Olen mielestäni ihan hyvännäköinen ja yritän parhaani mukaan saada poikaystäväni innostumaan, mutta jostain syystä en saa häntä kiihottumaan.Itse väittää ettei vika todellakaan ole minussa, mutta kyllähän tuo mietityttää. Onko kellään vastaavaa tilannetta?
epäseksikäs?
6
1813
Vastaukset
- Venus78
Meillä on sama juttu. Tai siis kyllä mies sitten lopulta innostuu, jos hänet saa ylipäätään seksiä harrastamaan. Joskus tosin lopahtaa kesken tai koko homma on työn takana... Olen myöskin miettinyt pääni puhki, missä vika voi olla. Olen yrittänyt asiasta puhuakin, jonka jälkeen ongelma tietysti paheni.
Olen mielestäni varsin kaunis ja ottajia kyllä olisi. Olen hoikka, sopusuhtainen, positiivinen ja pidän seksistä! Tykkään kokeilla uusia juttuja ja voisinpa sanoa itseäni jopa villiksi... Siitä huolimatta mies ei innostu.
En enää tiedä, mitä tekisin. Jatkuva puute rassaa hermoja, kun en oikein muista miehistä syty. Eli rakastajan hankkiminenkin on poissa laskuista. Itsetyydytys auttaa pahimpaan puutteeseen, mutta kaipaan sitä läheisyyttä ja intohimoa. Ei auta seksivaatteet, ei ruoka, ei hieronta, ei mikään. Isäntää ei vain huvita. Ja samalla katselee pornoa netistä päivät pitkät...
Olen vasta 25, siis nainen parhaassa iässä. Ei huvittaisi vielä luopua seksistä kokonaankaan. Mutta pakkohan tuosta miehen käytöksestä on johtopäätökset vetää; kaiken maailman jennajamesonit ja lolaodusogat kyllä kiinnostaa, mutta ei oma elävä nainen.- mies 30
Niin, oikeastaan taidat jo tietää itsekkin vastauksen. Voin melko varmasti sano näin miesnäkökulmasta, että miestäsi ei huvita siksi, koska hän turruttaa ja "tyydyttää" mielensä netti jne. pornolla. Ei ole ensimmäinen, eikä viimeinen mies, joka ei edes itse huomaa kierrettä mihin on ajautunut. Moni mies voi runkata useita kertojakin päissä surffaillessaan esim. netissä, mutta samaan aikaan oma naisystävä jää kokonaan ilman.
netti ja filmit pois, niin "kyllä routa porsaan kotiin ajaa"...
- mies
Miehenne ovat homopettereitä. Tervehenkistä miestä ei tarvitse houkutella pitkään.
- pupu79
Kärsin aikaisemmin miehen kanssa samanlaisesta ongelmasta, eli vaikka mitä yritin niin ei siitä mitään tullut. Olen myös nätti ja hyväkroppainen nainen, tuskin ilman miestä jäisin jos lähtisin sinkkumarkkinoille. Meillä myös mies tykkäsi ennen kovasti surfata nettipornon parissa. Syytin jatkuvasti itseäni asiasta, etten ole tarpeeksi nätti ja kiihottava. Aloin kuitenkin pikkuhiljaa olemaan nauravainen ja iloinen oma itseni, enkä "ruinaava" nainen. Myöskin joistakin ongelmista suhteessa puhuttiin ja se tuntui helpottavan miehen oloa. Hän varmasti tuli tietoiseksi myös siitä, että tiedän hänen katselevan naisia netistä. Niinpä aloimme katsella yhdessä, jos näen kivan tytön kuvan netissä, lähetän sen miehelle piristykseksi päivään. Aloin pukeutumaan hyvin paljastavasti, mutta en missään nimessä tunnustanut miehelle haluavani seksiä, en vihjaissut sinne päinkään. Tunnustin tunteitani avoimesti ja halailin. Kehaisin hänen silmiään jne, flirttailin. Nyt on sänky nitissyt kyllä mukavan säännöllisesti, samoin moni muukin huonekalu;)Tavallaan puhuminen ja hyväksytyksi tuleminen sellaisena kuin hän on helpotti. Seksi ei enää ollut se juttu vaan kaikki muu hyvä, mitä elämässämme on. Pieni mustasukkaisuus tekee miehelle myös hyvää!
Eli miestä pitää osata vetää oikeista naruista. Kannattaa antaa oman naiseuden puhjeta kukkaan oman itsenne takia. Pieni katse kadulla vastaan tulevaan mieheen ja vastakaiku voi saada ihmeitä aikaan koko päiväksi!Oma mieliala siitä vaan kohenee ja eihän katsomisessa mitään pahaa ole. Minäkin pidin huonona kautena oikein hyvää silmäpeliä baarissa baarimikon kanssa. Se piristi saada häneltä spasmat sekaisin ja hymyä huuleen. Eikä tarkoituksena todellakaan ollut mitään sen enempää. Totesinpa vaan, että jos kerta mies on tuollainen niin onhan minullakin siihen oikeus.
Ajatelkaa sitä, mihin mies teissä alussa ihastui ja huutaminen ei auta mitään, vaikka kertoa tietty pitää, jos se naisten katselu loukkaa!!!
Onnee matkaan...- Kiitos!:)
Kiitos kannustavasta kirjoituksestasi! Taidanpa noudattaa neuvojasi jo heti tänään... Tosin meillä tilanne kääntyi parempaan suuntaan jo viikko sitten, kun paljastui että haluttomuuden taustalla on ollut miehen piilevä masennus. Se sitten putkahti yks' kaks' päivänvaloon ja päästiin yhdessä selvittelemään asioita. Masennuksen tunnistamisen jälkeen on miehellekin ollut luontevampaa helliä ja hyväillä. On ollut suorastaan hellyydenkipeä... Mutta enpä olisi ihan ensimmäisenä osannut ajatella, että haluttomuuden syynä on masennus. Mies ei nimittäin "oireillut" mitenkään selkeästi. Eli naiset; kannattaa ottaa myös tämä vaihtoehto huomioon ennenkuin syytätte itseänne!
- Janni
Jos saisin lantin jokaisesta kerrasta kun olen itkenyt samaa asiaa, ostaisin sulle uuden miehen. Mutta miehen vaihto ei kuitenkaan ole mikään ratkaisu. Tai ehkä ratkaisu, muttei oikea sellainen. Itselläni tilanne alkaa helpottaa vasta nyt parin vuoden jälkeen. Ongelman syytä en sanoisi vielä varmaksi, mutta veikkaisin sen johtuvan vuoden takaisesta kannabiksen käytöstä. Muista että syyt voi olla myös fyysisiä. Kaikki täytyy tutkia!
Älä luovuta! Soita ja varaa lääkäriaika miehellesi, puhu, puhu, puhu! Huumorilla pärjää myös ihmeen pitkälle. Arvelen kuitenkin, että ilman ulkopuolisen apua joudut turvautumaan sooloiluun kauaksi aikaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996084
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804792Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv983055Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282863Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262125Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191516Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?861039Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚126981- 48774