa ja mietivät misähän sais lisää

    Äänestä

  • Johan pomppas. Kaupan marginaali elintarvikkeista on melkein nolla. Kyllä jussi vie ruuasta yli 90% + tuet päälle. Minkä laskuopin mukaan rakkula oikein laskee.
    Käyppäs kokeeksi hakemassa jussilta maitoo, maksaa enemmän kuin kaupassa. Entäs kiertävät lihatiskit joita sian kasvattajat pitää. Itse teurastaa ja myy, ottavatko hekin kaksi kolmas osaa ylimääräistä voittoa??

    Äänestä

  • jussinpussit kirjoitti:

    Johan pomppas. Kaupan marginaali elintarvikkeista on melkein nolla. Kyllä jussi vie ruuasta yli 90% + tuet päälle. Minkä laskuopin mukaan rakkula oikein laskee.
    Käyppäs kokeeksi hakemassa jussilta maitoo, maksaa enemmän kuin kaupassa. Entäs kiertävät lihatiskit joita sian kasvattajat pitää. Itse teurastaa ja myy, ottavatko hekin kaksi kolmas osaa ylimääräistä voittoa??

    Aivan täyttä höpöä . . .

    Suomi on saanut kansainvälisestikkin moitteita siitä, ettei kauppojen kilpailu täällä toimi vaan päivittäistavarakauppa on 80% muutaman yksittäisen toimijan hallussa.

    Lidl on ainut ketju, joka tarjoaa realistisempia hintoja. Ja sieltäkin saa monta Suomalaista tuotetta.

    Äänestä

Maataloustuet maksetaan kansalaisten rahoista. Kyse maataloustuissa on kontrolloida kuka voi viljellä ja kuka ei. Tavallaan valtio/EU ainoastaan toimii maataloustuen kautta osakkaana viljelijöiden tuottamisessa. Systeemi on tehty sitä silmälläpitäen että pikkuhiljaa byrokraattisin toimin pienviljelijät saataisiin eroon ammatinharkoittamisesta ja kaikki ruokatuotanto vain harvojen käsiin jotta ruuan hintaa voidaan manipuloida mielinmäärin. Näemme maataloustukien seuraukset varsin hyvin ruuan hinnoissa jo nyt. Monet typerät ihmiset ajattelevat tuon systeemin olevan jonkinlainen armolahja viljelijöille mutta viljelijät kyllä hyvin tietävät miten paljon tuo systeemi on haitannut heidän ammatinharjoitusta.

Uskottelu siitä että ilman näitä tukia ihmiset olisivat sossuluukulla on pelkkää propagandaa koska kuluttajat/kansalaiset sen tuen viimekädessä maksaa ja ahneet välikädet vetävät välistä aimo annokset tuotteista ja työvoimasta. jos tukia ei olisi nämä ihmiset saisivat paljon paremman toimeentulon ammatinharjoittamisesta. Sama koskee myös muita tukia.

Osittain juuri tuon maataloustuen vuoksi kuluttajat OVAT JOUTUNEET sossuluukuille koska sen myötä ruoan hinta ja verotus on nostettu ihan hillittömäksi. Näin ei ollut suinkaan ennen.

MTK on eliitin propagandatoimisto kun se tuollaisia uskottelee. Systeemi on seuraava: anna rahaa niin saat rahaa. Moni uskoo noihin väitteisiin muttei ymmärrä että heidän on annettava 1000 saadakseen 500 ja tuokin suhde on varmasti liioiteltu

Äänestä

Teollisuuden tukea. saa halpoja raaka-aineita.

Äänestä
  • Tuet vääristävät rehellisen kilpailun

    Äänestä

  • mot kirjoitti:

    Tuet vääristävät rehellisen kilpailun

    ......mihinkäs muualle niitä veromarkkoja käytetään kun maataloustukiin?? Valtion,kuntien,sosiaalipuolen,työtttömyyskorvauksiin...terveyshuoltoon....kaikille varmaan suht tasapuolisesti.Turhaan yhtä kansanosaa on sormella osoittaa.
    Katsokaa viime torstaina tv:ssä tullut ohjelma elektroniikkateollisuudesta.Ohjelman nimi taisi olla "elektroniikan ennenaikainen vanheneminen" etupäässä ohjelmssa oli suuret jätit kuin samsung,lg,iphone,.... tavara pitää saada kiertämään muuten ahne teollisuus ei saa rahaa osakkeenomistajilleen.Eipä tulleet isot poot kommentoimaan mitenkään.Taisi totuus kirpaista ja välttelivät isompa julkisuutta.

    Äänestä

Mikä ihmeen tuki? Siis Suomi lähettää miljarditolkulla tukea etelä-Euroopan maille ja aika lailla muuallekin (Ukraina 200 miljoonaa, muut euron ulkopuoliset maat 1 miljardi). Rahaa on, ainakin Valtionvarainministeri Urpilaisen mielestä.
Työministeri Lauri Ihalainenkin voi varmaan ihailla oheista listaa:

15.4.14 Jopa Hullut Päivät petti – Stockmann aloittaa jätti-yt:t - jopa 330 voidaan irtisanoa
15.4.14 Katalysaattorivalmistaja Ecocat aloittaa yt-neuvottelut - tuotantoa Kiinaan
16.4.14 Aalto-yliopisto voi irtisanoa jopa 130 henkilöä
17.4.14 Raisioagro aloittaa yt-neuvottelut 50 työpaikan vähennyksestä
17.4.14 Vaasan Oy aloittaa yt:t leipomotoiminnoissa – pahimmillaan 93 vähennetään
23.4.14 Sanoma Lehtimedia aloittaa yt-neuvottelut – 20 voidaan irtisanoa
24.4.14 Atria vähentää 59 henkilötyövuotta
24.4.14 Satoja ravintoloita Suomessa pyörittävä Restel aloittaa yt-neuvottelut
24.4.14 UPM vähentämässä yli sata Suomessa ja Espanjassa
24.4.14 Kurikassa jälleen yli 50 työpaikkaa uhattuna
25.4.14 Patria sulkee tehtaan Sastamalassa, 23 henkilön työsuhteet päättyvät
28.4.14 If aloittaa 230 henkilöä koskevat yt-neuvottelut
28.4.14 Lemminkäiseltä yt-pommi: jopa 500 voi saada potkut

Äänestä
  • Pelkästään jo tuo yksi ja ainoa uusi metsäinvestointi tuo enemmän uusia työpaikkoja kuin tuossa listassa.

    Hallituksen tekemä yhteisöveron alennus oli yksi ja merkittävä tekijä investointipäätöstä tehtäessä.

    Äänestä

  • Investointi kirjoitti:

    Pelkästään jo tuo yksi ja ainoa uusi metsäinvestointi tuo enemmän uusia työpaikkoja kuin tuossa listassa.

    Hallituksen tekemä yhteisöveron alennus oli yksi ja merkittävä tekijä investointipäätöstä tehtäessä.

    Mitään metsäinvestointia ei ole.
    Mistään ei ole päätetty.

    On vain "suunnitelmia", että "ehkä vuoden päästä ryhdytään harkitsemaan" asiaa.
    Kuten monilla talouselämä -sivuilla todettiin tämä "miljardi-investointi" oli ns. uutisankka ja aika lailla ennenaikaista.

    Ainoa todellinen asia mitä kansalainen voi tehdä on mennä äänestämään. Äänestämisessä kannattaa muistaa kuka aiheutti jättilaman suomeen ja ketkä on ne rotat, jotka jättää uppoavan laivan.

    Äänestä

  • 28.4.14 Fazer suunnittelee kahden leipomon lopettamista - 146:n työpaikka vaarassa
    28.4.14 SOK ja HOK-Elanto vähentävät väkeä - 160:n työpaikka vaarassa

    Ruoan valmistus ja myynti ei näemmä kannata Suomessa.

    Miksei ministerit tee mitään. Tänään tuli TAAS tuhannelle YT lappu ja viikko on vasta aluillaan.

    Ministereitä kiinnostaa vaan joku uu virka eu:ssa.

    Äänestä

Kyllä se on ihan suoraan VILJELIJÄN tuki.

esim. Leivän hinnasta 5 % on viljan hintaa.
Jos leipäpaketti maksaa 3,50€ on siitä 17,5senttiä viljan osuutta.
Julkisuudessa on kerrottu myös että jos maataloustuki lopetettaisiin niin viljan hinta tuplaantuisi, eli näin ollen 3,50€ maksava leipaketin hinta nosisi hintaan 3,68€.. tuskin veisi ketääs sossun luukulle.
Tosiasiassa viljan hinta ei kuitenkaan tuplaantuisi koska maailmalla vallitsevä kilpailu aiheuttaa sen että viljan hinta ei juurikaan nouse.. sama koskee kaikkia maataloustuotteita.
Tukien lopettaminen aiheuttaisi ainoastaan sen että maatalous alkaisi toimia markkina ehtoisesti ja rhanasa eteen joutuisi tekemään töitä kuten muutkin yrittäjät.

Äänestä

olenikäni töitätehnyt,eimun ruokapöytää olekukaan tukenut niinkuin jussien ruokapöytää tuetaan

Äänestä

Mulle kerran yks ihminen sanoi, että on pöytypuhetta että maanviljlijät olisi köyhiä, kaikilla on uudet koneet ja utot ja pelit.. he saavat niin paljon tukia, että talvella ei tarvis tehdä yhtään mitään.

Kunhan haluu vaan lisää ja lisää, samanlaisia kuin eduskunnan ihmiset, kaikilta kaikki pois ja heille vaa.

Äänestä

Ei se ole tosiaankaan kuluttajan tuki, vaan maajussien ökytyki et saavat komeemmat koneet.

Äänestä

mitä ne jussit talvella tekee,ropotithoitaa lypsämisen,ymm navettatyöt

Äänestä
  • Entäpäs ne tilat missä ei ole ropotteja lypsämässä eläimiä? Itse tunnen erään maatilan pitäjän joka sanoi, että jos hän voittaisi lotossa myisi hän tilan ja eläimet eikä tekisi enää töitä ollenkaan. Ei se tilanpitäminen kaikilla raposta ole. Enkä itsekkään maatilayrittäjäksi halua vaikka mahdollisuus olisi.

    Äänestä

  • Olen nähnyt sellaisen ropotin. Muistuttaa hyvin pitkälti ihmistä. Aloittaa 5:ltä aamulla ja palaa 11:sta takaisin "latautumaan" ja suunnilleen noin jatkuu sinne ilta kymmeneen. Sen jälkeen alkaa pidempi lataus.

    Se ei varmaan ollut uusinta mallia kun katsoi kellosta aikoja, mutta ilmoittaa ihmisen läsnäollessa, että nyt pitää mennä.

    Jussit vaan laskeksii tukirahoja ja katselevat että riittää helposti kaikenlaisiin menopeleihin. Eipä ihme, että jussiksi haluaa kaikki ja jättävät kaupunkielämän taakseen.

    Äänestä

  • vielä maalla asuva kirjoitti:

    Entäpäs ne tilat missä ei ole ropotteja lypsämässä eläimiä? Itse tunnen erään maatilan pitäjän joka sanoi, että jos hän voittaisi lotossa myisi hän tilan ja eläimet eikä tekisi enää töitä ollenkaan. Ei se tilanpitäminen kaikilla raposta ole. Enkä itsekkään maatilayrittäjäksi halua vaikka mahdollisuus olisi.

    Tietenkin siellä luomutilalla niitä paria lehmää lypsetään käsipelillä, jotenkin näin --> https://www.youtube.com/watch?v=OtyrJ68Pr1A

    Äänestä

  • vielä maalla asuva kirjoitti:

    Entäpäs ne tilat missä ei ole ropotteja lypsämässä eläimiä? Itse tunnen erään maatilan pitäjän joka sanoi, että jos hän voittaisi lotossa myisi hän tilan ja eläimet eikä tekisi enää töitä ollenkaan. Ei se tilanpitäminen kaikilla raposta ole. Enkä itsekkään maatilayrittäjäksi halua vaikka mahdollisuus olisi.

    jos minäkin voittaisi lotossa päävoiton lopettaisin heti työnteon

    Äänestä

  • Koskas olet viimeksi käyny maatilan arkea seuraamassa.Ja jos koskaan olet nähnyt konetta varmaan tiedät etteivät ne aina toimi.
    Sitä paitsi ,kesällä maanviljelijä tekee töitä ympäri vuorokauden.Su. ja juhlapyhät.Jos joku vapaapäivä tulee talvella se on todella tarpeeseen.
    Mutta ehdotan että menet tuon väitteesi toteamaan itse.

    Äänestä

  • Tervetuloa tänne robottitilalle töihin. Ei se robotti ihan itsekseen lypsä, vaan enemmän menee navetassa aikaa, kun ennen robottia. Robottijonoon haetaan ne, jotka eivät itse ole käyneeneet: jalkavaivaiset, arat, opettelevat hiehot, sairaat ym. Nytkin neljää hiehoa opetetaan robottilypsyyn. Robottia täytyy koko ajan valvoa ja huoltaa päivittäin. Lehmiä täytyy seurata enemmän kuin tavallisessa lypsyssä. Maidon laadunvalvonta teettää rutkasti töitä ja lehmien utareterveyttä on seurattava jatkuvasti. Tietokoneelta täytyy lukea raportit monta kertaa päivässä ja reagoida niihin. Erottelumaitoja tulee ja ne on vietävä pois ja pestävä kannut. Pesuaineita on seurattava ja niiden kulumista. Navetassa on paljon muutakin tehtävää: siivoaminen neljä kertaa päivässä, vasikoiden ja nuorkarjan hoito, lehmien ruokintatyö, rehujen tuonti, myllytys, siivoukset, pesut, tiskaukset, hedelmällisyysseuranta, sairaiden hoito,poikimiset, eläinten siirrot, kuivikkeiden tuonti, koneiden huolto ja korjaus ym. Tervetuloa kokeilemaan. 350 päivää vuodessa. Sairaslomalla, vuosilomalla, äitiyslomalla, hoitovapaalla, pyhäsin, arkisin, päivisin ja öisin. Aina valmiina menemään, jos eläin tarvitsee tai robotti hälyttää. Palaa lomamatkalta kotiin, jos lomittaja sairastuu. Tule kylpylästä aamulla´auttamaan sairaan lehmän poikimista ja palaa takaisin kylpylän aamupalalle. Tule vuosilomalle vaihtamaan lantakoneen vaijeria ja ole koko päivä töissä. Tule illalla saunan jälkeen tukka märkänä iltatarkille. Mene vanhempainiltaan myöhässä tukka jäässä, kun pakkanen paukkuu. Tulkaa kokeilemaan. Tätä työtä tehdään rakkaudesta eläimiin, ei rahan takia. Ei kukaan tee tällaista työtä rahan takia. Ja ne koneet on ostettu pankkilainalle. Tiedän todella mistä kirjoitan. Raatamista tämä lehmätyö on. Raatamista.

    Ja maataloustuet menevät tuotteiden ja palveluiden ostoon. Sellainen väkimäärä täällä käy: siementäjät, eläinlääkärit, sähkömiehet, putkimiehet, koneen korjaajat, vakuutusihmiset, pankki, lomitus, meijerin väki, huoltomiehet, sorkkahoito, raatokeräily, urakoitsija, EU-konsultti, rehuedustaja, karja-auto, välityskuski, sähkölaitos, kirvesmies, maitoauton kuljettaja ym. Työllistämme molempiin suuntiin: ostamme valtavasti tuotteita ja palveluita sekä myyty maito työllistää elintarviketeollisuudessa, kuljetuksessa ja kaupassa. Mihin nämä ihmiset laitetaan töihin, jos suomalainen maatalous lopetetaan. Ja joka puolella Euroopassa ja muualla maailmassa tuetaan maataloutta. Emme halua niitä tukia, mutta on päätetty, että niitä maksetaan. Parempi olisi, jos tuotteesta maksettaisiin kunnollinen hinta.

    Äänestä

  • Robottitilan emäntä kirjoitti:

    Tervetuloa tänne robottitilalle töihin. Ei se robotti ihan itsekseen lypsä, vaan enemmän menee navetassa aikaa, kun ennen robottia. Robottijonoon haetaan ne, jotka eivät itse ole käyneeneet: jalkavaivaiset, arat, opettelevat hiehot, sairaat ym. Nytkin neljää hiehoa opetetaan robottilypsyyn. Robottia täytyy koko ajan valvoa ja huoltaa päivittäin. Lehmiä täytyy seurata enemmän kuin tavallisessa lypsyssä. Maidon laadunvalvonta teettää rutkasti töitä ja lehmien utareterveyttä on seurattava jatkuvasti. Tietokoneelta täytyy lukea raportit monta kertaa päivässä ja reagoida niihin. Erottelumaitoja tulee ja ne on vietävä pois ja pestävä kannut. Pesuaineita on seurattava ja niiden kulumista. Navetassa on paljon muutakin tehtävää: siivoaminen neljä kertaa päivässä, vasikoiden ja nuorkarjan hoito, lehmien ruokintatyö, rehujen tuonti, myllytys, siivoukset, pesut, tiskaukset, hedelmällisyysseuranta, sairaiden hoito,poikimiset, eläinten siirrot, kuivikkeiden tuonti, koneiden huolto ja korjaus ym. Tervetuloa kokeilemaan. 350 päivää vuodessa. Sairaslomalla, vuosilomalla, äitiyslomalla, hoitovapaalla, pyhäsin, arkisin, päivisin ja öisin. Aina valmiina menemään, jos eläin tarvitsee tai robotti hälyttää. Palaa lomamatkalta kotiin, jos lomittaja sairastuu. Tule kylpylästä aamulla´auttamaan sairaan lehmän poikimista ja palaa takaisin kylpylän aamupalalle. Tule vuosilomalle vaihtamaan lantakoneen vaijeria ja ole koko päivä töissä. Tule illalla saunan jälkeen tukka märkänä iltatarkille. Mene vanhempainiltaan myöhässä tukka jäässä, kun pakkanen paukkuu. Tulkaa kokeilemaan. Tätä työtä tehdään rakkaudesta eläimiin, ei rahan takia. Ei kukaan tee tällaista työtä rahan takia. Ja ne koneet on ostettu pankkilainalle. Tiedän todella mistä kirjoitan. Raatamista tämä lehmätyö on. Raatamista.

    Ja maataloustuet menevät tuotteiden ja palveluiden ostoon. Sellainen väkimäärä täällä käy: siementäjät, eläinlääkärit, sähkömiehet, putkimiehet, koneen korjaajat, vakuutusihmiset, pankki, lomitus, meijerin väki, huoltomiehet, sorkkahoito, raatokeräily, urakoitsija, EU-konsultti, rehuedustaja, karja-auto, välityskuski, sähkölaitos, kirvesmies, maitoauton kuljettaja ym. Työllistämme molempiin suuntiin: ostamme valtavasti tuotteita ja palveluita sekä myyty maito työllistää elintarviketeollisuudessa, kuljetuksessa ja kaupassa. Mihin nämä ihmiset laitetaan töihin, jos suomalainen maatalous lopetetaan. Ja joka puolella Euroopassa ja muualla maailmassa tuetaan maataloutta. Emme halua niitä tukia, mutta on päätetty, että niitä maksetaan. Parempi olisi, jos tuotteesta maksettaisiin kunnollinen hinta.

    En ymmärrä tuollaisia lehmien palvelutaloja. Parempi vaan, että lehmät ovat kerralla kaikki kiinni ja rehupaalista masiina sylkee rehut lehmät eteen ja pavut hoitaa papuautomaatti lehmän eteen. Edes jotain helpotusta siihen fyysiseen työhön, että säästäisi vähän itseään.

    On kyllä huonot lomitussysteemit siellä, jos ei tervettä lomittajaa saa paikalle.

    Olen kokeillut joitakin kertoja tavallisessa navetassa papujen jakamista papukärryillä ja sitten kun saa katella paperista, että montako äyskärillistä tulee kullekin turvalle. Avantilla sitten rehut ja se on aika kevyttä, kun istuskelee vain. Toki sen rehupaalin verkon takia saa sitä mennä repimään pois.
    Sitten se navetan tuoksu tarttuu melko heti, että jos meinaa ihmisten ilmoille on parempi käydä suihkussa.

    Kyllä isännälle näytti tuo hygienia puoli tuottavat harmaita hiuksia siellä navetassa, että alkoi tuntua se koko homma vastenmieliseltä touhulta. Sellainen vanha navetta on työläs pitää puhtaana. Kohta lopettaa ja navetta touhuihin ei tule jatkakaa. Saa olla aina vastuussa omasta yrityksestään. Lomittajia on yleensä kaksi lypsäjä ja ruuanjakaja. Etenkin jotkut lypsäjät ollut luotettavia, että saanut olla lomilla rauhassa, että ottavat enemmänkin vastuuta.

    Äänestä

Eiköhän maajussit saa hyvin tukiaisia ,kun ei ole kuulunut mitään ruikutuksia!Maksakoon EU duunareille,ja eläkeläisille tukiaisia,kuten maajusseillekkin!Eläkkeistäkin indeksilisät pienenee palkat vetelee nollalinjaa,niin pitäs tyhmemmänkin tajuta että ostovoima pienenee ,ja samaten kulutus,kun ei ole enää varaa kuluttaa!!!!!!!! Kyllä se rokottaa kauppiaita ym:ta,kun ei ole varaa ostaa mitään!!Toivottavasti kokoomuslaiset lentää ulos hallituksesta,niin vois duunarit,ja eläkeläiset laittaa leivänpäälle muutakin kuin ylähuulta!!!Sitten vitsi!Opettaja kysyi pikku-kallelta,että mikä tästä tulee isona,kun on niin paljon poissaoloja!!Tähän kalle vastasi,että tietenkin kansanedustaja!!!!!!!HE,heheheheheheeeee!!!!

Äänestä
  • Tukirahaa tulee niin paljon ovista ja ikkunoista, ettei siinä tartte ruikuttaa yhtään, kun suurin osa ajasta menee rahojen säkittämiseen. Säännöllisesti pitää viedä rahat pankkiin, etteivät ole tiellä.

    Äänestä

Totta kai suomalaista tuotantoa olisi helppo tukea. Maailman helpoin, antaa veroalennuksia vähintään. Tai tuet voisi hyvin kohdistaa sinne, missä niitä tarvitaan. Tai... Niin, kyllä, olisi vaihtoehtoja.

Suomalaisten tuotteiden verotus voisi olla puolet kevyempää, tai tosiaan kotimaisen ruoan arvonlisäveron jopa poisto. Tietenkin se voitaisiin tehdä ranskassa tai missä tahansa itseään arvostavassa maassa, mutta jo suomalaisten muiden mielistely ja nöyristely estää sen, niin, ihan sama miksi mietitään voimmeko me laulaa joululauluja tai suvivirttä, koska meidän oma kulttuurimmehan saattaa loukata muita... Niin, joten emme voi suosia omia tuotteitamme, tukea omaa teollisuuttamme ja pitää ensisijaisesti kiinni omiemme tukemisesta, työllistämisestä ja auttamisesta, koska emmehän me elättäisi kaikkia muita silloin. Me tuemme muita, syyydämme rahaa pohjattomiin kaivoihin ja "kilpailutamme reilusti" vaikka omaksi tappioksemme ja muiden reiluudeksi.

Mutta on siinä toinenkin juttu.
Maataloustukia nostaa esim. Nalle Wahlroosin kaltaiset sosiaalipummit. He kiertävät veroja, nostavat tukia, imevät bonukset firmoista, muuttavat sitten pois perintöverojen takia (mikä sinänsä on aivan fantastista, muuttaisi kuuhun vaikka!), ja nostavat tarpeettomia lapsilisiä, äitiyspäivärahoja tms. yms. mitä eivät tarvitse. He haukkuvat muita opiskelijoista eläkeläisiin ja työttömistä köyhiin vain peittääkseen sen että he itse ovat todellisia pummeja, maksavat muille enemmän kuin sata köyhää ja heidän "solidaarisuusveronsa" ei kata edes heistä itsestään aiheutuneita kustannuksia!

He syyllistävät köyhiä ja koko systeemi pitää silti huolen, että köyhiä takuulla on. Ilman köyhiä ja työttömiä ei saada rikkaita, ei syyllisyyttä, ei matalapalkka-aloja, ei huononnettua työehtoja jne. jne.
Verohelpotuksella autettaisiin kaikkia (puhumattakaan työn kannattavaksi tekemisestä). Ruoan hinta laskisi, kulutus lisääntyisi, elintaso nousisi ja kotimaisia tuotteita ostettaisiin eli työllisyys lisääntyisi.
Mutta katsos maataloustukia ei ehkä tulisi enää, ei olisi perustetta.
Ja rikkaita ei vaivaa ruoan hinta, se onko köyhällä varaa asua tai ruokaan eikä heitä liikuta pienituloisten elintaso paskaakaan, eikä Nallea ja sen karhukavereita todellisuudessa liikuta työttömät, tai muutkaan, ei sitten vähääkään.
Ainoa mikä niitä miehiä liikuttaa on se, että he saavat, paljon, ahnaasti, enemmän ja ilmaiseksi, muiden selkänahasta ja muiden maksaessa. Samaan aikaan voi sanoa irti 1500 työntekijää ja haukkua työttömät pummeiksi, nostaa itse tukia ja bonuksia ja... :
Näin maailma toimii.
Ja jos veroja helpotetaan, se on saman tekevää heille, koska he pystyvät ostamaan ruokansa nytkin, tuottamaan tuotteita, omistamaan suurtiloja jne.

Mutta maataloustuet, ne tulee suoraan taskuun. NE kannattavat heille.
Siksi, veroja ei alenneta vaan jaetaan bonuksia ja maataloustukia jne. jne.
Siksi Yle-verokin maksetaan että köyhätkin pääsee osallistumaan bonuksien jakoon, - vai paljonko olette nyt nähneet työpaikkojen lisääntyneen, tuotannon kasvaneen ja laatuohjelmien sekä kulttuurin tuottamisen tulleen pintaan: ihan samaa, mutta enemmällä rahalla ja niiltäkin kenellä ei ole edes telkkaria.
Se ei mene mihinkään muuhun kun johtajien palkkaan ja osinkoihin jne. jne. lahjuksiin.

Ei, maataloustuki ei ole kuluttajien tuki eikä liity todellisuudessa sossun luukkuun millään tavalla. Se on yksi monista tavoista jakaa rahaa niille, ketkä sitä ei tarvitse.

Äänestä

Ennemmin pitää maksaa lehmien hoitamisesta miloonatukia, kun omaishoitajat jotka hoitaa ihmistä.

Suomessa eläimet on tärkeimpiä kuin ihmiset.

Äänestä

voi ihme Suomi on kyllä kateellisten luvattu maa missä kukaan ei saisi omalla työllä tienata mitään.

Jaa että on suoraan maatilalta ostettu maito kallista? Mitä se maksaa? euron litra johon sisältyy alv kun on kyse yrityksestä.

mitä sillä saa? no täyttä tavaraa.

mitä saat kun ostat kaupasta Valion arkimaitoa alle eurolla litra johon sisältyy alv - saat tankin pesuvettä joka näyttää valkoiselta josta on poistettu sopiva määrä rasvaa ja valkuaista joista onkin tehty jo kaikkea muuta kuten voita ja kermaa.

Kun maito menee meijerille, siitä kuoritaan ensin kermat pois että voi tehdä voita ja kermaa ja sitten prosessoidaan sitä vähän lisää, että se näyttää maidolta mutta kutsutaan maitojuomaksi.

Jos kaikki Suomen jussit menisivät kortistoon ja lopettaisivat maatalouden, mitä kävisi Suomen budjetille ja Suomen BKT:lle? Entäpä ruoan hinnalle? Jos nyt tuodaan "halpaa" ulkolaista ruokaa kilpailemaan suomalaisen ruoan kanssa, kävisikin päinvastoin, kun Suomessa ei kerran ole omaa ruoantuotantoa, tuontiruoan hintoja voisi nostaa mielinmäärin. Eikös se olisi kivaa, kyllähän nyt kaikilla työttömillä ja eläkeläisillä on varaa kun on saatu ne viheliäiset jussitkin sinne kortistoon…

Onnea vaan teille :)

Äänestä
  • Niin kauan kun vihreät istuvat hallituksessa tai nykyinen hallitus jatkaa Suomi jatkaa jyrkkää alamäkeään.

    Viimeisen kolmen vuoden aikan valtion velka on kaksinkertaistunut, korruptio pahentunut, työttömyys noussut lähes 10%:een ja kaikki talouden indikaattorit ovat huonoja - suorastaan ennätyshuonoja.

    Kuvaavaa on että hallitukset ministerit kilvan ovat hakemassa töitä Suomen ulkopuolelta. Rotat jättää uppoavan laivan.

    Äänestä

On hyvä muistaa että Suomen Budjetista maatalousden osuus on vain 2013 3,5% 1,8 Miljardia euroa, loppu tulee EU kassasta. ja jos tukia ei otettaisi EU:sta jäisi se muualle eurooppaan. Todella pieni osuus siis Suomen Budjetista. Maatalous on myös suurin mm pääomaverojen maksajaryhmä, ja maksaa myös ansiotuloveroa merkittävästi, ja näin tukensa ansainnut kun työlistää merkittävästi elintarvikesktoria.

Ei kukaan huuda että otetaan kaupan kassalle tai elintarviketöihin 10e/päiväpaikalla joku vaikka thaimaasta töihin niin ruuan hinta laskee. Kauppa ja sen kulut ja voitto nostaa ruuan hintaa ja kaipan keskittymä S marketin ja keskon käsiin ja kauppapalatsien rakentamiseen.

Suomessa kustannukset korkeita mm ympäristövaatimusten ja ilmasto olosuhteiden takia. Maataloutta turha kadehtia vaikka suurimpiin tukiin pitäisi saada leikkuri.

Nii mitä tässä maassa tuetaan? lähes 60% on kunnan ja valtion sektorilla töissä ja ne ovat 150% maatausyrittäjien/muitten yrittäjien ja muuan yksityisen sektorin veronmaksajien elättejä.
Valtava summa kuluu siis kunnan ja valtion todella koviin palkoihin ja 100 palkka ja 50% sos kulut. Nämä ajavat suomen tuhoon. Kun katsoo suomen valtionm 2013 Budjettia niin 14 Miljardia euroa allijäämäinen josta 10Miljardia euroa ulkomaista lainaa ja omasta kassasta lainattu 4Miljardia euroa. On kaiken maailman oopperaa ja museoita, kulttuuriseteliä ja urheiluseteliä, ja käsitömättömiä tie ja ratahankkeita mm helsingissä jossa aloitettu 5miljardin työt aika lailla valtion laskuun ja aika paljon tosta työstä menee virolaisille rakentajille. Kyllä valtion ja kunnan työntekijät Suomen rahat vievät. Kreikassa opettaja tienaa 5e/h suomessa 30e/opetustunnilta. Näin Suomi köyhtyy. Kestävyysvaje kun vielä 20Miljardia vuodessa valtion ja kunnan eläkkeet huomioitu ja muu tiestön ja rakennusten rappio niin maatalous on pientä tuhon verrattuna. Budjetista 3,5% on todella pieni ja kun vertaa sitä jonkun valtion tehottoman työntekijän työllistymisvaikutukseen on siinä järkyttävä ero. Ei kannattas 150% elättien ainakaan kauheesti huudella:)

Äänestä
  • duurari maksaa verot omalla työllä,jussi se maksaa tukiaisilla verot

    Äänestä

duunarilla on 100% rajasuoja.

Äänestä

Lopetetaan kaikki tuet, jos ei pärjää niin kuollaan sitten nälkään.

Millä rahalla me ostetaan sitä ruokaa ulkomailta? Velaksiko? Muutenkin on tuonti ja vienti epätasapainossa eli tuodaan enemmän kuin viedään. :(

Ja kun Suomesta loppuu viljely ja ruuan tuotto, niin astuu voimaan kysynnän ja tarjonnan laet, eli jos meillä ei ole tuotantoo voi myyjät myydä mitä tahanssa geeni ja antibiottiruokaa korkealla hinnalla, koska ihmisten on pakko syödä. Mutta se hinta on sitten korkea.

Entäs työttömien määrä sitten? Eläinlääkärit, siementtäjät, lannoitetehtaat (kemianteollisuus), metaliteollisuus, kuljetus, meijeriväki, teurastomoväki, metsäväki, entäs nämä eu:n määräämät virkamiehet ja tarkastajat? Siis tässä on osa lisää niiden työttömäksi jääneiten maanviljelijöiden lisäksi. Mistä heille kaikille saadaan töitä? Työttömyyskorvaukset nousevat tappiin, sossukorvaukset nousee tappiin. Mistä raha näihin kuluihin?

Valmet traktorikin on jo ulkolaisten omistuksessa siis on ihan sama minkä merkkinen traktori pihalla on, valmetissa on korkeintaan jonkun verran suomalaista työtä, mutta sitäkin vain 20-50% enää entiseen verrattuna.

ALV veroa kerätään EU:n jäsenmaksujen maksuun, eli valtio kerää veroa niin paljon että saa maksettua jäsenmaksunss EU;lle ja loput jää herrojen perssiissen Hesaan.

Äänestä
  • Pitäisi ottaa käyttöön joko välillinen tai välitön verotus eikä molempia, kuten nyttemmin on. Nykyinen verotusjärjestelmä pakottaa kääntymään tukien puoleen eri tilanteissa. Meikäläinenkin on kyllä elämänsä varrella maksanut ja maksaa yhtä sievoisen summan välitöntä että välillistä veroa, että yhden veroerän vähenemisellä pystyisin itse rahoittamaan koko vanhuudenpäivien hoitotarpeeni ja jäisi vielä taskuunkin muutama kolikko.

    Äänestä

tukijusseja,ovat kaikki maajussit,

Äänestä

Kyllä , maataloustuki on kuluttajatuki .
MUTTA , tamä tuki koskee myös vietiin menevää tuotantoa .
Kuinka moni haluaa maksaa esimerkisi tukea
Venäjän kuluttajien hintojen alentamiseen . ?

Äänestä

Ruoka on suomessa liian halpaa joten ihan sama mitä sille hinnalle tapahtuu, ainoastaan jotkut luuserityöttömät ja muut sossupummiloiset jäävät itkemään jos hinnat nousee; itsenäni ei hyväpalkkaisena huippuammattimiehenä kiinnosta tippaakaan! Rahaa jää jokatapauksessa yli joka kuukausi reilusti.

Äänestä

Maataloustuki on tuki pienituloiselle kuluttajalle.

Äänestä

maataloustuki on viljelijälle suunnattu tulonsiirto
sanomattakin on selvää että jos kuluttajaa haluttaisiin tukea ei sitä olsi tarvetta "kierrättää" viljelijän kautta

simple as that

Äänestä
  • Alkutuottajat eli jemmarit ryöstettiin vuonna 1995, kun EU:n liityttiin. Tuotteen hintaa leikattiin puoleen. Maidosta maksettiin 3,35 mk tuottajalle v. 1994. Ja vuonna 1995 maksettiin 1,7 mk. Tukien piti korvata menetetty 1,65. Näin ei käynyt, vaan tuki korvasi vain 25 % menetyksestä eli 35 penniä. Kuka vei meidän rahat? Jokaista litraa kohti lahjoitimme kuluttajille, teollisuudelle ja valtiolle 1,3 mk. 200 000 maitolitraa tuottaneelta maitotilalta ryöstettiin 260 000 markkaa eli noin 44000 euroa vuotta kohti. EU-aikana tukia on koko ajan leikattu ja menetykset ovat koko ajan kasvaneet. 15 vuoden aikana k.o. tilalta on ryöstetty 660 000 euroa. Ryöstö jatkuu edelleen.

    Äänestä

  • Kuluttajaa tuetaan suoraan jo monella eri tavalla.
    Demarit ei ikinä suostuisi tukemaan maanviljelijää.
    Maataloustuki menee pienituloiselle kuluttajalle, myös demarien toimesta.

    Äänestä

Nimenomaan raaka-aineen osuus ruoan hinnassa on pieni, viljelijä ei sillä korvauksella elä, minkä kauppias ruoasta maksaa.

Äänestä
  • Raaka-aineen hita pidetään tukien avulla alhaisena koko maailmassa, että ne, jotka valmistavat ruokansa itse, saavat sen todella halvalla.

    Äänestä

Kannattaa muistaa, että miksi niitä maataloustukia alettiin alunperin maksamaan. Syynä oli se, että jos oli huono satovuosi tai pahimmassa tapauksessa kaksikin peräkkäistä satoa meni pilalle, niin maajussi ei heti mennyt konkurssiin. Tavallinen suomalainen tila vaatii hirveästi koneistamista, joita ei tuosta vain makseta. Maatilalla alkuvuodet ovat erittäin velkaisia, vaaditaan paljon työtä, pitkää päivää ja tarkkaa taloudenpitoa, jotta pärjää.

Jokainen eurooppalainen/länsimaalainen valtio maksaa maataloustukea jossain määrin, koska ruoan omavaraisuus on yksi tärkeimmistä asioista. Esimerkiksi Arabikapinat alkoivat Pohjois-Afrikasta juuri siitä syystä, että tuontiviljan ym. hinnat nousivat niin korkeiksi, että tavallisella kansalla ei ollut enää varaa ostaa sitä. Suomi olisi täysin ulkomaiden armoilla, jos emme tuottaisi mitään itse. Sitä paitsi sittenhän jäisi myös maanviljelijät työttömiksi ja heidän suoraan tai välillisesti työllistämät ihmiset samoin (esim. maatalouslomittajat, tuotantoeläinlääkärit, maatalouskoneiden korjaajat ja myyjät) eikä tietenkään sen jälkeen täällä Suomessa voisi enää olla oikein jatkojalostustakaan, jos ei ole omia raaka-aineitakaan, joten sen jälkeen jouduttaisi ajamaan alas myös Valiot, Saarioiset, Fazer-leipomot jne.

Kyllä me suomalaiset olemme kateellisia. Jokainen meistä saa valtiolta hyötyä tavalla tai toisella esim. työttömyysturva, lapsille ilmainen koulutus, lapsilisät, ilmaiset kirjastot, kohtuuhintaiset terveyskeskukset jne. Kannattaa myös vilkaista omaa veroehdotusta, sillä aika monen kohdalla näkyy esim. tulonhankkimisvähennystä jne. Jos tuetaan maataloutta, niin ei näköjään jotkut ymmärrä sitä, että oikeasti on tärkeää, että tukemalla kyetään pitämään hinnat kohtuullisina ja tuotteet kilpailukykyisinä, jotta niitä riittää myös vientiin. Se olisi kamalaa, jos ostaisimme pelkän hinnan perusteella jotakin hullun lehmän lihaa tai muuta epäeettisesti tuotettua ravintoa, jonka tuottamisessa ei ole mietitty eläinten hyvinvointia, eläinten ravitsemusta, hygieniaa, ekologisuutta jne.

Päinvastoin meillä Suomessa pitäisi miettiä, että millä keinoin voitaisi vielä enemmän kasvattaa tuotantoa laadukkaampaan suuntaan. Hygienia, tarttuvat eläintaudit jne ovat jo hyvässä hoidossa meillä. Kadehtimalla jonkun "ilmaiseksi" saamaa rahaa ei asiat parane.

Äänestä

Kun Yhdysvallat alkoi tukea maatalouttaan, halpa maissi vyöryi mm. Meksikoon joka ei tukenut maatalouttaan, sillä seurauksella että sadantuhannet meksiloiset menettivät työnsä, ja nykyään meksiloisen tortillasta osa kilahtaa jenkkifarmarin taskuun. Kumpi maa tästä hyötyi enemmän?

Äänestä

Voisihan suomalaiset ja miksei koko eurooppa ostaa ruokansa vaikka Afrikasta, varmasti on halvempaa siellä. Afrikkalaiset isännät varmaan mielellään myisivät koko tuotantonsa paremmalla hinnalla tänne. Väliäkös sillä jos parisataa miljoonaa ihmistä kuolisini nälkään.

Äänestä
  • Maataloustuki on tulonsiirto
    pienelle joukolle. Maatalouden kokonaistuotannon arvosta 60% perustuu julkiseen tukeen.

    Äänestä

  • isänmaan lypsäjät kirjoitti:

    Maataloustuki on tulonsiirto
    pienelle joukolle. Maatalouden kokonaistuotannon arvosta 60% perustuu julkiseen tukeen.

    Koko suomen kokonaistuotannon arvosta taitaa 60% perustua julkiseen tukeen.

    Äänestä

Arvonlihavero täytyisi tunnustaa piiloverona jota muka ei kauppias lisää hintoihinsa ja vähennä omassa verotuessaan.
Immeisethän vaa ostoopi hyvällä palakalla kun on pakko vaikka ois kuinka velkaisia oikeesti.
Niiltä vois loppuu kuukausierät oikeesti jos ei oltas ku huu-haassa feikisti.

Äänestä

olla kuluttaja tuki,kun se maksetaan kuitenkin veroista kerätyillä €kuilla? Kuluttaja maksaa veroina tuet ja sitten vielä maksaa veroina ruuasta taas veroa.

Äänestä
  • Maataloustuki on tuki pienituloiselle kuluttajalle, kuten lapsille. Lapset eivät maksa veroja, mutta syövät tuettua ruokaa joka päivä.

    Äänestä

10 markan hampurilainen ei maksa nykyään kuin 1 euron.

Äänestä
  • Sitä kilpailu kilpailu saa aikasn

    Äänestä

  • *1* kirjoitti:

    Sitä kilpailu kilpailu saa aikasn

    Maataloustuet voisi jakaa kuluttajille palveluseteleinä elintarvikkeiden hankkimiseksi.

    Äänestä

  • kuluttajatuki kirjoitti:

    Maataloustuet voisi jakaa kuluttajille palveluseteleinä elintarvikkeiden hankkimiseksi.

    Tälläisiä "seteleitä" on jaettu jo kauan!
    Maataloustukia ei jeta, niitä vastaan maanviljelijä luovuttaa maataloustuotteet kuluttajan käyttöön noin puoleen hintaan kustannuksia vastaavasta hinnasta.
    Sinäkin saat maataloustukea joka kerta, kun pistät ruokaa suuhusi.

    Äänestä

Mutta mitä hyötyä sellaisista seteleistä olisi jos vertaa nykyiseen käytäntöön,
Viljelijä saa rahaa jolla maksaa maatalouden kulu ja pystyy myymään tuotteita jopa alle tuotantokustannusten´.
Jos taas maataloustuet poistettaisiin pitäisi alkutuotannon hintoja nostaa pois jäävien tukien verran.

Kaupoilla työmäärä lisääntyisi kun jonkun pitäisi laskea päivän päätteeksi kassaan kertyneet palvelusetelit ja niistä kertyneet summat ilmoittaa valtiolle joka taas maksaisi summan kaupalle.

Pyrokratia ei lainkaan vähenisi kun pitäisi olla tarkastajat jotka tekisivät pistokokeita että kauppa ei ilmoittasi enempää valtiolle kuin mitä on todellisuudessa saanut asiakkailta palveluseteleitä.

Entä miten sellainen ihminen hyötyisi joka ei syökään kotonaan, tai jos
joku haluaa järjestää vaikkapa juhlat jos palveluseteleitä jaettaisiin vain henkilökohtaiseen käyttöön
Pitäisikö tehdä anomus viranomaisille että nyt meillä syökin kolmekymmentä ihmistä.
Tarkastaja taas tullisi juhlien aikaan katsomaan että näin todella tapahtuisi.

Ainakin viranomaisia tuo palveluseteli systeemi työllistäisi.

Äänestä
  • lisää valinnanvapautta ja kilpailua tuottajien kesken

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


+1+ kirjoitti:

MTK:n edustaman näkemyksen mukaan kuluttajat olisivat sossuluukulla, jos maatalouden tuet lopetettaisiin.

Väite pitää sisällään ajatuksen, että Suomen maatalous pärjäisi kilpailussa tuontia vastaan ilman tukia.
Erikoista, koska nimenomaan Suomen kansallisia tukia on perusteltu Supmen vaikeilla luonnonolosuhteilla.

Myös väitetään ihan perustellusti, että ruoan hinnassa raaka-aineen osuus on pieni. Miksi siis ruoan hinta nousisi paljon, jos raaka-aineen hinta olisi maailmanmarkkinahintaista (siis tuettoman).

Jos maataloustuella halutaan tukea kuluttajaa, eikö yksinkertaisempaa poistaa esim. ruoan arvonlisävero, kuin jakaa tukea monenkymmennen järjestelmän kautta.

Ehkä maataloustuki ei olekaan kuluttajien tuki...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu