Epäsosiaalinen persoonallisuuteni todella häiritsee elämää, onnistun tuhoamaan aina ihmissuhteeni ja yleensä päättyvät täyteen kaaokseen. Haluan läheisyyttä mutta en tiedä miten aidosti sitä antaa, osaan vain ottaa. Olen nykyään aina yksin eikä ihmisten kanssa seurustelu enää edes kiinnosta, mutta tarvitsen heitä kuitenkin. Persoonallisuuteni on mukautuva joten itsetuntoni on todella hukassa. Tulen kaikkien kanssa pintapuolisesti toimeen, mutta jos joku ylittää sen rajan ja alkaa tutustumaan paremmin saa hän saa yleensä lokaa niskaansa kun en osaa oikeasti vuorovaikuttaa vain näytellä. Jos olen alkuun tyly ja koppava niin karkotan ihmiset läheltäni jo alkuunsa, jos taas olen mukava niin mitä pidemmälle asian vedän sitä pahemmin satutan ihmistä. Minua pidetään ihmishirviönä ketkä minut tuntevat ja ihmiset pysyttelevät kaukana, hyvä onkin niin kauan kunnes saan tähän jotain tolkkua, voiko mitenkään tästä parantua tai onko olemassa mitään apukeinoa? Tästä syystä minulla ei ole tyttöystävää, eikä muitakaan aitoja ihmissuhteita. En ole paha, en vain osaa ja olen joltain tunnetasolta vajavainen, en koe itseäni inhimilliseksi ja olen ikään kuin jonkinlainen eläin.
Epäsosiaalinen persoonallisuus ja elämän vaikeus
help needed
121464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minkä ikäinen olet, siis noin suurin piirtein?
Ainakin pystyt analysoimaan itseäsi ja välität toisten ihmisten tunteista, se käy ilmi kirjoituksestasi.
Toki pystyn analysoimaan, miksen pystyisi? Lähinnä nuo läheisyyden ja välittämisen tunteet tuottavat ongelmia, kohtelen ihmisiä kuin esineitä, jälkeenpäin kadun tätä tai lähinnä niitä seurauksia mitä tästä käytöksestä syntyy, tarvitsisin ystäviä ja kavereita, mutta tämä on mahdoton yhtälö. Olen siis 28-vuotias.
Ajattelin että jos se olisi skitsofrenia. Silloin ei analysoinnista tule mitään.
En myöskään poissulje skitsofreniaa itsessäni
Psykopaatti olet,ole ylpeä siitä !
Et todellakaan ole mikään psyko,
jos yrittäisit ensin yhteyttä lähimpiisi ja yhdessä heidän kanssa mukaan sosiaalisiin tilanteisinn.
Suojelet itseäsi tunteilta,
onko sinua satutettu?
Kyllä jokainen ihminen välillä puhuu tökeröitä
Aloittajalle, täällä olisi toinen naispuolinen vastaavasta ongelmasta kärsivä. Huvittaisiko vaihtaa ajatuksia enemmän kahden kesken? Tänne en viitsi kirjoittaa..
Alottajan teksti kuulosti ihan omalta elämältäni :(
Jos ette ihmiset oikeasti osaa vuorovaikuttaa niin esittäkää sitten koko ajan älkääkä lopettako puoli tiehen. Vaikka se onkin feikkiä, niin kaikki on hyvin ja kohta siitä feikkiydestä tulee tavallinen olotila ja kaikki on oikeasti hyvin.
skitsofrenia on huu-haa-valkotakkien keksimä sana jolla ne tienaa rahaa
Kukaan ei voi sinua auttaa se on tosiasia. Ellet itse tee sitä työtä että kehität persoonallisuuttasi sitä ei muut voi tehdä. Mieti siis seuraavaa tylyä sanaasi , väärää tekoasi ja muilutustasi ! pyydä ihmisiä kertomaan miltä se tuntuu.
Näin se menee kaikkea ei rahalla ja näppiksellä saakkaan vaan joutuu ITSE TÖIHIN ! Onnea sinulle. !
Höpön höpön sulla mikään narsismin muoto ainakaan ole. Sosiaaliset taidot voi olla hukassa ja vaikeaan muita on aina miellyttää kun lähes kaikki ihmissuhteet perustuvat nykyisin materiaa tai toimintaan joka vaatii materiaa, menestystä tai jos ei muuta ole sitten jauhetaan kakkaa muista tai vedetään jotain kamaa.
Sulla on varmasti annettavaa mutta et ole löytänyt tarpeeksi tasapainoisia ihmisiä ympärillesi. Monella voi olla yksinäisyydestä paljo tuskaa ja itsetunto latistuu entisestäänkin jos tulee araksi tms. Tavallaan ikävää jos ne parhaat vuodet menee neljän seinän sisällä, mutta elämä voi muuttua nopeastikin esim uusien ihmissuhteiden tai työpaikan kautta. Ei kannata lannistua. Nuoruuteen kuuluu jossain määrin itsen vatvominen ja kukapa ei vatvoisi itseään negatiivisessa valossa jos ei mistään saa positiivisia signaaleja. Oletko ajatellut mistä haaveilet, olisiko paikkasi ulkomailla? Haluaisitko perheen, perheellisillä on kaikilla samanlaista melko yksitoikkoista elämää jolloin elämänarvot usein muuttuu jo käytännössä olosuhteiden pakosta. Tarkoitan että mistä vain voi vielä löytyä uusi tie ja peilejä joiden kautta näkisit itsessäsi ja elämässä valoa. On vaikeaa olla muiden kanssa vuorovaikutuksessa jos ei se ole riittävän tiivistä, kaksisuuntaista tai muut ovat sen verran kovettuneita tai paatuneita etteivät ymmärrä hyvän tahdon mukaista olemista vaan aina pitäisi olla vähintään parjaamassa muita, että olisi jotain elämänsisältöä. En näe tekstissäsi mitään itsekästä, on varsin yleisiä ajatuksia nuo kuten että mitä jos nyt esittänyt ja olenkin joskus huonommalla tuulella tai ei ole mitään huikeita juttuja joita puhella. Niinpä niin, kuinka monella meillä on? Onko se tärkeää?