Haluaisin niin kertoa eräälle mitä mieltä olen hänestä mutta en tiedä miten ja pelkään että teen itsestäni täyden ääliön. Fbssä olemme kavereita mutta emme kirjoittele siellä. Harvoin näen häntä kasvotusten asuu eri paikkakunnalla. Sitten on tämä ikäerokin (5v). Hän aika ujo. Miten voisi lähestyä? Onko fbssä viestittely tökeröä?
apua
n -->m
8475
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mä lähestyin erästä miestä facebookin kautta, ei olla fb-kavereita mutta ajattelin kysellä kuulumisia kun ei vähään aikaan oltu nähty. En saanut minkäänlaista vastausta, olo oli aika tyhmä kun seuraavan kerran nähtiin. Nähdään aina silloin tällöin ja jutellaan hetki mutta se kai riittää sitten tälle miehelle ja mä oon menny ihastumaan häneen. Nyt pitää pistää vähän käsijarrua päälle ja jättää hänet rauhaan.
Hän ei ole välttämättä nähnyt koko viestiä. Jos ette ole fb-kavereita, niin silloin viestit menee Muut -kansioon. Yllättävän monet ei osaa sieltä erikseen katsoa.
No itse asiassa kun me seuraavan kerran nähtiin niin mainitsin siitä viestistä tai et olin laittanut joten periaatteessa tietää et oon sitä kautta häntä lähestynyt. En viittis enää toistamiseen kysyä et saiko hän sen. Tästä päätellen hän haluaa et jätän hänet rauhaan, niin antaa tämän miehen sit olla.
Lähesty vaan. Ikäero haittaa jos molemmat ovat täysi-ikäisiä. Ajattele vaikka, että 50 vuotiaana toinen on 45. Samaa luokkaa siis. Jos olet itse alaikäinen, odota siihen kunnes täytät 18.
................................................................................................................................... .
Mitäs Minna?
minna osaa kyl puhuu.
Minna laittaa aina tollasta pistekirjoitusta kun kuvittelee että joku "kirjoittaa hänen piikkiin".