Nuori, itsenäisty!

Renata Maria

Nuoret! Tehkää lapsia nuorina kuin yli kolmekymppisinä tylsimyksinä. Oppineisuus antaa ja ottaa, mutta kukaan ei voi sanoa teille, mikä on teidän onni. Lapsiperheen perustaminen nuorena tuo todistetusti terveellisempää ja iloisempaa elämää teille. Älkää tarrautuko vanhempiinne vaan perustakaa rohkeasti oman lapsiperheen, sillä se on oiva tapa itsenäistyä. Monet kärsivät henkisistä ja fyysisistä vaivoista tajuamatta, että ainoa syy on lapsettomuus ja Sen Oikean Puolison puute. Monet tytöt ovat kuin nuoria äitejä hyvin varhain. Kuunnelkaa hyvät tytöt sisimpäänne!

Perustakaa perhe Rakkaudella. Sen ainoan ja oikean löytyminen pitäisi olla ensisijainen päämäärä elämässä eikä niinkään oppiarvo, kunnia tai rikkaus. Mikään ei tee ihmisestä onnellisempaa kuin onnellinen perhe. Uhratkaa aikanne, vaivanne, itseänne lapsia ja puolisoa varten. Luonto on tehnyt ihmisestä juuri sellaisen minkälaisen hänen pitäisi olla ja kuuntelemalla sydäntänne olette onnellisia. Elämä ei ole vaikeampaa kuin hyvä liitto. Perhe selviää yllättävän vähällä ja on kestävämpi ja elovoimaisempi kuin mitkään gladiaattorit. Perhe ei tarvitse pilvilinnoja vaan rakkautta ja rakkautta ja rakkautta!

Kaksi lasta on parempi kuin yksi, kolme parempi kuin kaksi ja niin edelleen. Nainen ja mies on luotu toisilleen ja molemmat voivat oppia toisiltaan. Elämä on mysteeri ja myös puoliso. Rakastakaa toisiaan sydämenne kyllyydestä joka ikinen päivä, joka ikinen hetki. Luonto, ja metsä avaa ruosteiset lukonne ja näyttää polun. Iloitkaa elämää, ilman pelkoa!

Rakkaudella

3

358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei näin

      Siinä yksi mielipide...

    • Parikymppinen nainen

      Mun sydän ainakin sanoo että onnellisempi olen ilman lapsia. Että hyvä neuvo sinulta, pitää kuunnella omaa sydäntään eikä antautua yhteiskunnan painostukseen. Edes silloin kun se painostaa hankkimaan lapsia.

    • Älkää hosuko

      Raamatun käsky täyttäkää maa on varsin vastuuton. Afrikassa ja Aasiassa on hyviä esimerkkejä siitä kurjuudesta mitä ajatusmaailma "Kaksi lasta on parempi kuin yksi, kolme parempi kuin kaksi ja niin edelleen." aiheuttaa.

      Maapallon resurssit eivät riitä edes nykyisen väestömäärän elättämiseen, saatika jos kaikilla pareilla olisi se kaksi tai kolme lasta.

      On mielestäni erittäin itsekästä lisääntyä holtittomasti välittämättä seuraamuksista. Antakaa aikaa sille lapsikuumeelle älkääkä missään tapauksessa hankkiko kahta lasta enempää, näin väestönkasvu saadaan edes jotenkin hallintaan.

      Tämä asia ei ole mielipidekysymys vaan tässä on kyse tulevien sukupolvien selviytymisestä, matematiikkaa ei voi jättää huomioimatta vain koska "minä haluan" ja "minun onni".

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      68
      3208
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1851
    3. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      111
      1740
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1259
    5. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      129
      1048
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      99
      992
    7. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      944
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      67
      926
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      875
    10. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      84
      869
    Aihe