On lainaa ilon sekunnitkin...

Ei enää noin kirurgin veitsen terällä. Kuitenki; Kokonainen täysipäiväinen tasapainoinen fiilis voi kohdata ehkä kerran kuukaudessa.
Tänään heti heräämisen jälkeen lievää ahdistusta. Aamiaisen jälkeen 4 mailin fillarilenkki. Tuli sukulaisvieraita. Onnistunut tapaaminen.
Selvin päin asiat sujuu, viinan kanssa vanhat erimielisyydet nousisivat pintaan vääjäämättä. Kuitenkin hyvä että lähtivät. Kaikilla lauantairutiininsa kotiin ajonsa jälkeen.

Huomisesta ei tiedä eikä loppu illastakaan. Joku pieni asia voi alkaa hiertämään. Siihen voi olla ratkaisu. Jos lisää huolen pilvenlonkia nousee mielen taivaalle, yöunetkin voivat mennä pilalle.
1137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juuri noin. Bibo ei voi koskaan tietää lähitunneistakaan. Loppuillasta putosin mielialarotkoon. Raahauduin silti kävelemään ulkoilmaan. Se auttoi. Pääsin uneen nopeasti.
Lieneekö biboille ominaista, että ne ovat hyvin riippuvaisia häiriintymättömistä unista. 5-6 h riittää silti mainiosti.
Kaikkihan me ollaan yksilöllisiä, mutta mielialahäiriöistä kärsivät voivat rauhallisissa olosuhteissa latautua hyvin.
Unihäiriöiset taas voivat käyttäytyä raivopäisyydestä eristäytyviksi mököttäjiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ne surun tunnein... kirjoitti:

Ei enää noin kirurgin veitsen terällä. Kuitenki; Kokonainen täysipäiväinen tasapainoinen fiilis voi kohdata ehkä kerran kuukaudessa.
Tänään heti heräämisen jälkeen lievää ahdistusta. Aamiaisen jälkeen 4 mailin fillarilenkki. Tuli sukulaisvieraita. Onnistunut tapaaminen.
Selvin päin asiat sujuu, viinan kanssa vanhat erimielisyydet nousisivat pintaan vääjäämättä. Kuitenkin hyvä että lähtivät. Kaikilla lauantairutiininsa kotiin ajonsa jälkeen.

Huomisesta ei tiedä eikä loppu illastakaan. Joku pieni asia voi alkaa hiertämään. Siihen voi olla ratkaisu. Jos lisää huolen pilvenlonkia nousee mielen taivaalle, yöunetkin voivat mennä pilalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu