Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Asunto vuokratontilla

eino.

Omistusasunto vuokratontilla ei hyvä juttu

Päivän Hesarin nettisivuilla juttua kuinka sadat taloyhtiöt pohtivat päästä eroon kerrostalon vuokratontista.

Sadat taloyhtiöt pohtivat tonttinsa lunastamista
24.4.2014

Jutun mukaan Herttoniemeläinen taloyhtiö pohdiskelee" Ostaako Helsingin vuokraama tontti omaksi vai maksaako vuokraa kaupungille taas seuraavat 60 vuotta?

Tätä mietitään nyt 170 taloyhtiöissä, joiden tontin 60 vuoden vuokra-aika menee ensi vuonna umpeen.

Osassa yhtiöistä lunastusta pyöritellään pihapuheissa. Herttoniemeläisessä, vuonna 1953 valmistuneessa asunto-osakeyhtiö Mäyränkalliossa on jo ehditty pidemmälle.

Yhtiö on arvioinut, että kauppahinnaksi tulisi noin kaksi miljoonaa euroa.

"Jos kaupunki tyytyisi nykyistä pienempään kahteen tuottoprosenttiin, taloyhtiö voi harkita ostoa. Tarvittavan lainan takaisin maksaminen veisi näillä näkymin 25–30 vuotta", pohtii taloyhtiön puheenjohtaja Timo Huurtola.

Muutaman vuoden kuluttua Helsingissä päättyy yli 750 vuokrasopimusta.

"Lunastaminen nousee vakavasti esiin monessa yhtiössä", tietää Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja Kai Haarma."

2

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuossapa onkin pähkinää purtavaksi ja aihetta pihariitoihin.
      Luulen, että kaupunki/Valtio suostuu myymään vähän halvemmalla, saa nopeasti rahaa paikkaamaan (monien) kuntien huonoa taloustilannetta.

      Mitä yhtiössä tapahtuu:
      tuo esimerkki, 2miljoonaa maksava tontti, luultavasti iso yhtiö, jossa 100 osakasta.
      Jokaiselle esim. 20tuhatta euroa lisää rahoitusvastiketta, ja TOISINkuin esim. putkiremppa, tämä tontti ei välttämättä nosta asunnon arvoa yhtään.

      Isoja riitoja tiedossa.

    • Kassukka

      Tällaista se on kasarmilla.

      Tonttituhnuttajilla on vaikea tilanne, sillä asuntojen arvo "nousee", mikäli tontti lunastetaan omaksi. Tällöin voidaan korottaa kiinteistöveroa, joka voi nousta yhtä kovaksi kuin tontin vuokra olisi ollut, jos yhtiö olisi jatkanut tuhnuttelua.

      Voi voi sentään, ei ole helppoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2005
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1420
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      60
      1327
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      13
      1285
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1201
    Aihe