Olen sairastanut kerran masennuksen ja se uusiutui noin puoli vuotta sitten. Nyt on alkanut vähän jo näkymään vähän valoa tunnelin päässä, ainakin välillä. Silti iskee aina iltaisin ahdistuskohtauksia, kun ajattelen millainen olen ulkonäöltäni joskus ollut. En voi katsoa itseäni kokovartalopeilistä enkä voi katsoa vanhoja kuvia, koska kuvotan itseäni. Joten miten voin ikinä päästä normaaliin elämään mukaan, kun en voi hyväksyä itseäni? Olen 170 pitkä ja painan 85 kg, eli olen reilusti ylipainoinen. En ole ikinä edes seurustellut, koska en halua kenenkään koskevan minua. Olen niin ällöttävä ja ruma ja yksinäinen. Mutta silti minulla ei ole voimia muuttaa asiaa, koitin sitä enkä onnistunut. Miten kukaan ikinä voi hyväksyä minua... Olen myös ajatellut, että kun masennuksen olen saanut hoidettua niin helpottaisiko itseinhoni. En tiedä, mutta sen tiedän, etten kestä enää tätä kehoa minkä sisälle minut on vangittu.
Kehon vanki
kepez
5109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ootko aatellut että itseinho ja siitä aiheutuvat paineet sekä muutenkin ehkä pettymys elämään voisi aiheuttaa masennuksen eikä toisin päin näitä...?
Olen ajatellut ja voi kun se menisikin noin päin. Tai en tiedä kumpi olisi parempi... mutta tiedän mistä masennukseni johtuu (lapsuuden ajan traumat jnejne), mutta tämä itseinho on sietämätöntä. Mietin vain, että onko jollain muulla samanlainen tilanne?
Jos minä olisin sinun painoinen, tanssisin riemusta ripaskaa. Olen pari senttiä sinua pidempi ja painan 100 kg. Ennen vaikeaa eroa painoin vielä 20 kg enemmän. Nyt kun puen minulle istuvan vaatteen päälleni, näytän mielestäni suorastaan hyvältä! Oikeasti kyse ei olekaan kiloista, vaan siitä miten ne kantaa. Älä anna niiden masentaa ja vaikka masentaisikin, nosta pää pystyyn ja katso rohkeasti eteenpäin, selkä suoraksi ja edes vähän korkoa kenkiin, niin johan tulee itselle kohta parempi olo ja se näkyy ulospäin ja se on se mikä miehiinkin vetoaa. Ei tarvitse olla montaa itselle istuvaa vaatetta, kun ulkonäkö kohenee monen kilon edestä. Älä siis sure kilojasi ( vaikka toki aina joskus ne harmittaa) ja kanna ne ylpeydellä, niin tilanne paranee paljon ja sitten vaikka voikin muutama kilo oikeasti lähteä.
Älkää valittako, ylipainosta on todella helppo päästä eroon.
Itselläni ongelmana on todella ruma, kivulias akne johon ei auta juuri mikään. Ihotautilääkärien määräämä markkinoiden vahvin aknelääkityskään ei poista vaivaa kokonaan. Ja heti kun kuuri loppuu, akne palaa entistä pahempana. Ja lääkityksellä on niin vahvat sivuvaikutukset, että on pakko aina pitää 6kk tauko välissä. Onneksi naama näyttää jonkin verran siedettävältä :/
Et kertonut, oletko mies vai nainen.Jos tuo suhde 170 cm / 85 kg on pelkkää lihasta, niin onneksi olkoon. Se on aika lailla ihanne bodarille. Jos taas olet nainen, niin kuin oletan, niin sinulla lienee ylipainoa. Jos haluat oikein radikaalia muutosta, niin hankit itsellesi stereoideja. Se on laillista popsia niitä omaan käytöön. Hankit niitä salita tai esim. ulkomailta. Aloitat aamukahvin jälkeen tyhjällä vatsalla aamulenkki. Iltapäivällä punttitreeni. Tätä toista 6 päivää viikossa. Yksi lepopäivä viikossa. Ei mene kuin vuosi, niin olet täysin erinäköinen ulkoisesti.