synkkä ennuste

mies -81

Papiniemi tarjoaa varsin synkkää ennustetta sivuillaan: "Sadassa vuodessa Eurooppa on täysin islamilaistunut." Perusteet väitteelle ovat Turkkilaisten lisääntyminen ja islamin kasvu Euroopassa. Kaikkein vakavinta ennusteessa on se, että ennuste saattaa toteutua jos länsimaailman suvaitseva asenne Islamiin jatkuu. Toisaalta voi olla, että Turkin muuttuessa länsimaiseksi EU-maaksi myös islam Euroopassa muuttuu läntiseksi, maalliseksi tapaislamiksi, pitäisin itse tuota suuntaa suotavana.

Ja Papinniemi on oikeassa: yhteentörmäys islamin kanssa on täysin väistämätön. Islam ei suvaitse länsimaailmaa eikä kristinuskoa, eikä länsimaailma pohjimmiltaan suvaitse islamia - aidosti. Törmäys on hyväksikin, ehkäpä keskiaikaisessa tilassa elävä islamilainen maailma saadaan tuhottua III maailmansodassa lopullisesti. Sen jälkeen maapallolle laskeutuu rauhantila, joka ei enää murru yhden uskonnon julmuuden takia.

6

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taha.islam

      Minä ennustan, että Papinniemen kirjoituksesta löytyy karkeita virheitä, joiden olemassaoloa _yksikään_ tämän palstan islaminvastustajista ei ole valmis tunnustamaan.

      • islam on sairas uskonto

        tässä on ystävät loppu:
        Sakarja:
        14:1 Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
        14:2 Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
        14:3 Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
        14:4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
        14:5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
        14:6 Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
        14:7 Se on oleva yhtämittaista päivää - Herralle on se tunnettu - ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.
        14:8 Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
        14:9 Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja Hänen nimensä yksi.
        14:10 Koko maa muuttuu tasaiseksi kuin Aromaa Gebasta Rimmoniin asti, Jerusalemin eteläpuolelle. Ja tämä on oleva korkea ja oleva asuttu, paikallansa, Benjaminin portista entisen portin sijaan asti, Kulmaporttiin ja Hananelin-torniin asti, kuninkaan viinikuurniin asti.
        14:11 He asuvat siellä, eikä vihitä sitä enää tuhon omaksi, ja Jerusalem on oleva asuttu, oleva turvassa.
        14:12 Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.
        14:13 Sinä päivänä on tuleva Herralta suuri hämminki heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni toinen toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä vastaan.
        14:14 Myös Juuda on sotiva Jerusalemissa, ja kaikkien pakanakansojen rikkaudet kootaan joka taholta: kullat ja hopeat ja ylen paljon vaatteita.
        14:15 Samoin on vitsaus kohtaava hevosia ja muuleja ja kameleja ja aaseja ja kaikkea karjaa, mitä niissä leireissä on - samankaltainen vitsaus.
        14:16 Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
        14:17 Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta.
        14:18 Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
        14:19 Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
        14:20 Sinä päivänä on oleva hevosten kulkusissa kirjoitus: "Pyhitetty Herralle". Ja padat Herran temppelissä ovat uhrimaljain vertaisia, jotka ovat alttarin edessä.
        14:21 Ja jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle Sebaotille, ja kaikki uhraajat tulevat ja ottavat niitä ja keittävät niissä. Eikä ole enää sinä päivänä yhtään kaupustelijaa Herran Sebaotin temppelissä.

        Miika
        3:1 Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon,
        3:2 minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani
        3:3 ja heittäneet minun kansastani arpaa; ovat antaneet pojan porttoa vastaan sekä myyneet tytön viinistä, jonka ovat juoneet.
        3:4 Mitä on teillä sanomista minulle, teilläkin, Tyyro ja Siidon ja kaikki filistealaisten alueet? Tahdotteko te kostaa minulle, mitä minä olen tehnyt, vai itse tehdä minulle jotakin? Nopeasti, kiiruusti minä annan koston kohdata teidän päätänne siitä, mitä olette tehneet,
        3:5 te, jotka olette ottaneet minun hopeani ja kultani, vieneet minun ihanat kalleuteni temppeleihinne
        3:6 sekä myyneet Juudan ja Jerusalemin lapsia jaavanilaisille, poistaaksenne heidät kauas omalta maaltansa.
        3:7 Katso, minä herätän heidät liikkeelle siitä paikasta, johon te olette heidät myyneet, ja annan koston teostanne kohdata teidän päätänne:
        3:8 minä myyn teidän poikianne ja tyttäriänne Juudan poikien käsiin, ja he myyvät ne sabalaisille, kaukaiselle kansalle. Sillä Herra on puhunut.
        3:9 Julistakaa tämä pakanakansain seassa, alkakaa pyhä sota, innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.
        3:10 Takokaa vantaanne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi. Sanokoon heikko: "Minä olen sankari".
        3:11 Käykää avuksi, tulkaa, kaikki kansakunnat joka taholta. He kokoontuvat sinne. Anna, Herra, sankariesi astua sinne alas.
        3:12 Lähtekööt liikkeelle, hyökätkööt kansakunnat Joosafatin laaksoon; sillä siellä hän istuu tuomitsemassa kaikkia pakanakansoja, joka taholta tulleita.
        3:13 Lähettäkää sirppi, sillä sato on kypsynyt. Tulkaa polkemaan, sillä kuurna on täynnä ja kuurna-altaat pursuvat ylitse; sillä heidän pahuutensa on suuri.
        3:14 Meluavia joukkoja, meluavia joukkoja ratkaisulaaksossa! Sillä lähellä on Herran päivä ratkaisulaaksossa.
        3:15 Aurinko ja kuu käyvät mustiksi, ja tähdet kadottavat valonsa.
        3:16 Herra ärjyy Siionista ja antaa äänensä kuulua Jerusalemista, ja taivaat ja maa järkkyvät; mutta Herra on kansansa suoja, Israelin lasten turva.
        3:17 Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka asun Siionissa, pyhällä vuorellani. Ja Jerusalem on oleva pyhä, ja vieraat eivät enää kulje sen läpi.
        3:18 Sinä päivänä vuoret tiukkuvat rypälemehua, ja kukkulat vuotavat maitoa; kaikissa Juudan puronotkoissa virtaa vettä, ja Herran huoneesta juoksee lähde, ja se kastelee Akasialaakson.
        3:19 Egypti tulee autioksi, ja Edom tulee autioksi erämaaksi väkivallan tähden, jota ne ovat tehneet Juudan lapsille, kun ovat vuodattaneet viatonta verta heidän maassansa.
        3:20 Mutta Juuda on oleva asuttu iankaikkisesti ja Jerusalem polvesta polveen.
        3:21 Ja minä julistan heidät puhtaiksi verivelasta, josta en ole heitä puhtaiksi julistanut. Ja Herra on asuva Siionissa.

        Jeesus itse:

        24:29 Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
        24:30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.

        ja lopulta Johanneksen ilmestys:

        Ilm.
        1:7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.

        muslimit ja muut voivat ihan rauhassa yrittää valloittaa maaiman, Jumalan Sana toteutuu siitä huolimatta viimeistä piirtoaan myöden.


      • the_ran_ya

        >Minä ennustan,

        Eikö ennustaminen ole kiellettyä puuhaa?

        >...että Papinniemen kirjoituksesta löytyy karkeita virheitä,


        Voisitko osoittaa nämä mahdolliset virheet täsmällisesti?

        >...joiden olemassaoloa _yksikään_ tämän palstan islaminvastustajista ei ole valmis tunnustamaan.


        Laskitko minut mukaan em. kategoriaan?


    • Karim

      Ongelma taitaa olla siinä, että joko on muslimi tai ei ole, joko rukoilee tai ei rukoile. Ei se voi mitenkään kovin "tapa-Islamiksi" mennä mitä se ei nyt jo olisi.

      Islam on rakenteena rakennettu hallitsemaan huomattavasti näkyvämmin ihmisten elämää, tämän takia on jo lähes helppo sanoa kuka noudattaa sitä ja ketä se ei kiinnosta pätkääkään.

      Toisaalta Islam on levinnyt maallistumisenkin avulla Eurooppaan, sillä aikoinaan ensimmäiset Ranskaan tulleet muslimi-siirtolaiset olivat niitä jotka halusivat kohottaa elintasoaan ja heitä ei uskonto juuri kiinnostanut. Vasta heidän jälkeensä tullut sukupolvi täytti Ranskan moskeijoilla, sama kehitys on juuri menossa Saksassa jossa rakennetaan runsaasti moskeijoita.

      Veikkaan että niin käy myös kun Turkista tulee EU-jäsen, maallistuneet muuttaa Eurooppaan ja heidän lapsensa (sekä ensimmäinen sukupolvi huomattavasti vanhempana) alkaa etsimään juuriaan ja yhteisöllisyyttään Islamista.

      • kaino

        Jahka islamin kasvu on sitä luokkaa, että se rupeaa ärsyttämään länsimaiden passiivisia tapakristittyjä, tapahtuu kristinuskon voimakas nousu. Voima synnyttää vastavoiman.
        Islam etenee tällä hetkellä hyvin, mutta kohti vääjämätöntä konfliktia kristinuskon kanssa ja kohti tuhoaan....


      • kaino kirjoitti:

        Jahka islamin kasvu on sitä luokkaa, että se rupeaa ärsyttämään länsimaiden passiivisia tapakristittyjä, tapahtuu kristinuskon voimakas nousu. Voima synnyttää vastavoiman.
        Islam etenee tällä hetkellä hyvin, mutta kohti vääjämätöntä konfliktia kristinuskon kanssa ja kohti tuhoaan....

        kristinuskon voimakas nousu - jos se tapahtuu - ei merkitse paluuta samanlaiseen "kristillisyyteen", jonka nimissä vainottiin ja teurastettiin juutalaisia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      5
      2732
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2571
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      9
      2259
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1865
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1443
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1433
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1155
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1144
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1053
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      938
    Aihe