Nuoret! Tehkää lapsia nuorina kuin yli kolmekymppisinä tylsimyksinä. Oppineisuus antaa ja ottaa, mutta kukaan ei voi sanoa teille, mikä on teidän onni. Lapsiperheen perustaminen nuorena tuo todistetusti terveellisempää ja iloisempaa elämää teille. Älkää tarrautuko vanhempiinne vaan perustakaa rohkeasti oman lapsiperheenne, sillä se on oiva tapa itsenäistyä. Monet kärsivät henkisistä ja fyysisistä vaivoista tajuamatta, että ainoa syy on lapsettomuus ja Sen Oikean Puolison puute. Monet tytöt ovat kuin nuoria äitejä hyvin varhain. Kuunnelkaa hyvät tytöt sisimpäänne!
Perustakaa perhe Rakkaudella. Sen ainoan ja oikean löytyminen pitäisi olla ensisijainen päämääränne elämässä eikä niinkään oppiarvo, kunnia tai rikkaus. Mikään ei tee ihmisestä onnellisempaa kuin onnellinen perhe. Uhratkaa aikanne, vaivanne, itseänne lapsia ja puolisoa varten. Luonto on tehnyt ihmisestä juuri sellaisen minkälaisen hänen pitäisi olla ja kuuntelemalla sydäntänne olette onnellisia. Elämä ei ole vaikeampaa kuin hyvä liitto. Perhe selviää yllättävän vähällä ja on kestävämpi ja elovoimaisempi kuin mitkään gladiaattorit. Perhe ei tarvitse pilvilinnoja vaan rakkautta ja rakkautta ja rakkautta!
Kaksi lasta on parempi kuin yksi, kolme parempi kuin kaksi, enemmän parempi kuin ei yhtään. Nainen ja mies on luotu toisilleen ja molemmat voivat oppia toisiltaan. Elämä on mysteeri ja myös puoliso. Rakastakaa toisiaan sydämenne kyllyydestä joka ikinen päivä, joka ikinen hetki. Luonto, ja metsä avaa ruosteiset lukonne ja näyttää polun. Iloitkaa elämää, ilman pelkoa!
Rakkaudella
Nuori, itsenäisty!
6
204
Vastaukset
- Ja aikaakin.
kiitos .onpa mahtava kirjoitus.lyhyesti lähes koko elämän kaari. RAKKAUS.RAJAT.SYLI niillä pystyy kasvattamaan normaali lapsia lähes kaikki ihmiset.
- Vahinkoja
Ostakaa ennemmin kortsuja , ette joudu velkavankeuteen elättämään ämmää ja mukuloita . Muijathan ne kodin kyhää ja siitä kotileikki alkaa . Suomessa on nytkin 250 000 turhaan tehtyä tenavaa kortistossa kun ei ole duunia ? Onko tuollainen ihmisarvoista elämää ? Joten kortsu pelastaa monia vahinkoja .
- 4 lapsen iskä
totta ei tarvitse viidakkoon lähteä matoja syömään ja ulkoiluttamaan SILICONEJAAN. luomu naiset ovat 100% parraita maan päällä. oikeita luomuksia ja taideteoksiakin.
- Joku raja sentäs
Ai että pitäisi tehdä lisää vapaan kasvatuksen omaavia hirviö kakaroita, joita baareissa ravaavat YH-äidit ei komenna lainkaan!!!! Ei kiitos....
- giggeli jumppaa
Joo muttakun nussittaa giggeliä jomottaa pitäs purgaa paineet
- Mällitmäkeen
Usein imettäneet tarvitsevat silikoonia täytteeksi , muuten äijä kurkistelee aidan taakse ja ilmassa leijuu syrjähypynvaara .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422442Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423012014- 221826
- 241605
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘241445- 431338
- 1001329
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391275Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta371181- 361046