Toisinaan olen hiukan kateellinen työkavereille, jotka saavat olla seurassasi. Samoin kuin ystäville, joille on niin helppoa huikata sinulle kutsu ja istua alas rupattelemaan. Mutta en ole mustasukkainen tyttöystävällesi, sillä sinä olet valinnut hänet ja hän on kaikista valinnut sinut.
Minulla on elämässäni 70 % kaikki se mitä tarvitsenkin. Päivästä toiseen ei ole sellaista hetkeä, että lamaantuneena miettisin mitä seuraavaksi tekisin. Osaan istua tuntikausia laiturin nokassa ihailemassa luontoa eikä minulta puutu mitään. Osaan hymyillä myös muiden ihmisten ilolle ja onnelle.
Rakkautta on vaikea saavuttaa, tiedän sen, mutta haluaisin edes saada jakaa ajatuksiani. Mitellä mietteitäni sellaisen kanssa, joka pystyy siihen ja joka on kaltaiseni. Sitä minä sinussa eniten kaipaan, sillä en tunne vielä muuta, ja vaikka minulla on hyvin pieni sija elämässäsi tuntuu silti siltä, että niinä hetkinä kun olimme kahden ja puhuimme hyvin avoimesti itsestämme ja ajatuksistamme - jaoimme minuuteissa ja sekunneissa enemmän kuin toiset koko elämiensä aikana.
Niistä minä pidän kiinni.
http://youtu.be/ZI9PF64JTAc
Minulla on elämässäni 70 % kaikki se mitä tarvitsenkin. Päivästä toiseen ei ole sellaista hetkeä, että lamaantuneena miettisin mitä seuraavaksi tekisin. Osaan istua tuntikausia laiturin nokassa ihailemassa luontoa eikä minulta puutu mitään. Osaan hymyillä myös muiden ihmisten ilolle ja onnelle.
Rakkautta on vaikea saavuttaa, tiedän sen, mutta haluaisin edes saada jakaa ajatuksiani. Mitellä mietteitäni sellaisen kanssa, joka pystyy siihen ja joka on kaltaiseni. Sitä minä sinussa eniten kaipaan, sillä en tunne vielä muuta, ja vaikka minulla on hyvin pieni sija elämässäsi tuntuu silti siltä, että niinä hetkinä kun olimme kahden ja puhuimme hyvin avoimesti itsestämme ja ajatuksistamme - jaoimme minuuteissa ja sekunneissa enemmän kuin toiset koko elämiensä aikana.
Niistä minä pidän kiinni.
http://youtu.be/ZI9PF64JTAc
Vastaukset 18
Vanhimmat
On mielenkiintoista kun tapaa ihmisen, jonka kanssa tuntee olevansa samalla aallonpituudella. Juttelu helppoa eikä tarvi paljon selitellä. Samalla mietin, että suhde-elämässä tekee kuiteskin vaan vääriä valintoja. Mitähän jatko tuo.
Miksi rakkautta on mielestäsi vaikea saavuttaa?
Kirjoituksestasi herää kysymys, että mikä on sinun ja tämän toisen ihmisen suhde toisiinne? Puhut hänen ystävistä ja tyttöystävästä. Mutta mitä te olette toisillenne?
Kauniisti ilmaisit ajatuksesi kyllä. Pienet hetket, jolloin kaksi ihmistä todella kohtaa toisensa, ovat hienoja ja tärkeitä.
Rakkautta on vaikea saavuttaa, jos alunperinkin on tarkoitus vain leikkiä toisen tunteilla. Kerjätä ensin huomiota, nostaa toisen tunteet pintaan menemällä mukaan tunteisiin jonkun verran, ja sitten peruuttaa vauhdilla.
Onko se rakkautta vai huonon itsetunnon pönkittämistä ja herkän ihmisen tunteiden hyväksikäyttöä. Sitä voi miettiä.
Tunteensa avoimesti kertonut on aika haavoittuvainen, vielä pitkänkin ajan jälkeen. Jotkut ihmiset käyttävät sitä hyväkseen. Siksi kannattaa miettiä, kenelle kertoo tunteistaan. Kaikki eivät osaa kohdella kauniisti. Onhan se toki kiva piristys elämään kun on joku joka antaa huomiota ja ihailua, mutta tälle oikeasti rakastuneelle se on kolikon kääntöpuoli. Suurinta rakkautta saavuttaa rehellisyydellä. Ihminen voi vapauttaa itsensä, kyllä, mutta joskus myös toinen voi auttaa siinä vapautumisessa olemalla alusta asti selkeä ja rehellinen.
Liittymättä täysin alkuperäiseen kirjoitukseen. Kunhan mietiskelen.
-J
En saanut ap:n kirjoituksesta sellaista kuvaa, että kumpikaan leikkisi toisen tunteilla. Mutta varmaan nämä kirjoitukset voivat herättää ajatuksia monenlaisista tilanteista. Itsellänikin on tunteita erästä ihmistä kohtaan, ja kaikki meidän välillä on vähän omituista ja kipeääkin, hankalasti määriteltävissä. Rakkautta, joka on olemassa, mutta jota ei kuitenkaan voi näyttää ja josta ei pysty edes livenä puhumaan, monenlaisten syiden takia. Sangen omituinen tilanne siis. Tämä ap:n kirjoitus kosketti oman tilanteen vuoksi.
Rakkaudessa ajoitus on tärkeää. Toisen tunteet voivat syttyä nopeammin ja toisen myöhemmin - jos koskaan. Loppujen lopuksi ihan mukavan kumppanin löytäminen ei ole vaikeaa, mutta todellista rakkautta osuu kohdalle harvemmin. Mitä enemmän aikaa kuluu niin sitä paremmin ymmärtää miten harva oikeasti sytyttää ja tuntuu siltä omalta.
Sitä mitä tässä on kahden ihmisen välillä on vaikea määrittää, enkä myöskään halua liikaa kertoa siitä. En tiedä mitä minä olen hänelle. Hän puolestaan on se kumppani, jonka haluaisin, mutta en voi saada.
Taas herää kysymys - miten pitkään ihan mukava kumppani riittää?
Etenkin, jos tietää että tuolla jossain on joku, jota kohtaan tunteet ovat paljon syvempiä. Entä jos se sinun Hänkin ajattele, että olet hänelle se kumppani jonka hän haluaisi mutta ei voi saada?
Sitä ei voi tietää ellei asiasta keskustella ja sitä ei myöskään kannata liikaa ajatella tai laskea mitään omien kuvitelmien varaan. Itselleni kynnys kertoa kaikki tämä kasvotusten sellaiselle, joka seurustelee, on kuitenkin suuri.
Kasvokkain puhumisessa on omat haasteensa, kuten totesit, sähköposti alkaa olla jo lähempänä totuutta ja täällä on nämä viestit.
Minä olen eroamassa, koska minulle ihan kiva ei riitä. Tämä oli yksi asia jota en osannut sanoa kasvotusten.
Se on kyllä oikein kaikkia kohtaan. Tunteistaan ei voi valehdella loputtomiin. Niitä on myös vaikea väistää. Tänne kirjoittaminen on tavallaan sellaista väistämisen yrittämistä.
Suurin syy itselläni on kuitenkin pelko siitä, että särkisin vain taas sydämeni. Niin on käynyt kaksi kertaa aiemmin. Siksi rakkaus on minusta vaikeaa saavuttaa. En odota sitä, en etsi, mutta kun se silti osuu kohdalleni, on ajoitus aina väärä.
Miten täällä kirjoittamisen, sähköpostiviestit ja kasvokkain kohtaamiset saisi yhdistettyä yhdeksi tarinaksi? Mistähän pitäisi jatkaa?
En tiedä sinun tilanteestasi, joten vaikea sanoa mikä olisi se oikea tapa. Itse kyllä arvostan eniten suorasukaisuutta ja kasvokkain puhumista. Toisinaan sitä on vain otettava se ensimmäinen askel tuntemattomaan niin pelottavaa kuin se aina onkin.
Kynnys on minullakin korkea, osin samoista syistä. Lisäksi olen jo aikoinaan kertonut tunteistani hänelle, mutta tullut silloin torjutuksi. Kuulostaako yhtään tutulta?
Ei kuulosta, olen pahoillani. Sinun tapauksessasi se torjunta on voinut myös johtua siitä, että seurustelet. Yritä uudestaan niin saat varmuuden.
Minä en ole ainoa seurusteleva tässä omassa tilanteessani, joten uudestaan yrittäminen tuntuu vaikealta myös sen takia.
Ymmärrän. Toisten väliin ei halua mennä. Täältä ei kyllä välttämättä sitä ratkaisua löydä. Kirjoitan itse koska se selkiyttää ajatuksiani mitä paremmin osaan pukea tämän kaiken sanoiksi. Se antaa kaikelle jotenkin etäisyyttä. Voi tarkastella asioita ja tilanteita eri tavalla, kun löytää niille nimet ja sanat.
Ei löydä ratkaisua täältä. Mutta kun on tarpeeksi hulluuntunut tilanteeseen, niin alkaa nähdä näkyjä ja käydä tällaisilla palstoilla. Tsemppiä mulle ja sulle näihin tilanteisiin. Toivottavasti asiat menee parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Miksi juuri sen joka on jo yrittänyt pitäisi yrittää uudestaan "tuulen matkaan"?
Tässä tapauksessa ajattelin, että torjunta on saattanut tapahtua siksi että toinen on varattu ja jos ja kun olosuhteet muuttuvatkin ei toisella välttämättä ole siitä tietoa. Siksi kehotin yrittämään uudestaan kun kerran tunteita vielä löytyy.