keltaisenruskea nurmikko odotti rapsutusta, vaikka minähän tässä olisin enemmän sen tarpeessa, ikävän tappama väsynyt ihminen :(
Kynsin haravalla vihaisesti kuollutta ruohoa. Näytin varmaan yhtä elinvoimaiselta kuin se.
Syksyinen laiskuus vielä moninkertaisiti työtäni :(
Aurinkokin halusi kärventää minua tehden oloni helvetilliseksi.
Suu kuivana lähdin nilkuttaen sisälle juomaan.
Jalkani oli tosiaan viimeviikolla saanut hieman ajo-opetusta kaatuessani mopolla ojaa SEn sateenkaaren värinen pinta muistutti minua siitä, mitä tarkoittaa tiukan mutkanmerkki soratiellä :(
Olin siis lähdössä sisälle juomaan.
Niin siinähän se oli maassa viime kesänä hukkaamani koru, kultainen sydänriipus.
Kumartuessani pomimaan sitä sateenkaari jalkani petti ja kaaduin lyöden pääni terassinaidan kulmaan.
Siinä maassa istuessani nauroin ajatellen, että oli sentään ainakin hyvä ilma. Tuli hyvä mieli :)
Päähän osunut kopaus varmaan höllensi jonkun jäljellä olevista ruuveista.
Päälläni aitaa koputellessani oli palokärjenpunainen tiukkapipokin lentänyt lehtikasan päälle kuin ruusuke hautakummulla.
Oli ihan hyvä olla :D))

Vastaukset 14
Vanhimmat
Usein kiukku helpottaa, kun lyö päänsä
Voi sua.
otsassa. Varmaan aamulla silmä samaa väriä jalan kanssa :( Luulevat pian kylillä, että olen saanut köniin.
Kiva stoori.Nauratti minuakin.Sulla on lupsakka asenne.Osaat nauraa itsellesi.
m,uuta en sitten osaakkaan, nähtävästi :(
Oikeen sujuvaa kerrontaa
Melkein yhtä sujuvaa kuin ajoni pappatunturilla :)
Oliko edes kypärä päässä?
kirjoitin täällä siitä haljenneesta visiiristä. Ei tämän ikäinen nainen ilman kypärää aja.
niinkun kertomus mun elämästä. Yhtä hyvä tuuri, jos ei muuta enää satu, niin portaissa viimeistään astun hutin.
Niin, ja se, mun syysväsymys vaan muuttunu kevätlaiskuudeks.
Pitäshän ne lehdet haravoida, mutta jättäskö siihen asti kun ruohonleikkurilla saan ne silputtua lannotteeksi. Pitää kattoo, jos jaksan, osan jo pääsiäisen auringonpaisteessa haravoin, ja ihan kiva rusketus nahkassa.
Neuvoni mun. Jätä ruuaksi ruohonleikkurille, kuulithan miten minulle kävi.
Riittääkös se selitykseks jos sanoo että mulla ei muuta kun vasenkätisen haravoita ja mä olen oikeakätinen?
-Harjoitus tekee mestarin
-etsivä löytää
-mutta kaikessa ratkaisee asenne
Sattuu ja tapahtuu minullekin.Hirveän keväisen allergisen nuhan kanssa räkäisenä hölmöillyt kaikenlaista.Niistin, sen jälkeen nenäliina putosi leijuen pöydän alle, piti kumartua nostamaan se ja silloin iskin pääni pöydänreunaan.Hetken näkyi tähtiä. Pahimman kivun mentyä, alkoi naurattamaan ja nenästäkin purskahti nauraessa räkäpallo*poks*Se nauratti vaan lisää.