ruotsinkielisten ylivalta Suomessa

olisi syyta lopettaa

rikostutkintapyynnön nr 154426161 täydentävä lausuma Porvoon poliisille.


Suomi 24 / palsta Porvoon valvojat sallivat omalla nimellään kirjoittaneeseen Hannu Hietikkoon kohdistuvan julkisen herjaamisen ja estävät syytettyä puolustamasta itseään, katkaisemalla ip osoitteen sekä kotisivuni box55.pp.fi. Vaadin Elisalta 10 000 e vahingonkorvauksen, 5000 e kultakin herjoja esittäneeltä, plus asianajaja Ari Kuukan kulut.


Kyseessä on mielipidevapauteen liittyvä rikos. Porvoon ruotsinkieliset väittävät minua mielisairaaksi koska olin aiemmin 5 vuotta Ensto konsernin perustajan Ensio Miettisen tiedottaja, joka on tunnettu räväkän totuudellisesta toisinajattelustaan.Minut ajettiin pois kodistani tämän takia ja vielä vuosia myöhemmin pilkataan julkisesti.


Jyväskylässä käräjätuomari [email protected] julisti minulle 15.4.2010 lähestymiskiellon ja väitti minun olevan mielisairas näihin porvoolaisten juttuihin perustuen. Kun hovioikeuksien jasenet ovat enimmakseen ruotsinkielisia naisia , se tarkoittaa etta Suomen oikeuslaitoksen taso on edesmenneen DDR n tasolla sen lopun aikoina. Suomessa valtaapitava nomenklatuura ovat ruotsinkieliset, heille taataan omat kiintionsa yliopistoissa ja virkojen jaossa. Heilla on oikeus likvidoida toisinajattelijoita kuten tapaukseni osoittaa


Kun valtiovalta /oikeuslaitos tähän sekaantuu ja katkaisee kokonaan isän ja pojan välisen suhteen, valtion on korvattava tehty vahinko minulle ja pojalleni sekä myös asian perusteellinen selvittäminen Espanjassa

Tämä on vakava rikos jonka tutkimisesta Porvoon poliisi ei voi kieltäytyä, koska Helsingissä kolme psykiatria Martti Kuokkanen, Iiris Keränen ja Tapani Luoto ovat asian tutkineet ja todenneet ettei minua mikään mielisairaus vaivaa. Näin on lääkäri todennut myös Saksan Loerrachissa 2011 sekä Ruotsin Södertäljessä.

Olen ollut pitkään kirjoilla ja sosiaalivakuutettuna Espanjassa, jossa on omalääkärijärjestelmä. Minusta vastuussa oleva dr Martinez Galendo totesi hiljattain että Hietikko on ikäisiinsä suomalaisiin miehiin henkisesti harvinaisen terveessä kunnossa, eikä minkäänlaisia psykiatrisia palveluja tarvita.

Suomen konsulaatti [email protected] on velvollinen toimittamaan tästä tiedon Porvoon poliisille syystä että porvoolaiset kirjoittajat kuorossa vaativat minulle pakkohoitoa, monet väittävät että olisinkin jo kellokosken mielisairaalassa, ja sieltäkäsin kirjoittelen

Porvoon poliisi voi myös kysyä mitä tästä tietää väkivaltaryhmä [email protected] joka pyysi ystävällisesti minua pysymään poissa yhteisen etumme takia. Hekin ovat vakuuttuneet siitä ettei kyse on Hietikon mielisairaudesta vaan että siellä olevat suomenruotsalaiset ravintoloitsijat, joiden tausta on erittäin rikollinen, ovat esittäneet murhauhkauksia, todistaja Olavi Karjalainen kuuli tälläistä 5.5.2012 Ravintola Rosa Ledassa.

Oltuani Agadirissa joitain vuosia, myös sinne ilmestyi englannin/puolan sekaista kieltä puhuvia gangstereita jotka kyselivät mistä Hietikon voisi löytää, tästä on viisi todistajaa mm.Mr Josef 00212 634359736. Mistä syystä puolalaiset tähän sekaantuvat johtuu siitä että kun Porvoon ruotsinkieliset haukkuivat minua kuin koiralauma ja sibbo borgo skogrevir tuli avohakkaamaan kuumaisemaksi taloni ympärillä olleen vanhan kuusimetsän, asuin Puolassa 10 vuotta.

Kun he kuulivat miten vaikutusvaltaiset suomenruotsalaiset olivat ottaneet minulta pois kaikki poliisi-syyttäjä ja konsulaattipalvelut koko Euroopassa, he ryöstivät kaiken omaisuuteni. En ole suostunut allekirjoittamaan tähän liittyviä papereita ja siksi minua uhattiin Espanjassa ja Agadirissa, mutta Argentiinasta he eivät minua löydä. Noihin juttuihin liittyen saksalainen lääkäri Henryk Lange syötti minulle kolmen vuoden ajan vahvaa hassista, olettaen että Hietikko saataisiin allekirjoittamaan ja että ´´se porvoolaisten havaitsema piilevä´´ mielisairauskin nousisi pintaan. He panivat minut Klodzkon käräjä oikeuteen joka pani psykiatrisen tutkijalautakunnan selvittämään asian, nämä dokumentit ovat virallisesti suomennettuna asianajaja Kuukalla, VI K 93 /07 . Lautakunta raportoi että hyvästä yrityksestä huolimatta MITÄÄN mentaalista sairautta ei ilmennyt, vain se että olen pitkäaikaisen kiduttamisen ja kansainvälisen rikoksen uhri.

Ja koska se on Porvoosta kotoisin, Porvoon poliisin on asia selvitettävä. Ehdotan että Elisa ei lisää omaa laskuaan nyt enempää vaan poistaa kaikki kirjoitukset joissa minun nimeni mainitaan. Ennenkö se on tehty, tämä turkulaisen ystäväni esiinpanema on saatava olla framilla.

Olen kirjoittanut Suomen konsulaattiin Berliiniin että heidän on ilmoitetteva tama Saksan poliisille ja vaadittava rangaistusta laitonta lääkintää ja salakuljetusta harjoittavalle hampurilaiselle lääkärille, hanen puolalaiselle apurilleen arkkitehti Lewandowskalle.

Asiasta enemmän www.unianova.eu/poliisi.htm

0

555

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

        Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
        Maailman menoa
        148
        1997
      2. Israel euroviisujen 2.

        Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
        Luterilaisuus
        304
        1691
      3. Persujen puoluekokous 2026

        Missä ja Milloin pidetään ?
        Maailman menoa
        93
        1547
      4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

        Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
        Ikävä
        200
        1180
      5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

        Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
        Maailman menoa
        76
        1162
      6. Mikä se viehättävin

        Asia on kaivatussasi?
        Ikävä
        67
        1120
      7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        22
        1027
      8. Mikä kaivatussasi

        Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
        Ikävä
        48
        987
      9. Rakas nainen ymmärsin

        Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
        Ikävä
        73
        936
      10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

        Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
        Maatila ja metsä
        23
        907
      Aihe