Kaupungin ja energialaitoksen pakkolomat

Hoidetaanko johdon pakkolomat perinteisellä hyväveli systeemillä?
Aiemmin uutisoitiin kaupungin ja liikelaitosten johdon lomarästeistä, josta tulee mieleen kysymyksiä.

Jos henkilö jolla ei ole sosiaalista elämää kuluttaa vapaa-aikaansa "työssä", pitäisikö silloin kirjallisesti ilmoittaa, että luopuu lomistaan? Tai pitäisikö vaihtoehtoisesti tehdä selvitys millaisin sijaisjärjestelyin hän aikoo kertyneet lomansa tulevaisuudessa järjestää?
Firmassa on kuitenkin paljon perheellisiä joille normaaleilla lomilla lomarahoineen on merkitystä, eikä heillä ole välttämättä kiinnostusta pakkolomiin.
Meneekö se niin, että nyt kun kaupungin energialaitos on muuttumassa liikelaitokseksi, jollekin lätkäistään kaupungin lomarahakassasta repullinen rahaa mukaan kaupungin työsuhteen loppuessa, kun on monen vuoden ajalta jäänyt lomat pitämättä? Eikö johtavassa asemassa olevalla henkilöllä ole minkäänlaista velvoitetta huolehtia ettei tilanne esim. omien lomien suhteen ajaudu vähintäänkin outoon tilanteeseen? Ainakin alempi työnjohto on jo velvoitettu huolehtimaan omien ja alaistensa osalta lomien rullaamisesta niin ettei aiheudu ongelmia.
Tämä pakkoloma asia on tietysti yksi väline muiden joukossa, jolla saadaan edelleen huononnettua julkisuudessakin riepoteltua huonoon työilmapiiriin liittyvää tilannetta.
193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

JULKISUUTTA kaupunkilaisten tasa-arvoon.

Veronmaksajissa ja kaupungin palveluiden käyttäjissä on paljon pienituloisia ja työttömiä joille (firman) lomilla ja lomarahoilla on tuloihinsa nähden huomattavan suurempi vaikutus kuin firman työtekijöille jotka ovat "monopoli" yrityksen suojatussa työpaikassa.

"Firmassa on kuitenkin paljon perheellisiä joille normaaleilla lomilla lomarahoineen on merkitystä, eikä heillä ole välttämättä kiinnostusta pakkolomiin"

"Eikö johtavassa asemassa olevalla henkilöllä ole minkäänlaista velvoitetta huolehtia ettei" veronmaksajia ja firman asiakkaita rasiteta liian suurilla maksuilla ja erilaisilla korotuksilla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Hoidetaanko johdon pakkolomat perinteisellä hyväveli systeemillä?
Aiemmin uutisoitiin kaupungin ja liikelaitosten johdon lomarästeistä, josta tulee mieleen kysymyksiä.

Jos henkilö jolla ei ole sosiaalista elämää kuluttaa vapaa-aikaansa "työssä", pitäisikö silloin kirjallisesti ilmoittaa, että luopuu lomistaan? Tai pitäisikö vaihtoehtoisesti tehdä selvitys millaisin sijaisjärjestelyin hän aikoo kertyneet lomansa tulevaisuudessa järjestää?
Firmassa on kuitenkin paljon perheellisiä joille normaaleilla lomilla lomarahoineen on merkitystä, eikä heillä ole välttämättä kiinnostusta pakkolomiin.
Meneekö se niin, että nyt kun kaupungin energialaitos on muuttumassa liikelaitokseksi, jollekin lätkäistään kaupungin lomarahakassasta repullinen rahaa mukaan kaupungin työsuhteen loppuessa, kun on monen vuoden ajalta jäänyt lomat pitämättä? Eikö johtavassa asemassa olevalla henkilöllä ole minkäänlaista velvoitetta huolehtia ettei tilanne esim. omien lomien suhteen ajaudu vähintäänkin outoon tilanteeseen? Ainakin alempi työnjohto on jo velvoitettu huolehtimaan omien ja alaistensa osalta lomien rullaamisesta niin ettei aiheudu ongelmia.
Tämä pakkoloma asia on tietysti yksi väline muiden joukossa, jolla saadaan edelleen huononnettua julkisuudessakin riepoteltua huonoon työilmapiiriin liittyvää tilannetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu